NUMMI-PUSULA | Nummi-Pusulan koulussa on kärsitty huonosta sisäilmasta vuodesta 2010 lähtien ja nyt tilanne on johtanut siihen, että osa opetuksesta on siirretty koulun naapuriin, Nummen seuratalolle.
Seuratalolla opiskelee kaksi erityisryhmää eli kolmisenkymmentä oppilasta. Kunta maksaa tiloista vuokraa Nummi-seuralle 175 euroa arkipäivältä.
Kunnanhallitus käsitteli koulun sisäilmaongelmia ja päätti, että teknisen toimen, sivistystoimen ja yläkoulun on yhdessä suunniteltava toimenpiteet niin, että viimeistään syyslukukauden alkuun mennessä koulua käydään omissa tiloissa. Väistötiloja ei kunnanhallituksen mukaan saa enää syksyllä olla käytössä.
Lisäksi hallitus edellyttää, että koulun ilmanvaihtokanavisto puhdistetaan tällä viikolla, minkä jälkeen tehostettua siivousta jatketaan kaksi viikkoa.
PAIKALLISET