Lohjalaisten historian kolmannen osan kirjoitus alkaa jo toista kertaa

Paikalliset
Kommentoi

LOHJA | Lohjalla on käynnistymässä uusi yritys Lohjalaisten historia 1-3 -kirjasarjan kolmannen osan kirjoittamiseksi.

Edellisellä kerralla kirjahankkeen epäonnistuminen päätyi noloksi osaksi Lohjan historiaa ja toteutumattoman historiateoksen rahaliikennettä selviteltiin käräjäsalissa asti.

Uusi kirjahanke on vireillä Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät ry:n aloitteesta. Yhdistys on paitsi halukas yhteistyöhön kirjan toteuttamiseksi, myös valmis osallistumaan teoksen kustannuksiin.

Lohjan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta näytti keskiviikkona historiakirjalle vihreää valoa. Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se käynnistäisi Lohjalaisten historia 3 -kirjahankkeen. Hallituksen halutaan nimeävän myös historiatoimikunnan, johon kotiseutuyhdistys saa edustajansa.

Historiatoimikunta selvittää kirjaprojektin talousarvion ja esittelee sen lautakunnalle. Alustava kustannusarvio on 225 000 euroa, mikä sisältää kirjoituspalkkion, kuvatoimittamisen sekä kirjan taitto- ja painatuskustannukset.

Kirjan tekeminen ja kustannukset ajoittuvat vuosille 2012-2015.

Sivistysjohtaja Katri Kalskeen mukaan lautakunta halusi, että hankkeen talousarviota tarkennetaan, koska kysymys on kohtuullisen isosta summasta.

– Haluttiin, että viedään suunnittelua vähän pidemmälle ennen kuin lähdetään esittämään rahoitusta. Hyvin voimakas näkemys oli, että hanke on tärkeä, ja se pitää käynnistää ja toteuttaa.

Katri Kalske arvioi, että lautakunta saa asian historiatoimikunnan selvitysten jälkeen käsiteltäväkseen vielä kevään aikana. Teoksen kirjoittaja tai kirjoittajat valitaan normaalin kilpailutuksen perusteella.

Lohjalaisten historia -sarjan kaksi ensimmäistä osaa kirjoitettiin 1970-luvulla. Ne käsittelivät ajanjaksoa kivikaudesta 1900-luvun alkuun. Kolmas osa pitää sisällään ajanjakson 1900-luvun alusta 2 000-luvulle saakka.

Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät sopi jo 1992 Lohjalaisten historian kolmannen osan tekemisestä tutkija Torsti Salosen kanssa. Kirjallista sopimusta ei tehty. Maksajina olivat silloiset Lohja, Lohjan kunta ja Lohjan seurakunta.

Kirja jäi valmistumatta, ja teoksen rahoittajat alkoivat keväällä 2002 periä yhdistykseltä takaisin kirjaan etukäteen sijoittamiaan rahoja.

Yhdistys puolestaan alkoi periä käräjäteitse saataviaan kirjoittajalta, joka tuomittiin palauttamaan etukäteen maksettuja kirjoituspalkkioitaan 17 000 euron edestä.

Lopputuloksena kaupunginhallitus vuonna 2007 kuittasi kaupungin kärsivän nahoissaan historiateosjupakan seurauksena yli 60 000 euron menetykset.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.