Nummi-Pusula haluaa käynnistää heti liitosneuvottelut Lohjan kanssa

Paikalliset
Kommentoi 1

NUMMI-PUSULA | Nummi-Pusula ehdottaa Lohjalle kuntaliitosneuvottelujen käynnistämistä heti siten, että kuntaliitos voitaisiin toteuttaa vuoden 2013 alussa. Kunnanhallituksen päätös syntyi äänin 5 –3, yhden ollessa poissa.

Keskustan Päivi Alanne teki vastaehdotuksen, jonka mukaan neuvotteluja ei aloitettaisi ja asiaan palattaisiin vasta kun monikuntaliitoksesta tehdyt päätökset ovat lainvoimaisia. Jyrki Parikka (kesk.) kannatti ehdotusta ja sen puolesta äänesti myös Jorma Lahtinen (Ryhmä Lahtinen).

Kuntaliitoksen kannalla olivat kokoomuksen Kaisa Aarnio ja Kari Kyttälä, sitoutumattomien Hannele Maittila ja Kim Rönnberg sekä Pirjo-Leena Forsström (sd.). Poissa äänestyksestä oli Kristian Sarvi (kesk.).

Kunnanhallitus toteaa, että paras vaihtoehto olisi alkuperäinen, Lohjan, Karjalohjan, Nummi-Pusulan ja Siuntion monikuntaliitos, mutta koska monikuntaliitoksen toteutuminen on oleellisesti vaikeutunut, on neuvottelujen käynnistäminen Lohjan kanssa perusteltua.

Nummi-Pusula valtuusto varautui jo marraskuussa siihen, että Siuntio ei lähde mukaan kuntaliitokseen. Se valtuutti kunnanhallituksen käynnistämään Lohjan kanssa neuvottelut.

Mikäli Nummi-Pusulan ja Lohjan väliset kuntaliitosneuvottelut käynnistetään, toimivat Nummi-Pusulan neuvottelijoina samat neuvottelijat kuin tähänkin asti eli kunnanhallituksen pöytäkuntaan kuuluvat ja heidän lisäkseen muidenkin puolueiden edustajat. Monikuntaliitoksen neuvottelukunnassa Nummi-Pusulaa edusti viisitoista luottamushenkilöä ja kaksi viranhaltijaa.

Lohjan marraskuisessa kuntaliitospäätöksessä ei varauduttu Siuntion poisjäämiseen. Valtuustoryhmät kokoontuvat ensi tiistaina. Kaupunginjohtaja Simo Juva sanoo, että jos poliittiset ryhmät esittävät liitosneuvottelujen aloittamista Nummi-Pusulan kanssa, asiaa käsitellään maaliskuussa pidettävässä valtuustossa.

Monikuntaliitoksen aikataulu petti, kun Helsingin hallinto-oikeus päätti viime viikolla, että Siuntion kunnanvaltuuston marraskuisia ja joulukuisia, monikuntaliitoksen hyväksyviä päätöksiä ei saa panna täytäntöön. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että monikuntaliitoksen valmisteluita ei voida jatkaa ennen päätösten lainvoimaisuutta. Tähän voi mennä vuosia, sillä hallinto-oikeuden päätöksestä on mahdollisuus valittaa Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Karjalohjan ja Lohjan kuntaliitoksesta päätettiin jo vuonna 2008.

Kuntaliitos on Nummi-Pusulassa ollut vuosia kuuma peruna. Viime syksynä järjestetyssä kansanäänestyksessä 55,2 prosenttia äänestäneistä kannatti kuntaliitosta. Sitä vastusti 42,7 prosenttia äänestykseen osallistuneista.

1 kommentti Kommentoi
Käyttäjän Erja Hinkkanen kuva
Erja Hinkkanen

Kommentit

22.2.2012 21:15

Nyt on parempi, kuin ei aleta neuvottelemaan, yhtään mitään. Silloin ei vahinkoa tule.Nyt katsomme vaalit, siellä saamme lohjan ensimmäisen, demokraattisesti valitun valtuuston. Eli demokratia vihdoin rantautui lohjallekkin.
Ekana lohjalla tapahtuu. demokratian mukainen äänestys, siitä voi jokainen päätellä missä mennään. Siis kuntaliitoksesta, jota ei ole meille suotu.
Ei tarvi meille suodakkaan, me olemme päättänyt ottaa sen.
Sehän nyt otetaan, meidän ei tarvi kysyä keltään mitään, riikka hoitaa tiedotuksen ja me otetaan valta haltuumme.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.