’Miksi minua näin rankaistaan’

LOHJA | – Olo on haikea ja ajattelen, että mitähän pahaa olen tehnyt, kun minua näin rankaistaan. Luukin on ihan pikkuinen vaan, murehtii tänään 70 vuotta täyttävä lohjalainen Matti Johansson kotonaan.

Suksisauvojen tilalla ovat käsissä olleet reilun kolmen viikon ajan kyynärsauvat jalan pohjeluun murtuman takia. Kahden viikon päästä hiihdetään tutuilla laduilla Nummelassa veteraanien SM-kisat, joissa yli 70-vuotiaisiin noussut Johansson olisi ollut sarjansa ennakkosuosikki.

– Kilpailu oli tähtäimessäni koko alkutalven. Sitä varten hiihdin Ojakkalassa tekolumiladulla. Kyllä harmittaa. Uusi sarja olisi ollut minulle hyvä.

Kuusen latva tippui päähäni ja meni taju.

Tämän talven hiihdot jäivät kuitenkin 600 kilometriin. Stoppi tuli tämän vuoden toisena päivänä omissa metsissä Vihdin Oinasjoella Tapaninpäivän myrskytuhoja raivatessa.

– Aloin karsia yhtä maassa makaavaa kuusta, jossa ei ollut latvaa. Sitten latva putosi humahtaen jostain korkealta ensin päähäni ja sitten hartioihini. Kaaduin ja latva tippui pohkeeni päälle. Minulta meni taju vähäksi aikaa, ja moottorisaha jäi käyntiin käsiini.

Johanssonilla on tapana liikkua joka päivä: kesällä juosten, sauvakävellen, maastopyöräillen ja potkulaudalla. Talvella hän on tuttu näky Lohjan seudun laduilla ja Jumppa-Jussien jumpassa. Viime talvena hiihtoa kertyi 2 200 kilometriä ja toissa talvena 3 000.

Nyt hän joutuu keksimään tekemistä Nummentakana omakotitalossa, jota hän uudisti itse syksyllä sekä että sisältä ja laajensi 30 neliöllä.

– On tuskallista olla, kun ei tiedä mitä tekisi. Kyynärsauvojen kanssa on kyllä hyvä tehdä punnerruksia, ja nojatuolissa olen treenannut myös käsiäni.

Helena-vaimo tunnustaa, että hänellä verenpaine nousee, kun mies vain notkuu kotona.

– Matti kiukuttelee koko ajan, kun ei pääse hiihtämään, kertoo Helena Johansson hymyillen.

Helena saa heti Matilta lämpimät kiitokset tuesta, mitä on urheilu-urallaan saanut, ja Helena tietää arvonsa.

– Ilman minua Matti ei olisi kisoissa pärjännyt. Pitäähän huoltaja ja kannustaja olla. Kun lapset Pekka, Marju ja Janne aikoinaan hiihtivät, olin paljon mukana.

Johanssonilla on kotonaan olohuoneen seinän kokoinen palkintokaappi, joka on täynnä pokaaleja ja mitaleja 64 urheiluvuodelta. Lisäksi lusikoita ja muita palkintoja löytyy laatikoista.

– Kuusivuotiaana Oinasjoen Kipinässä voitin ensimmäisissä hiihtokisoissa lusikan. Sen muistan aina. Piirinmestaruuksia on tullut 13 ja mitaleja yhteensä 33. Veteraanien SM-mitaleita on 36, joista kultaisia on yhdeksän, luettelee ikämiessarjoissa kukkaan puhjennut Johansson.

Parhaana vuonna 2002 Johansson voitti ikämiehissä kolme Suomen mestaruutta ja kolme hopeaa.

– Veteraanien MM-kisoihin en ole mennyt, vaikka minua on sinne houkuteltu.

Jos sattuu voittamaan, tulee voitonhurmaa.

Johansson on edustanut Oinasjoen Kipinän jälkeen Vihdin Iskua ja Vihdin Viestiä. Lohjan Urheilijoissa vierähti 20 vuotta, mutta Viestiin hän palasi 1980. Johanssonilla on hiihdon B-valmentajan paperit ja hän kuluu myös hiihdon valmentajakerhoon ja Suomen valmentajien yhdistykseen.

Hän jäi eläkkeelle 63-vuotiaana oltuaan 36 vuotta Nummelan Betonilassa erilaisten koneiden kuljettajana.

Hiihtämistä ja kilpailemista Johansson ei aio lopettaa ennen kuin on pakko.

– Siitä on tullut elämäntapa. Liikunnasta tulee mielihyvää varsinkin jälkeen päin. Kilpaileminen jännittää aina etukäteen, mutta jos sattuu voittamaan, siitä tulee voitonhurmaa ja tyytyväinen olo, Matti Johansson kertoo.