LOHJA | Presidentinvaaleissa jouduttiin hylkäämään koko maassa enemmän ääniä kuin aiemmissa vaaleissa.
Sama ilmiö nähtiin myös Lohjalla, vahvistaa kaupungin hallintojohtaja Hanna-Maria Grandell. Hylättyjä ääniä kertyi täällä vaalien kakkoskierroksella peräti 176, kun ykköskierroksella vain 69.
– Kyllä tuo kakkoskierroksen hylättyjen äänien määrä oli Lohjalla nyt korkea.
Tyypillinen hylkäämisen syy oli tyhjä äänestyslippu. Äänestäjä on siis joko tahallaan tai tahattomasti jättänyt numeron laittamatta.
– Ehdin vähän illalla jututtaa vaalilautakuntien puheenjohtajia tästä asiasta. Siellä oli myös sellaista, että lipuissa oli pelkkä viiva tai kysymysmerkki.
Hylkäämisen syynä oli myös, jos numeron tilalla olikin pelkkä ehdokkaan nimi, eli vaikkapa kakkosen tilalla Pekka Haavisto. Ääni ei kelvannut, vaikka nimestä ei olisi ollut epäselvyyttä.
– Se tulee suoraan vaalilaista, eli lipussa on oltava ehdokkaan numero. Kyllä se pelkän nimen kirjoittaminen on johtanut hylkäämiseen.
Vaalipiirissä joudutaan puntaroimaan sitä, hyväksytäänkö kuitenkin liput, joissa on sekä numero että sitä vastaava nimi.
Lisäksi hylättyihin ovat joutuneet epäselvät ja väärät numerot. Osa äänestäjistä on yhä haikaillut vaalien ykköskierrokselle ja laittanut lippuun numeron, joka karsiutui jo kaksi viikkoa aiemmin.
– Siellä on ollut niitä karsiutuneiden numeroita. Toisaalta ehdokkaan numeron on oltava aivan selvä, ei siinä voi ruveta arvailemaan, että mikä tämä on, Grandell painottaa.
Erityisesti ykköskierroksella oli Lohjalla Grandellin mukaan numeroita, joista ei saanut tolkkua. Jälkimmäisellä kierroksella kakkosen ja kuutosen sotkeutuminen toisiinsa oli vähemmän todennäköistä.
Kannanottohan se on.
Lisäksi lipuissa on ollut Lohjalla pientä taiteilua, esimerkiksi hymiöitä numeron sijasta.
Mutta mikä panee äänioikeutetun hankkiutumaan ensin pakkasessa äänestyspaikalle, painelemaan juhlavasti äänestyskoppiin ja sitten piirustelemaan korttiin jotakin, joka päätyy varmasti hylkyyn?
– Sitä on vaikea sanoa. Protesti on ehkä vähän liian vahva sana, mutta kannanottohan se on.
– Äänestysvelvollisuus haluttiin hoitaa, mutta ehkä ei vain ollut tarjolla kaikille sopivaa ehdokasta.
Vaalien kakkoskierroksella olikin problematiikkansa, kun jäljellä oli vain kaksi puoluetta.
Monen oma puolue oli jo pelattu ulos, ja puolueuskollisuus saattoi joutua koetukselle, kun piti tehdä valinta Kokoomuksen ja Vihreiden ehdokkaan välillä.
– Presidentinvaali onkin pitkälti henkilövaali, eikä puhuta enää niinkään puolueista. Tai sitten se hymiö tms. on ollut vain viime hetken päähänpisto.
Äänestyskortit laitettiin kolmeen nippuun, joista yhteen päätyivät tyhjät ja muut ’mitättömiksi’ luokitellut äänet.
Lohjalta niput haettiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Helsinkiin Uudenmaan vaalipiirilautakunnalle.
– Siellä tehtiin vielä tarkastuslaskenta, jossa myös hylätyt on katsottu uudestaan läpi.
Grandell toteaa, että vaalilautakuntien puheenjohtajat ja muu toimihenkilöstö koulutettiin ennen vaaleja tehtäväänsä myös hylkyjen osalta.
– Ohjeistukset olivat selvät.