Ratkaisijat samassa veneessä

Kärjekkäiden, poleemisten ja suorastaan vihamielisten viestien aikakaudella ei voi välttyä kysymästä, miksi kohtelemme puheissamme toisiamme kaltoin.

Syyksi tarjotaan useimmiten yhteiskunnan yleistä polarisoitumista, näkemysten etääntymistä yhä kauemmaksi toisistaan ja turvan hakemista vain samanmielisten joukoista.

Rajalinjat eri tavalla ajattelevien välillä tuntuvat huolestuttavasti vahvistuneen ja pyrkimykset suurempaan yhtenäisyyteen näyttävät poikkeuksellisen vaikeilta.

Jyrkät näkemyserot ja karski ilmaisu ruokkivat mielikuvia keskenään kamppailevista vihollisleireistä. Juuri nämä mielikuvat ovat lopulta vaarallisimpia, koska ne kykenevät ohjaamaan tapaamme hahmottaa maailmaa ja ihmisten välisiä suhteita.

Ne luovat todellisuutta, joka ei tee oikeutta kenellekään.

Tärkeä mielikuviin liittyvä kysymys on, minkä näemme yhdistävän meitä erilaisuudessamme ja erimielisyydessämme.

Suomalaisuuden käsite, suomen kieli ja oman maamme historia eivät ykseyden takeeksi enää ilman muuta riitä aikana, jolloin kohtaamme lähiympäristössämme yhä enemmän erilaisia kulttuureja, uskontoja ja kansallisuuksia.

Oman valtiomme alueen voisi mieltää yhteisyyden kokemisen minimiperustaksi, joka määrittelee kaikkien täällä asuvien ja vierailevien elämää.

Tällä alueella me olemme taustoistamme riippumatta – kuten sanonta kuuluu – samassa veneessä. Koska yhteiskunnalliset ongelmamme ovat yhteisiä, myös yritysten niiden ratkaisemiseksi tulisi olla yhteisiä.

Meitä vaanivana uhkana eivät ole erilaisuus ja erimielisyys vaan kyvyttömyys tulla toimeen niiden kanssa."

Ratkaisujen etsimisessä viholliskuvien elättely ei auta. Meitä vaanivana uhkana eivät ole erilaisuus ja erimielisyys vaan kyvyttömyys tulla toimeen niiden kanssa.

Varsinainen vihollinen ei ole toinen ihminen vaan omiin ajatuksiimme niin helposti pesiytyvä mielikuva uhkaavasta toisenlaisuudesta.

Tällainen ajattelu voi kuulostaa sinisilmäiseltä ihanteellisuudelta. Emme kuitenkaan voi mitätöidä sitä, että me olemme samassa veneessä niin Suomessa, Euroopassa kuin koko maapallollammekin.

Olkoot mielikuvamme sen mukaiset.

Kommentit (12)

Kommentit

Olen niin väsynyt tähän diipadaapaan. Tässä muutama huomio:

"Ratkaisujen etsimisessä viholliskuvien elättely ei auta. Meitä vaanivana uhkana eivät ole erilaisuus ja erimielisyys vaan kyvyttömyys tulla toimeen niiden kanssa."

Tästä voi olla samaa mieltä, hallitus ja viranomaiset ovat pelottavan kyvyttömiä tässä(kin) asiasssa.

"Varsinainen vihollinen ei ole toinen ihminen vaan omiin ajatuksiimme niin helposti pesiytyvä mielikuva uhkaavasta toisenlaisuudesta."

Niin, ikävä vain että ne "mielikuvat" tappaa ihmisiä turuilla ja toreilla.

D.Muumio

Kirkko/kirkot ovat kautta vuosisatojen parhaansa mukaan erotelleet ihmisiä meihin ja teihin!!!

Eipä tarvitse pitkään seurata kirkon toimintaa ja kirkollisia palstoja, niin sama suhtautuminen uskonnottomiin jatkuu edelleen. Toki peitellymmin kuin aikaisemmin.

Ev. lut. kirkko puhuu kauniisti muista uskontokunnista, koska se tajuaa että oma jäälohkare sulaa hyvää vauhtia ja että omaa positiota on helpompi puolustaa ns. kaikkien nimissä puhumisen kautta.

Piispa: "Koska yhteiskunnalliset ongelmamme ovat yhteisiä, myös yritysten niiden ratkaisemiseksi tulisi olla yhteisiä."

Tuosta huomaa että piispa on katsonut maailmaa koko elämänsä ajan hyvin värittyneen pullon sisältä! Tässäkin maassa löytyy ihmisryhmiä joilla on täysin erilaiset lähtökohdat ja jotka toivovat ihan eri toimenpiteitä julkiselta.
Mutta normikansalaisen elämän hahmottaminen kirkkohillotolpan päältä ja yli 10 000€.n kuukausipalkan taloudellisen turvan nojatuolista, ei helposti onnistu.

Mutta hyvähän sieltä on nättejä kirjoitella.

Bestwisser

Espoon piispa, joka on kirkon työntekijöiden mukaan vanhoillisista vanhoillisin - oikea tuulahdus keskiajalta, yrittää tässä nostaa profiiliaan arkkipiispakisassa, johon hän on ilmoittautunut mukaan.

Harakka

Piispa Luoma taitaa syyttää meitä, jotka uskallamme esittää kritiikkiä järjettömästä turvapaikkapolitiikasta. Piispa kysyy, miksi kohtelemme toisiamme kaltoin. Tarkoittanee, miksi emme aina kaikille oleskelulupaa ja elätystä, sekä viranomaisia ja poistamista karttavia jäädä maahan. Näin minä tekstin tulkitsen. Eikö se ole selvää, että luvan saa siihen oikeutettu ja että maasta pitää lähteä, kun lupaa ei tule. Samaa varmaan tarkoitetaan, kun sanotaan: "Oman valtiomme alueen voisi mieltää yhteisyyden kokemisen minimiperustaksi, joka määrittelee kaikkien täällä asuvien ja vierailevien elämää." Minä en ainakaan näin koe. Minusta kaikkien suomalaisten pitää noudattaa Suomen lakeja. Myös kirkon. Kirkolla ei pitäisi olla mitään oikeutta mennä lain yläpuolelle tai oikeuslaitosten päätösten yläpuolelle. Mutta kirkko menee. Ja sen palkolliset. Piilotellaan ja avustetaan monella tavalla virkavaltaa piilottelevia turvapaikkaa hakeneita, jotka sitä ei ole saaneet, vaan ovat saaneet lähtökäskyn. Erään naispuolisien papin toiminta Rautatietorin leirillä ja muuallakin on laittanut koko kirkon suorastaan outoon valoon. Kun mihinkään ei ole puututtu kirkon taholta, niin silloin ymmärrän, että toiminta hyväksytään. Haluaako kirkko sivuuttaa kaikki negatiiviset asiat. Onko kirkko miettinyt asiaa yhteiskuntarauhan kannalta. Uskooko kirkon ylin johto, että seurakuntalaiset tukevat kritiikittä tätä toimintaa.

eriikonen

Monien suurimpana uhkana on oman itsetunnon menetys tai sitten menettäminen.
Molempien seuraukset saatte nähdä edellisissä kirjoitteluissa.
Kaikkeen syyllisiksi haetaan aina kanssaihmisiä ja siinä jopa onnistuen kuten voimme havaita.
Yksi aloittaa parjaamisen jota sitten toinen jatkaa ja kohta samaan yhtyy kaksi lisää ja sitten neljä lisää jne...
Noin kasvatetaan erimielisyyttä ja sen myötä hallittua? vihaa ja sitten hallitsematonta vihaa ja sitten tekoja.
Ei riitä, vai riittääkö, jos asia painetaan villaisella sanomalla "sellaisia ne ihmiset ovat" vaikka "ihmiset" eivät ole sellaisia vaan sellaisia ovat ns. ihmiset jotka eivät tule toimeen ihmisten kanssa.

joviaali

Taidan taas törmätä inhoamaani ajatteluun : "emmehän etsi syyllisiä "

Me elämme ihmisten parissa ja vain heitä voimme ja saamme syyttää tai kiittää riippuen siitä miten itse asioita koemme.

Emme etsimällä etsi , mutta näemme ja ymmärrämme kyllä mistä ongelmat johtuvat ja ketkä niitä aiheuttaa heidän taustasta piittaamatta .

On kerta kaikkiaan mahdoton tulla toimeen ihmisten kanssa joiden erimielisyys ja erilaisuus aiheuttaa pahaa, ongelmia, surua ja jopa kuolemaa . Ihmisethän täällä tekoja tekevät , ajatuksia ajattelevat ja niitä esittävät .

Maahanmuutosta, ihmisten pakolaisuudesta kyseen ollen voisimme syyttää itsekkäitä kansastaan piittaamattomia hallituksia , mutta niissäkin ihmiset tekevät päätöksiä.

Voisimme syyttää joidenkin kansojen /ihmisten kyvyttömyyttä muuhun kuin jatkuviin sotiin eri heimojen välillä milloin mistäkin syystä .

Voimme ihmetellä maita joissa ei hallitsijat eivät halua muuta kuin ahnehtia itselleen jopa kehitysavut kansan kärsimyksistä piittaamatta . Lista on loputun jossa ihminen aiheuttaa toisilleen pahaa monestakin syystä.

Ihmiset lähtevät liikkeelle turvaa hakemaan noista edellä mainituista syistä , ja myös etsiäkseen parempaa taloudellista elämää ja jopa valheellisin ja väärin perustein ilmaista elämää maista jossa sitä on tarjolla .

Kuitenkaan nuo syyt eivät voi sallia sitä että maahanmuuttajia vastaanottavan maan päättäjät kansastaan välittämättä jatkava maahanmuuttajien ottamista kaaoksen , jatkuviin mellakoiden ja terrorin pelon kasvaessa sekä johtavan sosiaaliturvan katoamiseen ja kansan köyhtymiseen .

Itsetunto sen menetys tai säilyttäminen tuskin on syy Suomessa kantasuomalaisten ilmaisemaan maahanmuuton arvosteluun.

Todellinen syy , aito huoli on rahan riittämine kaikille ja hallituksen kiristäessä kaikkein köyhimpien elämää jatkuvasti.

Syy on maahan tulevien huono kotoutuminen ja ne kamalat tapahtumat jotka ympäri Eurooppaa ja Suomessakin ovat saaneet ihmiset varovaisiksi ja epäilemään onko nykyisessä maahanmuuttopolitiikassa järjen hiventä .

Ihmiset saavat olla erimielisiä ihan kaikista asioista ja keskustelu joko kasvattaa saman mieleisyyttä tai sitten säilyttää ja jopa kasvattaa erimielisyyttä riippuen argumenttien todellisuudesta, oikeellisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta .

Mistä tulee viha , vieroksunta ja vastenmielisyys.
Se ei tule erimielisyydestä , ei asioiden puimisesta vaan siitä , että jotkut tänne päästetyt tekevät oikeasti pahaa , raiskaavat ja tappavat .

Tulevat tänne Eurooppaan ja Suomeen nauttimaan meidän työstä ja veroista sosiaaliturvastamme huijaamalla ja huijaamaan .
Tulevat tekemään rikoksia ja systemaattisesti elävät toisten siivellä . Kaikesta tästä on lukuisia todisteita .

Miten tullaan toimeen tuollaisten ihmisten kanssa ?

Ei heidän kanssaan tarvitse mielestäni tulla toimeen eikä meillä kansana ole velvollisuutta elättää eikä majoittaa tuollaisia ihmisiä .

Jokainen voi henkilökohtaisella tasolla olla niin laupias kuin haluaa .
Voi vaikka maahan saapunen taholta surmatuksi joutuneen kumppaninsa tai raiskatun tulleen tyttärensä edessä kääntää tekijälle toisen poskensa esittäen kykyä tulla toimeen ja luvata edelleen suvaita ja ymmärtää .

Onneksi siihen ei vielä ole lakia eikä siihen pakoteta ketään . Tuollaista suvaitsevaisuutta tai toimeen tulemista ei maapallolta löydy .
Se olisi pakotettua , valheellista eikä sellaista tapahdu missään missä ihmiset elävät .

CALWX9

"Emme kuitenkaan voi mitätöidä sitä, että me olemme samassa veneessä niin Suomessa, Euroopassa kuin koko maapallollammekin".

Toivottavasti käsität myös sen, että se vene on kuormattava oikein, jotta se pysyy pinnalla. Eikä sekään pelkästään riitä, vaan veneessä pitää olla samanmielinen ja ammattitaitoinen miehistö joka sitä kuljettaa. Veneessä ei sallita salamatkustajia.

Jänöjussi

Tapio Luoma

Kirjoittaja on Espoon hiippakunnan piispa.