Pitsaa, nam!

Mutustelen kuppilassa mahantäytettä, joka muistuttaa lähinnä pullan ja pitsan risteytystä.

Jos Tampereen yliopiston sosiologian professori Harri Melin sattuisi nyt näkemään minut, hän luokittelisi minut varmaan työväenluokkaan. Hänen mukaansa ruoasta voi näet mainiosti päätellä, mihin yhteiskuntaluokkaan ihminen kuuluu.

Yritän silti arvailla mitä hän itse söisi, jos istuisi samassa kanttiinissa ja vastaavassa tilanteessa kuin minä. Tuskin hänkään olisi koko päivää syömättä, sillä valikoimissa ei yksinkertaisesti ole ylemmän keskiluokan evästä.

Keskiluokka kuulemma pistelee poskeensa sushia, hummereita, loimulohta, savunieriää, kampasimpukoita ja raclette-juustoa. Makkarakin menettelee, jos se on chorizoa tai karitsanmakkaraa. Pitsa puolestaan kuuluu työväenluokan tavismenyyhyn, samoin muu pikaruoka, perusmakkara, jauheliha ja ranskanperunat, sekä kaikki mitä marketista saa halvalla.

Suomalaisen taviskansan ruokahan oli alun perin lähiruokaa eli perunaa, läskisoosia ja tummaa leipää, joka laadultaan vastasi luomua. Melinin mukaan asiat ovat nyt kääntyneet päälaelleen. Lähi- ja luomuruoasta on tullut herrojen herkkua, johon taviskansalla ei ole varaa.

Suomalaiset kyllä väittävät, että syövät mieluiten terveellistä, lisäaineetonta ja kotimaista luomu- ja lähiruokaa. Käytännössä hampurilaisten ja pitsan kulutus on silti suorastaan räjähtänyt.

Miksi ihmeessä ihmiset sitten ahtavat itseensä roskaruokaa?

Markkinoinnin tutkijat paljastavat, että hampurilaisketjut välittävät mielikuvaa huolettomasta ja rennosta elämäntyylistä. Lisäksi valikoimiin on ujutettu vetävämpiä ja terveellisempiä aterioita varakkaampaa väkeä varten. Niinpä myös gourmet-ravintoloiden asiakkaat voivat ilman leimautumisen pelkoa piipahtaa pikaruokalaan – ja samalla hotkaista kuin huomaamatta himoitsemansa hampurilaisen.

Iso asiakasryhmä hampurilaisravintoloissa ovat lapsiperheet. Kun on kiire ja ollaan väsyneitä, sinne voi mennä arkivaatteissa ja huolehtimatta lasten sottaamisesta. Pikaruoasta on tullut myös tapa palkita lapsia. Tai sitten ajatellaan, että on parempi kun lapsi "syö edes jotain".

Mutta ovatko pitsat ja hampurilaiset sittenkään pelkkää roskaruokaa? Mielestäni eivät. Sillä kaikkihan on kiinni käytetyistä raaka-aineista.

Tunnustan, että minäkin halajan välillä pitsaa. Mutta valmistan sen mieluiten itse. Ja erinomaisesti se on näkynyt maistuvan muillekin, jotka ovat saman pöydän ääreen osuneet.

Mielestäni hyvä pohja on pitsan ratkaisevan tärkeä perusta. Käytän hiivaleipä-, graham- ja ruisjauhoja. Pelkästä valkoisesta vehnäjauhosta tehty pohja on minusta mauton. Lirautan taikinaan hippusen kylmäpuristettua rypsiöljyä tai laadukasta oliiviöljyä.

Täytteissäkään en tingi laadusta. Pitsakin kun voi olla juuri sitä terveellistä sekä lisäaineetonta luomu- ja lähiruokaa – kuten se on ollut alkukodissaan Italiassa.

Pitsa ei ole mielestäni oikeaa pitsaa ilman kunnon juustoa, vaikka jopa Italiassa on kuulemma juustottomia pitsoja. Suosin kuitenkin suhteellisen vähärasvaista juustoa, enkä mätä sitä ylenpalttisesti.

Kun laatupitsan kaverina on runsas ja rapea salaatti, sekä juomana raikas vesi, niin nam, sehän on jo silkkaa terveysruokaa!

Kirjoittaja on läntisen Uudenmaan takamailla asuva kirjailija.