Niinistö – Haavisto

Olipa jännittävä vaali-ilta. Jo parin viikon ajan oli näkyvillä, että presidentinvaali ratkeaa vasta toisella kierroksella. Yhtä selvää oli, että Sauli Niinistö voittaa isoin numeroin ensimmäisen kierroksen.

Pekka Haaviston ja Paavo Väyrysen tiukkaakin tiukempi taistelu kakkossijasta oli suomalaista demokratiaa, kansanvaltaa parhaimmillaan. Äänestäjät valitsivat Haaviston.

Ensi kuun viidentenä päivänä käydään kakkoskierros. Näiden kahden väliviikon aikana nähdään rehti Niinistön ja Haaviston vaalitaistelu. Siinä keskitytään asioihin. Ei toisen mustamaalaamiseen, eikä loanheittoon. Kumpikaan ei sellaiseen alennu.

Niinistön etumatka on niin iso, että se saattaa riittää loppuun asti. Haavisto antaa hänelle joka tapauksessa tiukan vastuksen. Hänellä on jopa pieni mahdollisuus isoon yllätykseen.  

Vaali-illan tv-lähetyksissä puhuttiin Haavisto-ilmiöstä. Näin hänen menestystään voi hyvin kuvata. Se on osuva ilmaisu kertomaan Haaviston noususta Väyrysen ohi Niinistön haastajaksi.

Vihreiden äänet eivät siihen riittäneet. Vasta tarkemmat vaalianalyysit kertovat, mistä hän lisäkannatuksensa sai. Varmaankin monen puolueen suunnalta. Äänestäjät ylittivät puoluerajat mennen tullen vaivattomasti ja ilman poliittisen omantuntonsa pienintäkään tuskaa.

Tämä oli puhtaasti henkilö- ja tv-vaali. Ehkä jopa selvemmin kuin koskaan aiemmin. Haavisto oli tenteissä hyvä. Rauhallinen ja asiansa osaava, vakuuttava. Ei puhunut toisten päälle. Ei vaikeroinut, jos ei saanut heti puheenvuoroa. Toisin kuin vaikkapa Paavo Väyrynen ja Timo Soini.

Väyrysen kunniaksi on sanottava, että hän teki itseään säästämättä vaikuttavan vaalikampanjan. Moni  muistaa, miten Keskustan johto teki kaikkensa toisen ehdokkaan löytämiseksi. Taisipa joku sieltä tokaista häpeävänsä, jos Väyrysestä tulee puolueen ehdokas.  Keskusta jää Väyryselle paljosta velkaa. Sitkeä sissi!

Kolmanneksi putoaminen on tietysti hänelle katkera pala. Toivottavasti Väyrynen ei syytä täpärästä tappiostaan mediaa. Ei sen syliin voi kaikkea sentään sysätä.

Paavo Lipposen, valtiomiehen, kohtalo on surullinen. Hänen kannatuksensa, vajaat seitsemän prosenttia, on järkyttävän huono. Lipposelle kävi kuin urheilijalle, joka ei osannut lopettaa huipulla. Tai paremminkin, hänen ei annettu lopettaa.

Demarijohdon vetoomuksesta hän suostui ehdokkaaksi. Katsoi, että se oli hänen velvollisuutensa puoluettaan, isänmaataan ja aatteitaan kohtaan. Lipposen suurin ansio on, että hän nosti tärkeitä teemoja vaalikeskusteluun.

Presidentinvaali oli SDP:n johdolle suurempi tappio kuin Lipposelle. Se ei saanut edes perusdemareita liikkeelle. Jokin on Hakaniemen suunnalla pahasti pielessä.

Soinille tämä vaali oli vain välttämätön välietappi. Hän virittelee puoluekonettaan syksyn kuntavaaliin ja sitä kautta seuraavaan eduskuntavaaliin. Soini tähtää pääministeriksi. Linna ei häntä tosissaan kiinnostanut.

Vaalitenttejä oli tälläkin kerralla liikaa. Kukaan ei jaksa kaikkia seurata, eikä niistä kiinnostua. Yliannostus saattoi tympiä niin paljon, että äänestysinto lopahti. Se jäi paljon odotettua alhaisemmaksi.

Niinistön ja Haaviston kannattaa tarkkaan harkita tv-esiintymisiään. Jokaiseen pelleohjelmaan ei pidä suostua. Ne syövät  uskottavuutta. Vallasta riisutulla presidentillä pitää olla  arvovaltaa, jos aikoo hoitaa hommansa kunnolla.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Ylen politiikan toimittaja, joka aloitti uransa Länsi-Uusimaassa.