’Mitään kiintiöpronssia ei ole’

Urheilu
Kommentoi

LOHJA | Puna-, valko- ja sinipaitaiset naiset luistelevat Kisakallion urheiluopiston jäähallissa ristiin rastiin ja syöttelevät jääkiekkoja toisilleen niin, että katsojalta menee pää sekaisin. Summittaista se ei ole, kun tarkemmin katsoo, vaikka liikettä onkin paljon.

– Tämä on meidän uusi pelisysteemimme, tokaisee Suomen naisten maajoukkueen päävalmentaja Pekka Hämäläinen, mutta jatkaa saman tien. – Se on alkulämmittelymme. Ei ole ollenkaan helppo syötellä liikkuvien pelaajien välistä.

Alkulämmittely onkin fyysisen lisäksi henkistä. Se pakottaa keskittymään ja olemaan valmis varsinaiseen treeniin.

Naarasleijonat valmistautuivat tänään loppuvalla leirillään huomenna Ruotsissa alkavaan Euro Hockey Tourin turnaukseen, johon ovat tulossa Suomen ja Ruotsin lisäksi Saksa ja Venäjä.

– Eilen teemana oli puolustaminen ja tänään hyökkääminen, kertoi joukkueen valmentaja Jari Risku.

– Keskikentältä suora hyökkäys ja puolustusalueen täyttö. Mukana on pelin koko kirjo. Meillä on tietyt ydinkohdat, jotka käydään joka harjoituksessa läpi.

MM-pronssia lähdemme puolustamaan.
Illalla joukkueella oli harjoitusottelu Turun Palloseuran C-nuoria vastaan. Maanantaina Turun Toverien C-nuoret saivat taipua 7–2. Huomenna maajoukkue kohtaa Saksan.

– EHT on MM-kisoihin valmistava turnaus. Mukana on 30 pelaajaa, joille se on myös näytön paikka. USA:ssa pelaavat kymmenisen naista eivät ole mukana, muun muassa maalivahti Noora Räty. Osa on myös poissa ylioppilaskirjoitusten takia, kertoi Hämäläinen.

Naiset ovat pelanneet maailmanmestaruudesta 13 kertaa ja joka kerta USA ja Kanada ovat olleet loppuottelussa. Suomi on saanut pronssia 10 kertaa. Vancouverin olympialaisista tuli pronssia 2010.

– Pronssia lähdemme MM-kisoihin puolustamaan, mutta kirkkaampaa yritetään, kertoi kolmatta kauttaan maajoukkuetta valmentava Hämäläinen.

– Kilpailu kovenee koko ajan. Mitään kiintiöpronssia ei ole. Viimeksikin voitimme Venäjän MM-kisoissa vasta jatkoajalla.

MM-turnaus on Burlingtonissa Yhdysvalloissa huhtikuussa. Pahin Suomen haastaja pronssikamppailussa on Ruotsi.

– Mielestäni olemme saaneet pikkasen kiinni USA:ta, ja 22-vuotiaiden maajoukkue voitti ensimmäistä kertaa Kanadan tammikuun alussa Saksan turnauksessa.

– Tilanne on aikaisempaa parempi. Valmentajalla on positiivinen ongelma. Hyviä pelaajia on jätettävä pois joukkueesta. Nuoria lahjakkaita pelaajia on nousemassa. Nytkin mukana on leirillä kolme 16-vuotiasta.

Joukkueen kokenein on tässä kuussa 34 vuotta täyttävä Venäjällä pelaava Karoliina Rantamäki, jolla on palkintokaapissaan seitsemän MM-pronssia ja kaksi olympiapronssia.

On positiivinen ongelma, kun hyviä pelaajia on jätettävä pois joukkueesta.
Kisakalliossa urheiluopistossa maajoukkue leireilee kerran talvessa.

– Tämä on loistava paikka. Kaikki on lähellä. Ruoka, majoitus ja halli ovat hyvät ja tänne on helppo tulla, kiitteli Hämäläinen.

Espoon Bluesin tehokkain maalintekijä ja SM-sarjan pistepörssin kahdeksas Pia Lund takoi maaleja eilisessä treenissäkin. Nurmijärveltä kotoisin oleva Lund pelaa kahdeksatta kauttaan Bluesissa ja toista kauttaan maajoukkueessa.

Viime kaudella oikea laitahyökkääjä saavutti tähänastisen uran huipentuman, MM-pronssin.

– Kulta on minulla tavoitteena, ja joukkueella myös, kertoi 21-vuotias Lund.

Haaveissa Lundilla on monen muun tavoin ammattilaisuus.

– Se on toiveena, mutta opiskelen myös liiketaloutta ja valmistun merkonomiksi.

Kisakallion leiriin Lund on tyytyväinen.

– Saimme maanantaina hyvän 7–2-voiton. Poikia on vaikea voittaa, mutta onnistuimme pelaamaan omalla tasollamme ja teimme maalipaikoista osumat. Leirillä on hienosti paljon nuoria pelaajia.

EHT:lle Lund sanoo lähtevänsä hyvillä mielin.

– Tavoitteena on haastaa itsensä, pelata kovia pelejä ja auttaa sitä kautta joukkuetta voittamaan, kertoi Lund.

Käyttäjän Kari Sallinen kuva
Kari Sallinen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.