Onni Tommila ei enää usko joulupukkiin

Kulttuuri
Kommentoi

RAASEPORI | Tänä jouluna pukkia saattaa pelätä moni aikuinen eri puolilla maailmaa.

Perjantaina ensi-iltaan tulee vinksahtanut jouluelokuva, Rare Exports, jossa taruolennon alkuperä saa uuden tulkinnan.

– En usko joulupukkiin, sanoo elokuvassa näyttelevä 11-vuotias Onni Tommila, joka on juuri astellut ulos rumputunnilta Pohjan kirjastolla ja istahtanut isänsä viereen.

Onni on nimittäin onnistunut kotonaan selvittämään joulupukin salaisuuden.

Elokuvassa Onni ratkoo salaisuuksia Pietari-pojan roolissa.

Rytinää, dynamiittia ja voimasanoja sisältävä mustan huumorin joulutarina on kahminut palkintoja elokuvafestivaaleilla ja ensi-ilta koittaa kotimaan lisäksi Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa.

Rare Exports saattaa kivuta jopa kaikkien aikojen levinneimmäksi suomalaiselokuvaksi.

Suomessa elokuvan ikäraja on K13.

– Tämä on äijäelokuva. Ei sitä kannata tosikkomielellä lähteä katsomaan, kuvailee Onnin isä, näyttelijä Jorma Tommila.

Filmauksista Norjan tuntureilla on jo kulunut vuosi, mutta ensi-illan lähestyessä näyttelijöillä riittää kiireitä.

Edellisenä päivänä on ollut lehdistönäytös, jonka jälkeen isä ja poika saivat antaa tauotta haastatteluja lehtiin, radioon ja televisioon.

Jorma Tommila on elokuvassa poroteurastamon yrittäjä Rauno, joka kituu toimeentulon äärirajalla poikansa kanssa.

– Hän miettii, minkälaisen joulun voi pojalleen järjestää.

Onnin esittämä Pietari, kulkee tuntureilla pehmokoira Vuppe kainalossaan - ja toisessa kainalossa haulikko.

– Pietari on aluksi peloissaan, mutta sitten hänestä tulee urhea sankari, kuvailee Onni.

Elokuvan alkutilanteessa Rauno on menossa poroerotteluun, mistä pitäisi tulla työtä ja rahaa, mutta kaikki porot on tapettu.

Poroja eivät suinkaan ole tappaneet sudet, vaan jotkut muut, minkä Pietari onnistuu saamaan selville.

Paljon enempää Tommilat eivät halua juonesta etukäteen paljastaa.

Trailereista voi saada vihiä siitä, että joulupukki on kaukana CocaColan paksukaisesta. Pukki on pikemminkin vanhan ajan ilkikurinen nuuttipukki.

Elokuvan nimi viittaa erikoiseen vientituotteeseen.

Ohjaaja Jalmari Helander, 34, on Onnin eno.

Helanderia on jo kosiskeltu rapakon taakse ja Hollywoodissa häntä edustaa huippuagentti Robert Newman, jonka talliin lukeutuu myös Martin Scorsese.

– Jalmari on tosi hyvä ohjaaja, kehuu Onni, jolla on aiempaa kokemusta pitkän elokuvan tekemisestä Skavabölen pojista.

Nuorelle ohjaajalle elokuvien tekeminen on ollut selkeä uravalinta jo pienestä pitäen, samoin Onnille.

– Kyllä mä siihen uraan ryhdyn, kun sitä osaan parhaiten. En ole niin hyvä esimerkiksi urheilussa, sanoo Fiskarin koulun viidettä luokkaa käyvä Onni.

Rare Exports kuvattiin Norjassa ison varuskunnan ympärille rakennetussa elokuvakeskuksessa.

Norjalaiset tukisysteemit olivat elokuvan tekijöille houkuttelevat ja maisematkin vaikuttavammat kuin Suomen Lapissa.

Tänään keskiviikkona koittaa ensi-ilta kutsuvieraille. Etukäteen Onnia vähän jännittää se, että tekijät kutsutaan yleisön eteen seisomaan.

Niin kuin tapahtui myös maailman ensi-illassa Sveitsin Locarnossa.

Siellä Onni näki itsekin valmiin elokuvan ensimmäisen kerran, 8000 muun katsojan seurassa maailman suurimman ulkoilmakatsomon ääressä.

Sitten seurataan jännityksellä, miten elokuva saa katsojia Suomessa ja maailmalla.

– Sitä miettii, miten siihen suhtaudutaan, pohtii Onni.

Ensi-illan jälkeen luvassa on vielä vähän arkista pakerrusta - ja mukavaa joulunodotusta.

– Joulu on kaikkein kivoin juhla, sanoo Onni.

Joulupukin edellisestä vierailusta Tommiloiden talossa on kulunut jo muutama vuosi. Näyttelijäperheessä pukin olemus paljastui rekvisiitan kautta.

– Meillä kävi joulupukki, jolla oli kävelykeppi. Myöhemmin näin sen kepin iskän huoneessa, kertoo Onni.

Onnin vuoksi joulupukkia ei tarvitse enää kutsua aattovieraaksi, mutta tammikuussa kaksi vuotta täyttävän pikkusisko Onervan iloksi ovelle saattaa joku aattona kolkuttaa.

Vaan millainen hahmo tupaan tupsahtaa?

– Eiköhän se sellainen punanuttuinen hahmo taida olla, arvelee Jorma.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.