Loppurutistus

Kolumnit
Kommentoi 2

Ylen vaaliasiantuntija Sami Borg arveli tv-uutisissa, että presidentinvaali saattaa ratketa jo ensimmäisellä kierroksella. Tunnen hänet vuosien takaa ja tiedän, että hän ei puhu lämpimikseen. Silti pysyn aikaisemmissa arvioissani: kaksi kierrosta tähän menee. Niin tai näin, presidentinvaalin loppurutistus on alkanut.

Uusimmat mielipidemittaukset ovat vähän hämääviä. Joissakin Niinistö saa 50 prosentin tuntumassa pyörivän kannatuksen, toisissa se liikkuu 40 prosentin tienoilla.

Ero johtuu laskentatavasta. Jos mukaan otetaan vain ne, jotka ovat gallupeissa kertoneet ehdokkaansa, Niinistö saa noin puolet äänistä. Tähän tuo Borgin arvio perustuu.

Jos laskennan pohjaksi otetaan myös ne, jotka eivät kerro tai tiedä ketä äänestävät, hänen kannatuksensa laskee kymmenisen prosenttiyksikköä. Näihin Niinistön kannatusprosentteihin ovat mittauksissaan päätyneet maan molemmat johtavat tutkimuslaitokset, Suomen Gallup ja Taloustutkimus. Niihin voi luottaa. Niinpä todennäköisen vaalivoittajan kannatusluvut ovat noin 50 tai 40 laskutavasta riippuen.

On kumpi tahansa, hänen asemansa ykkösehdokkaana pysyy. Niin isoja muutoksia ei loppuviikolla, viiden päivän aikana, enää tule.

Eräät syvällisiä analyysejään kirjoittavat, politiikkaa työkseen seuraavat pitävät vaalia tylsänä. He viittaavat Niinistön ylivoimaan ja ehkä siihen, että vaalitaistelu on ollut maltillisen siistiä. Rapa ei ole lentänyt, eikä politiikan roskatynnyreitä ole tongittu. Näinhän sen pitääkin mennä.

Minusta edessä on jännittävä vaali. Olen eri mieltä niiden kanssa, jotka leimaavat sen tylsäksi. Se on kutkuttava jo sen takia, että emme tiedä kuka yltää toiseksi ja sitä kautta todennäköiselle kakkoskierrokselle.

Väyrynen, Haavisto ja Soinikin ovat mittauksissa vielä niin lähellä toisiaan. Suurin piirtein 13 ja 10 prosentin haarukassa.  On mahdotonta ennustaa heidän lopullisia sijoituksiaan. Pitää muistaa, että mittausten virhemahdollisuus on pari yksikköä. Lähipäivien gallupien ja tv-tenttien jälkeen tiedämme ehkä jo enemmän.

Lipposen asema alkaa olla jo lähes toivoton. Isoja ihmeitä täytyy kohta eteen osua, jos  hän aikoo saada kolmikon kiinni. Puhumattakaan, että kipuaisi vaalin kakkospallille.

Demarit ovat ihmeissään ja tuskissaan. Miksi parinkymmenen prosentin puolueen ehdokas rämpii viiden-kuuden prosentin suossa. Niin miksi?

Yksi arvelee syyksi hänen ikäänsä. Toisen mielestä äänestäjät eivät anna anteeksi hänen rankkoja menoleikkauksiaan pääministerinä ollessaan. Kolmas näkee hänet hidaspuheisena ja yrmeänä Mooseksena. Miksei näinkin.

Minusta Lipposen huonojen numeroiden takana on, että hän puolustaa sitkeästi aatteitaan. Ei heilu edestakaisin. Onpa kyse sitten ulkopolitiikasta, EU:sta, eurosta, hyvinvointiyhteiskunnasta tai vähemmistöjen aseman parantamisesta.

Nyt taitaa vain olla niin, että aatteet eivät myy. Ne menevät huonosti äänestäjille kaupaksi. Henkilöt kiinnostavat enemmän kuin suuret linjat ja puolueohjelmat. Lipposen komea poliittinen ura ei sekään tunnu purevan.

Lipposen ainoa mahdollisuus on, että hän saa vielä loppumetreillä demarit ja ay-väen liikkeelle. Suuri osa heistä empii yhä ehdokastaan. Niin kuin monet muutkin.

Demarien puoluesihteeri Mikael Jungner uhkaa lähteä, jos Lipposen kannatus ei nouse kohtuullisiin prosentteihin. Voi sen sanoa suoremminkin: Lipposen on yllettävä toiselle kierrokselle. Kaikki muu on demareille ja varsinkin puolueen johdolle raskasta miinusta. Kyse ei ole yksin Lipposesta,vai mitä Mikael? Pöö! Kukahan onneton senkin keksi. 

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Ylen politiikan toimittaja, joka aloitti uransa Länsi-Uusimaassa.

2 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Tarmo Ropponen kuva
Tarmo Ropponen

Kommentit

20.1.2012 16:51

Mikael Jungner vain turvaa tulevaisuuden mainettaan: ei tarvitse olla todistamassa demareiden rökäletappiota kunnallisvaaleissa.

20.1.2012 21:21

Niinpä, mutta mitä tekevät Pekka, Leo, Matti ja muut tämän kylän demariturhakkeet. Noh... minäpä kerron = he tekevät julkilausuman ja perustavat kansalaisvaltuuskunnan kantavana ajatuksenaan "Näin on Lohjalla aina tehty, ja samalla tavalla on syytä tehdä edelleen". Kuntavaalin jälkeen he hämmästelevät työväentalolla ääniä joita ei tullut "vaikka me niin pontevasti vetosimme" :-)

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.