Holmberg tähtäsi EM-hopeaa

Urheilu
Kommentoi

vierumäki | Inkoolainen Krister Holmberg ampui hopeaa ilma-aseiden EM-kilpailussa Vierumäellä lauantaina. Holmberg tähtäsi liikkuvan maalin sekajuoksuissa kauden parhaan tuloksensa 385, jolla hän uusi hopeamitalista Venäjän Dimitri Romanovin kanssa. Raseborgs Skyttar -seuraa edustava konkari voitti uusinnan 20–19.

– Aavistin jo aamupäivällä, että shoot offiin mennään, koska harvoin tällaisella tuloksella jää ilman mitalia. Nyt tuli hyvään päivään kaksi kymppiä, Holmberg kertoi.

Holmberg aloitti kilpailun kahdeksalta aamulla, ja noin kello 11 hän alkoi odottaa uusintaa. Kisa oli ohi noin puoli kahden aikaan.

– Ei odottaminen haitannut, sillä se on normaalia. Urheilijan pitää olla valmis, kun viivalle käsketään. Täysi työpäivä tästä kyllä tuli.

Suomen vähintään kahdeksan mitalin tavoite täyttyi liikkuvan maalin menestyksellä. Torstain viiden mitalin rypäs sai lauantaina jatkoa kolmesta mitalista.

Tuli hyvään päivään kaksi kymppiä.
Krister HolmbergLajiryhmä varmisti menestyksellään sen, että Ampumaurheiluliitto satsaa siihen jatkossakin. Olympiastatus liikkuvalta maalilta katosi Sydneyn 2000 kisojen jälkeen, mikä näkyy panostuksessa joissakin maissa.

– Esimerkiksi Saksan liitto oli tehnyt periaatepäätöksen, jonka mukaan liikkuvan maalin ampujat kustannetaan vain yksiin arvokisoihin vuodessa. He kilpailevat EM-kisojen sijaan kesällä Tukholmassa MM-kisoissa, kertoi Holmberg.

EM-kotikisat ja kesän MM-kisat ovat pitäneet Holmbergin, 39, harjoitusmotivaation vielä yllä. Västeråsissa ja Tukholmassa tähdättävät liikkuvan maalin MM-kisat ovat osa Tukholman olympialaisten 100-vuotisjuhlallisuuksia.

Nyt Holmbergin palkintokaapissa on EM-kisoista yksi kulta, neljä hopeaa ja yksi pronssi. Holmberg jäi torstaina normaalijuoksuissa harmittavasti neljänneksi.

Suomen miehet sijoittuivat EM-joukkuekilpailussa neljänneksi.

Tyttöjen normaalijuoksujen EM-kultaa torstaina voittanut Raseborg Skyttarin Micaela Qvarnström jäi sekajuoksuissa kahdeksanneksi. Hänen tuloksensa oli 334.

Sami Heikkilä voitti poikien sekajuoksuissa kultaa ja Suomen pojat joukkuemestaruuden. Naisten sarjassa Kosken Tl Eränkävijät -seuran Marika Salminen oli seitsemäs (352).

Tyttöjen ilmapistoolissa Suomea edustaneet Therese Lindgren, Susanna Ahomäki ja Noora Kivistö olivat kaikki ensimmäistä kertaa mukana EM-kilpailuissa. Raseborgs Skyttar -seuraa edustava Lindgren oli kolmikosta paras sijoituttuaan 20:nneksi. Hänen tuloksensa oli 369.

– Paras kisani ja paras tulokseni. Kilpailu meni tosi hyvin. Leirikisassa olen ampunut 373, mutta nyt kyseessä oli iso kilpailu, Lindgren riemuitsi.

– Kilpailu ei kuitenkaan ollut helppo. Huonon laukauksen jälkeen minun piti liikkua ja kävellä.

Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui yhdeksänneksi. Voiton vei Puola. Lindgrenin, Ahomäen ja Kivistön tavoitteena on päästä edustamaan Suomea myös kesällä Italiassa järjestettävissä nuorten EM-kilpailuissa.

Paras kilpailuni ikinä.
Therese LindgrenPoikien ilmakiväärissä suomalaisista paras oli Lehtimäen Ampujien Jaakko Björkbacka, joka sijoittui 38:nneksi tuloksellaan 582. RS:n Anton Aprelev tähtäsi myös 582 ja sijoittui 42:nneksi. Suomen kolmas edustaja kilpailussa oli Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppä, jonka tulos oli 572 ja sijoitus 52:s.

Aprelevin mukaan hänen tekemisensä oli hyvää, ja hän tunsi suurimmaksi osaksi mistä virheet johtuivat.

– Jotkut laukaukset tuntuivat hyviltä, mutta eivät vaan osuneet keskelle. Jännitystä oli myös mukana. Tämä oli kuitenkin paras EM-tulokseni. Nyt vain ”piekkarikautta” odottamaan, Aprelev sanoi.

Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui 13:nneksi. Voiton vei Saksa uudella ME-tuloksella 1777.

Sunnuntai ei tuonut suomalaisille menestystä, eikä lisäpaikkaa olympialaisiin. Lontooseen lähtevät suomalaisista Kai Jahnsson (ilmapistooli, 50 metrin pistooli), Satu Mäkelä-Nummela (trap), Mira Suhonen (ilmapistooli) ja Marjo Yli-Kiikka (ilmakivääri, pienoiskivääri).

Liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut), miehet: 1) Vladislav Prjanishnikov Ukraina 389, 2) Krister Holmberg Suomi 385/uusinta hopeamitalista 20, 3) Dimitri Romanov Venäjä 385/19, … 7) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 381, … 16) Tarmo Koskela Suomi 365.

Joukkuekilpailu: 1) Venäjä 1144, 2) Ukraina 1138/30, 3) Tshekki 1138/25, 4) Suomi 1131.

Liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut), pojat: 1) Sami Heikkilä Suomi 377, 2) Vladlen Onopko Ukraina 367, 3) Dmitri Tshausov Ukraina 365.

Joukkuekilpailu: 1) Suomi 1096, 2) Ukraina 1073, 3) Venäjä 1069.

Liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut), tytöt: 1) Ganna Tshehovska Ukraina 361, 2) Oksana Sokolova Venäjä 357, 3) Mariia Kramar Ukraina 353, … 8) Micaela Qvarnström Suomi 334.

Joukkuekilpailu: 1) Ukraina 1052, 2) Venäjä 1027, 3) Ranska 979.

Ilmakivääri 60 ls + 10 ls finaali, pojat: 1) Michael Janker Saksa 697,7 (596+101,7), 2) Giuseppe Capano Italia 697,4 (594+103,4), 3) Sergei Kasper Ukraina 697,1 (593+104,1), …38) Jaakko Björkbacka Suomi 582, … 42) Anton Aprelev Suomi 582, … 52) Aleksi Leppä Suomi 572.

Joukkuekilpailu: 1) Saksa 1777 (ME), 2) Venäjä 1774, 3) Ukraina 1767, … 13) Suomi 1736.

Ilmapistooli, 40 ls+10 ls:n finaali, tytöt: 1) Joanna Tomala Puola 479,1 (381+98,1), 2) Nadzeja Leanavets Valko-Venäjä 478,3 (383+95,3), 3) Valentina Pereglin Kroatia 477,4 (380+97,4), …20) Therese Lindgren Suomi 369, … 24) Susanna Ahomäki Suomi 368, … 45) Noora Kivistö Suomi 356.

Joukkuekilpailu: 1) Puola 1136, 2) Saksa 1126, 3) Ranska 1122, … 9) Suomi 1093.

Käyttäjän Kari Sallinen kuva
Kari Sallinen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.