AL-Lohjan Lahtiset ajoi kolmanneksi kauden avauksesssa

Urheilu
Kommentoi

RAUMA | AL-Lohjan Mika ja Jukka Lahtinen sijoittuivat kolmanneksi autosuunnistuskauden avauskisassa Armonlaakson ajossa. Rauman seudulla ajetussa kisassa oli jaossa B-luokassa Cup-sarjan pisteitä.

Jäisille ja vähälumisille poluille oli laadittu melkoisen nopea, tarkka kilpailu, joka huipentui hankalaan hiekkakuoppapyöritykseen. Neljään eri luokkaan lähti 45 paria. Aloittelijoiden C-luokassa oli huolestuttavasti vain seitsemän paria.

Kansallisen M-luokan voittivat forssalaiset Jari ja Toni Koivisto 1 549 pisteellä. Isä ja poika pitivät kovaa vauhtia lumisilla pikkuteillä takavetoisella Starletilla, sillä taakse jäi kymmenkunta nelivetoisilla kilpaillutta paria. Toiseksi sijoittuivat Anssi Karppinen ja Timo Saarinen Kangasalalta pistein 2 335. Lahtisten pisteet olivat 2 777. Lohjan Urheiluautoilijoiden Rolf Sjöberg ja Kari Mamia jäivät seitsemänneksi.

– M-luokkalaiset lähtivät taipaleelle heti kisan alussa, eikä meillä ollut ongelmia etenemisessä. Nopeuksista johtuen kartanluvun piti osua kerralla oikein, sillä myöhästymisiä tuli helposti, kertoi Mika Lahtinen.

– Ensi viikonlopun sprintit jäävät meiltä väliin, mutta muut talvikisat ja SM-sarjan ajamme.

A-luokassa voiton korjasivat Tapiolan UA:n Kauko ja Jari Ohrankämmen 4 046 pisteellä. Kauko Ohrankämmen lähestyy jo 75:ttä vuotta. AL-Lohjan Jarkko Heinon kuljettajana oli Hyvinkään UA:n Kaj Lehtinotko. Lehtinotko ajoi hienosti Audi Quattroa Heinon käskytyksessä, ja pari sijoittui toiseksi 4 360 pisteellä.

B-luokan Cup-osakilpailun voitti Lohjan harjoitusajoissa käyneet Forssan Hannu ja Joni Halme 4 636 virhepisteellä. Toiseksi sijoittuivat helsinkiläiset Jussi Sipiläinen ja Matti Erämaja 5 394 pisteellä.

Ensi viikonloppuna Lapualla ajetaan kaksiosainen sprinttikisa, johon lohjalaisista osallistuvat ainakin Sjöberg ja Mamia.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.