Go West!

Kommentoi

Teknisiä ongelmia ja wifin vähyyttä. Yhdeksään päivään en ole päässyt blogiin käsiksi. Nyt toista päivää "lännessä" ja näyttää onnistuvan.
Kyyti ei ole enää kuumaa vaan kylmää. Mutta onneksi vain sanan konkreettisessa merkityksessä. Sää on pitkään ollut epävakaista. Tänäänkin tuli aamupäivän paussini aikana sadekuuro, mutta kuivana olen pysynyt. Tylyn viileää sen sijaan tänään on ollut. Sen aiheutti lähes myrskyinen tuuli, joka ikävä kyllä puhalsi suoraan vasten matkamiehen naamaa. Tiukassa olivat päivän 142 kilometriä.
Pyöräilijän olot ovat muutoin ruhtinaalliset tässä maassa. Tai ainakin minun reitilläni, joka tänään kulki Tonavaa myötäillen länteen. En tiedä onko koko joki Itävallan alueella reunustettu pyöräteillä. Ajoin Tonavan rantaa Melkistä Linziin ja sillä etapilla kulkee hyvin merkitty R1-baana polkijoille. Huomenna jatkan Salzburgia kohti. Olosuhteet luultavasti huononevat, koska Tonava ei virtaa siihen suuntaan.
Kilometrejä on kasassa n. 2200. Matkapäiviä on takana 15. Kropassa vääntö tuntuu iltaisin. Reipas hieronta ja venyttely pitävät akillesjänteen toivottavasti jonkinlaisessa pelikunnossa. Sää on totta kai merkittävin touhuun vaikuttava ulkoinen tekijä. Valo ja lämpö tekevät pyöräilijän päivästä upean. Kun maisema ja värit näkyvät kirkkaina ja kiehtovina, on matkamiehen poljenta kevyempää. Silloin voi kokea ihmeellisen euforisen tunteen, jonka tällainen yksinäisen miehen privaatti Ironman -veto voi saada aikaan.

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Emme ota kommentteja vastaan viikonloppuisin. Voit osallistua keskusteluun jättämällä kommenttisi maanantain klo 8.00 ja perjantain klo 16.00 välisenä aikana.