Lockstepin Hakalahti- Hakomäki tyylitteli

Urheilu
Kommentoi

LOHJA | Paljetteja, pukuloistoa ja hienoja taivutuksia oli tarjolla Virkkalan liikuntahallissa sunnuntaina, kun lähes 130 tanssiparia mitteli paremmuudesta Lohjan Lockstepin aluekilpailuissa. Pääpaino tanssiin hyvin soveltuvan Järnefeltin liikuntahallin parketilla oli lapsi- juniori- ja seniori-pareissa.

– Kisoja järjestävä talkooporukka käy pienessä seurassa kerta kerran jälkeen aina vain pienemmäksi. Kaikki paikalla olevat ovatkin saaneet heti aamusta asti venyä moneen paikkaan ja ovat urakoineet todella suuren kiitoksen arvoisesti, kiitteli Lockstepin kilpailuvastaava Anne Sorvoja.

Viime kauden kymppitanssin juniorisarjan Suomen mestarit ja Lockstepin kotikisojen voittajat Jere Hakalahti ja Inka Hakomäki lähtivät parketille selvinä suosikkeina. Huimasti varmuutta tanssiinsa saanut pari ei antanut junioreiden latinalaistansseissa muille mitään mahdollisuuksia. Vapautuneesti ja yleisölle keimaillen tanssinut pari arvosteltiin kaikissa viidessä tanssissa parhaaksi ja se keräsi täyden pistepotin.

Hakalahti ja Hakomäki tanssivat toipilaina eivätkä osallistuneet enää vakiotansseihin. He keskittyivätkin kannustamaan muita tanssijoita.

– Olemme olleet vuorotellen flunssassa, ja siksi voimat ovat kateissa, 13-vuotiaat Hakalahti ja Hakomäki kertoivat.

– Olimme lauantaina Kouvolassa hieman suuremmissa kisoissa. Sijoituimme lattareissa kuudenneksi ja vakioissa neljänneksi. Sijoitukset olivat ihan hyvät, sillä emme ole päässeet viime aikoina oikein harjoittelemaan.

Tanssista voi tulla vaikka ammatti.
Inka HakomäkiPari on käynyt kansainvälisissä kisoissa Glasgowissa ja Tallinnassa.

– Kisat ovat siellä hieman toisenlaisia kuin täällä Suomessa. Tallinnassa sarjassamme oli yli 90 paria. Olimme parhaimmillaan lattareissa 24:s, totesi Hakomäki.

Tanssin ohella balettia harrastava Hakomäki pohti jo tulevaisuutta.

– Katson tanssissa kuinka pitkälle taidot riittävät. Jos kaikki sujuu toiveiden mukaan, niin voisihan tanssista joskus tulla meille vaikka ammatti, tuumi lohjalainen Hakomäki.

Pari harjoittelee kolme tai neljä kertaa viikossa ja viikonloppuna tulevat kisat lisäksi.

– Hieman se haittaa, kun asumme eri paikkakunnilla, mutta siihenkin on jo tottunut, sanoi helsinkiläinen Hakalahti.

Senioreiden 3B:ssä muutaman vuoden yhdessä  tanssineet Lockstepin Risto Oksa ja Liisa Pirjola eivät selvinnet vakiotansseissa semifinaalista finaaliin. Voiton otti näyttävä raumalaispari Esko ja Anitta Liuttu.

Latinalaistansseissa Oksa ja Pirjola sijoittuivat kuudenneksi. Parhaita olivat Kenneth Ainetdin ja Raili Altmets Helsingin Starista. 

Kolmantena Lohjalaisparina Järnefeltin parketilla liukuivat Rauno Paalasvuo ja Elisa Kavander, jotka tanssivat seniori 3C-luokan vakiotansseissa neljänneksi. Sarjan voittivat Vantaan Vakitan Jussi Kemppi ja Hannele Huovinen.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.