Kunnat, hyvinvointivaltion perusta

Tapahtui vuoto. Presidentinvaalien alla Suomen Kuvalehti sai käsiinsä valtiovarainministeriössä laaditun kartan, jossa Suomen kunnat oli yhdistelty niin, että jäljellä olisi vain 70 kuntaa. Sodassa, rakkaudessa ja vaaleissa ovat kaikki keinot luvallisia?

Jo vuonna 1992 samaa kuntamäärää vaati Heikki S. von Hertzen, silloinen sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö. Kuntia oli tuolloin 460 eli ehdotus oli vielä rankempi kuin nyt. Aikamoinen älämölö siitä silloinkin syntyi.

Vuonna 2003 Tampereen yliopiston tutkimuksessa esitettiin kuntien lukumäärän puolittamista 237:ään. Toimiva itsenäinen kunta vaatisi vähintään 8000 asukasta. Suurin vähennystarve oli Ahvenanmaalla. Tutkimuksen pohjana olivat väkilukuennusteet, huoltosuhde, työmarkkinat ja taloudellinen aktiivisuus.

Sen jälkeen useampikin taho on esittänyt lukumääräksi 150 kuntaa. On julkistettu ”kuolevien kuntien” luetteloita, kehitelty kuntien vertailemiseksi erityinen ”talousluku” ja tarjoiltu keppiä ja porkkanaa. Ja aina on syntynyt poliittista kärhämää.

Kuntien määrä on kyllä vähentynyt. Vuonna 1886, Venäjän vallan aikaan, kuntia oli kuutisensataa. Karjalan luovutuksessa jäi rajan taakse 44 kuntaa. 1966 kuntia oli yhä 545. Kymmenen viimeisen vuoden aikana kuntamäärä on vähentynyt 112:lla, joista 90 vuonna 2009.

Tänä vuonna ei yhdistymisiä tapahdu ja vuonna 2013 on varmuudella tiedossa vain Karjalohjan liittyminen Lohjaan sekä Oulun, Haukiputaan, Kiimingin, Oulunsalon ja Yli-Iin yhdistyminen, jolloin kuntamäärä vähenee viidellä. Nyt kuntia on 336, ja niissä keskimäärin 15 600 asukasta.

Pari esimerkkiä Euroopasta: Puolet EU:n kunnista on Ranskassa, eli 36 571 kuntaa. Asukkaita maassa on 64,4 miljoonaa ja kuntien keskipinta-ala runsaat 14 km2. Väestöltään suurin on yli kaksimiljoonainen Pariisi, mutta on kuntia, joissa ei ole yhtään asukasta. Näitä ensimmäisessä maailmansodassa tuhottuja kuntia on kuusi, muutama yhden ja kahden asukkaan kuntakin löytyy.

Ruotsissa asukkaita on noin 8 miljoonaa. Alunperin siellä oli kuntia 2498, mutta vuonna 1952 niiden määrä karsittiin 1037:ään. Seuraava uudistus vietiin läpi valtion päätöksellä 1969, jolloin kuntien lukumääräksi tuli 278. Sen jälkeen luku on noussut kymmenellä kuntien jakaantumisen vuoksi. Nykyään ruotsalaisessa kunnassa on keskimäärin 30 000 asukasta.

Suomen kuntien talousongelmat johtuvat suureksi osaksi valtion syytämistä velvoitteista. Niinpä kuntaliitosten pontimena ovat useimmiten kustannussäästöt. Ei ole kunnollista tietoa, ovatko hyödyt haittoja suuremmat.

Kunnatkin ovat erilaisia lähtökohdiltaan. Voi käydä niin, että kun ”kymppi tulee niin satanen menee”. Kuntaliitossopimuksissa noudatetaan yleensä periaatetta, ettei ketään irtisanota viiteen vuoteen, mikä on sinänsä hyvä. Tällöin henkilöstösäästöjen hyötyjä joudutaan odottelemaan.

Yksinkertaiselta kuulostava keino olisi, jos valtio ottaisi hoitoonsa esimerkiksi koko maan sairaanhoidon. Saattaisi hyvinkin olla, ettei kaikkia kuntaliitoksia tarvittaisi.

Kun taloudelliset arvot määräävät, kuntaliitosten muut haitat jäävät vähemmälle huomiolle: Reuna-alueiden palveluja karsitaan, välimatkat kasvavat, liikenne lisääntyy. Reuna-alueilta voi olla vaikea saada edustajia valtuustoon, osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet vähenevät ja tiedonkulku vaarantuu. Tällöin lähidemokratia tulisi jotenkin turvata. Tähtäimessä pitäisi aina olla kuntalaisten tarpeet.

Kirjoittaja on harrastajakirjoittaja Karjalohjalta.