Kunnanjohtaja Soinio saattaa saada toisen varoituksen

Paikalliset
Kommentoi 6

NUMMI-PUSULA | Kunnanjohtaja Eero Soinio saattaa saada varoituksen toiminnastaan kunnanhallituksen päätösten vastaisesti. Kunnanhallitus päätti asiasta äänin 5 – 3. Ennen varoituksen antamista Soiniolla on tilaisuus lausua oma mielipiteensä tapahtumista ja varoituksen oikeellisuudesta. Hänen on toimitettava kirjallinen vastine asiasta helmikuun 17. päivään mennessä. Kunnanhallitus voi ratkaista asian, vaikka vastinetta ei määräpäivään mennessä ole annettu.

Varoituksen syynä ovat Soinion viime syksynä kirjoittamat tekstit, joissa kunnanhallituksen päätöstä referoitiin väärin. Kunnanhallitus päätti elokuussa, että taloudellisen tilanteen ja kattamattoman alijäämän määrän vuoksi kunnalla ei ole mahdollisuutta käynnistää henkilöstöjärjestöjen ehdottamaa työhyvinvointihanketta.

Syyskuussa, talousarvion toteutumisen yhteydessä Soinio kuitenkin kirjoitti, että ”kunnanhallitus on päättänyt, että henkilökunnan työhyvinvoinninhanketta ei saa toteuttaa. Lisäksi kunnanhallitus on päättänyt, että henkilökuntaa ei saa millään tavalla huomioida tai palkita vuoden 2010 hyvän tilinpäätöksen johdosta.”

Tekstin vuoksi kunnanhallitus palautti asian valmisteluun kaikkiaan kolme kertaa, mutta Soinio ei muuttanut kirjoitustaan. Lopulta kunnanhallitus muutti sen itse.

Varoituksen antamista kunnanjohtajalle esitti valtuutettu Kim Rönnberg (sit.) marraskuussa pidetyssä valtuuston kokouksessa. Rönnberg vaati Soiniolle varoitusta valehtelusta.

Soinio sai Nummi-Pusulan kunnanhallitukselta varoituksen viime kesänä. Sen perusteena oli muun muassa harmoniasopimuksen rikkominen, toiminta Kela-kauppojen yhteydessä ja lastensuojelurahaston perustamisessa.

Kuntaliiton johtava lakimies Heikki Harjula sanoo, että varoitus on työnjohdollinen toimi, jolla voi olla merkitystä mahdollisen irtisanomisen yhteydessä.

– Se lisää taakkaa, hän sanoo.

Varoitukset eivät kuitenkaan automaattisesti johda irtisanomiseen eikä niiden lukumäärästä ole laissa mainintaa. Ei esimerkiksi ole niin, että kolmen varoituksen jälkeen saisi potkut. Varoituksesta ei voi valittaa.

Poikkeuksellisesti kunnanjohtaja Soinion varoituksen esitteli hallitukselle varapuheenjohtaja Pirjo-Leena Forsström (sd.). Syynä on se, että varsinainen puheenjohtaja Kari Kyttälä (kok.) katsoi olevansa esteellinen Soiniosta tekemänsä rikosilmoituksen vuoksi.

PAIKALLISET 4

6 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Erja Hinkkanen kuva
Erja Hinkkanen

Kommentit

8.2.2012 11:38

Eiköhän olisi paras alkaa valtuuston antaa potkut. Pitääkö lohjalaisten maksaa tälle riitapukarille viiden vuoden liksa?

8.2.2012 12:26

Miehestä ei paljon muuta saakaan lukea kuin pelkkää negatiivistä aina kun jotain hänestä kirjoitetaan

maailman lyhimmän pururadan purut on hällä ihan ikiroudassa, ei taida erään alan ammattilaisetkaan pystyä enää auttamaan?

mistä näitä saman taudin riivaamia kunnan/kaupunginjohtajia oikein riittää uusmailaisten riesaksi?

8.2.2012 12:15

Eiköhän olisi parasta valmistella valtuuston päätöstä, Nummi-Pusulan kunnanhallituksen erottamiseksi. Pitääkö meidän äänestäjien katsoa sivusta, kun kaksi samanpuolista riitapukaria Kari Kyttälä (kok) ja Pirjo-Leena Forrstöm (sdp) keskittyvät olemattomiin asioihin, kun yhdistymishallituksessa ja virkamiehillä olisi moninverroin enemmän työsarkaa. Muistutan, että kuntaliitos toteutuu n. 10 kuukauden päästä.

8.2.2012 12:23

Kirjoittakaa se varoitus nyt fiksusti: sopimaton käytös. Sitten kun se sopimaton käytös uudistuu, voitte irtisanoa työsuhteen. Jos kirjoitatte, että valehtelusta tulee varoitus, Soinion pitää valehdella uudelleen, ennenkuin voidaan irtisanoa...

8.2.2012 17:16

Kunnanjohtaja Soinio toimii kuin kiukustunut pikkupoika.
Hän ei tunnu ymmärtävän, että hän on kunnanhallituksen alainen. Ja tekee niinkuin kunnanhallitus sanoo. Muissa työpaikoissa tuollaisesta saisi välittömästi potkut.

Ehdotan aivan tosissani välittömiä potkuja Niilo Soiniolle.
Emme tarvitse Lohjallakaan noin käyttäytyviä yhteisten asioiden hoitoon suurella palkalla palkattuja öykkäreitä.

8.2.2012 19:57

Lohja ei tarvitse työpaikkahengettärekseen tuollaista valta-addiktia henkilöä. Tehkää hyvin ja antakaa kenkää tämän vuoden aikana.
Muuten on virkamiestyö Lohjalla yhtä Manaajaa.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.