Vuosikymmenen vedätys

Olipa kerran kauan sitten vuorineuvos Guggenheim. Hän oli viisas ja rikas kuin kaimansa kuningas Salomo ja perusti yleishyödyllisen säätiön, jonka tehtäväksi pantiin edistää taidetta ja taidekasvatusta sekä taiteellista kansanvalistusta.

Säätiölle annettiin taidekokoelma ja suuri omaisuusmassa, jonka tuotoilla se harjoittaisi yleishyödyllistä ja anteliasta kansanvalistustaan aikojen loppuun saakka. Niin tehtiin.

Se on kaunis satu. Alkuun se oli jopa tottakin.

Pari sanaa suvusta sosiologisen tiedonintressin tyydyttämiseksi. Meyer Guggenheim muutti Sveitsistä Amerikkaan 1847 ja alkoi menestyä raskaassa metalliteollisuudessa. Hänellä oli suuri lapsikatras. Guggenheimeja avioitui muun muassa Rothschildien kanssa.

Toisen polven Guggenheimit möivät 1920-luvulla pois valimot ja terästehtaat sekä jakoivat rahat, joita oli sangen runsaasti. Sen jälkeen jälkeläisillä on sijoitusyhtiöitä, mutta monet suvun jäsenet perustivat myös nimiään kantavia säätiöitä. Solomon Guggenheimin taidesäätiö on niistä tunnetuin, mutta ei ainoa.

Suvusta on noussut poliitikkoja ja diplomaatteja. Nykyisin sukunimeä ei näy mieslinjojen sammuttua, esimerkiksi säätiöiden hallituksissa olevat suvun jäsenet kantavat vävyjen nimiä.

Säätiöille käy monesti niin, että kun ne rakentavat tarkoituksensa mukaisia laitoksia, muun omaisuuden tuotot eivät pitkään riitä rahoittamaan niiden toimintaa eikä varsinkaan kasvavaa hallintoa. Taidesäätiölle on käynyt niin. Huonoina vuosina tulee tappiota ja syödään pääomaa. Mutta hallintoa ei karsita eikä hankkeita hennota lopettaa.

Tämä säätiö on keksinyt tuotteistaa nimensä. Sillä ei ole rahaa rakentaa lisää kansanvalistuslaitoksia eli museoita ja instituutteja.

Niinpä se tulee Helsinkiinkin ja ehdottaa, että kaupunki rakentaisi veronmaksajien rahoilla 200-300 miljoonan pytingin ja maksaisi Guggenheimin nimestä valtavaa vuokraa. Sitten paikallismuseo vuokraisi sinne taidetta ja vastaisi tulonhankinnastaan itse.

Säätiö saisi ilmaista rahaa. Tämä ei ole yleishyödyllistä toimintaa. Tämä ei ole sitä, mitä Solomon ja muut kuolleet Guggenheimit tarkoittivat lahjoituksillaan.

Säätiön hallituksessa on yksi suomalainen, Carl-Gustaf ”Kisu” Casimirinpoika Ehrnrooth, joka on prominentti taiteenkerääjä, mesenaatti.

Hänellä on yritys, jonka hallitukseen kuuluu museonjohtaja Janne Gallén-Kallela-Sirén, jonka puolison kerrotaan olevan firmassa töissäkin. Kun asia tuli julkisuuteen, Helsingin luottamuselimet siunasivat kaiken ja korrektiksi katsoivat.

On myös maksettu suunnitelmat ja selvitykset. Ja kiire olisi päättää. Että paljonko kaupunki alkaa maksaa kannatusmaksua amerikkalaiselle säätiölle ilman materiaalista tai henkistä vastiketta.

Kaupunki ei tuota asuntoja, ryöstöhinnoittelee tontit ja rakennusoikeudet, sallii vain patatylsän arkkitehtuurin, ottaa väkisin naapurien maat, supistaa liikenneväyliä, nipistää olemassa olevien kulttuurilaitosten ja palvelujen rahoja, laiminlyö vanhuksiaan, kyykyttää köyhiään ja lopettaa nuorisotilojaan.

Se ei kykene katujaan talvisin hoitamaan eikä lumia raivaamaan, mutta kun sille tulee tilaisuus avustaa ulkomaista säätiötä joka ei osaa varojansa hoitaa, jo heti annetaan.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja kouluttaja.