Yritykset ja ay-liike juoksevat nyt sananmukaisesti rahan perässä. Kaikki yrittävät haalia taskuihinsa mahdollisimman paljon rahaa nyt eikä joskus myöhemmin. Mikäli hitaan kasvun kausi jatkuu, yritysten käyttöpääomasta tulee pula kun niillä ei ole tarpeeksi rahaa juoksevan toiminnan pyörittämiseen. Ay-liike valmistautuu joko tulopoliittisen ratkaisun tai liittokohtaisten neuvottelujen kautta hankkimaan usean prosentin etupainoiset palkankorotukset. Rahan kysyntä siis kasvaa, mikä markkinataloudessa merkitsee rahan hinnan nousua. Vaikka keskuspankit yrittävät pitää viralliset korot matalina maailman velkaongelmien vuoksi, rinnalle voi kehittyä toiset harmaan rahan markkinat. Niistä Suomessa on kokemuksia 1980-luvulla mm. asuntorahoituksessa. Harmailla markkinoilla rahan hinta määräytyi suoraan kysynnän ja tarjonnan mukaan ilman, että korkoon vaikuttivat Suomen Pankin hallinnolliset päätökset

Lainarahan kysyntä kasvaa samaan tahtiin kuin yritysten oma tulorahoitus ja osakemarkkinoilta saatava pääomarahoitus tyrehtyvät. Pankkien mahdollisuudet rahoittaa heikentyvässä kunnossa olevia yrityksiä vaikeutuvat, jos pankkien oma jälleenrahoitus vaikeutuu.

Tästä on jo olemassa selviä merkkejä, kun pankit kyräilevät toisiaan maailman velkaongelmien epäselvän tilanteen vuoksi. Muutamat asiantuntijat näkevät jo ilmassa luottolaman merkkejä ( http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201... ), mikä merkitsisi tavallisten luottojen saannin vaikeutumista.

Ay-liikkeen rahavaatimukset perustuvat nousussa olevaan inflaatioon eli hintojen kohoamiseen. Palkkoja halutaan korottaa, jotta rahan ostovoima säilyisi eikä elintaso laskisi.

Raha käydään jo anomassa

Useat suuret suomalaisyritykset ovat jo kääntyneet työeläkevakuutusyhtiöidensä puoleen saadakseen lupauksia lisärahoituksesta.

Yritykset ovat ottaneet ja ottavat edelleen ns. takaisinlainausluottoja eli haluavat lainaksi maksamansa työeläkemaksut. 2000-luvun kuluessa takaisinlainauksen määrät ovat yli kaksinkertaistuneet.

Harmaa raha tulee takaisin

Toinen mahdollinen rahoitusmuoto on lainata suoraan toisilta yrityksiltä. Näillä ns. harmaan rahan markkinoilla yritys saa toiselta yritykseltä luoton, jonka yleensä pankki välittää ja antaa luotolle pankkitakauksen. Velkasuhde syntyy kahden yrityksen välille. Vastaavia notariaattiluottoja alettiin välittää 1980-luvulla, kun rahamarkkinat alkoivat vapautua ja Suomen Pankin määräämä hallinnollinen korkotaso (peruskorko) oli luotonantajien mielestä liian alhainen (http://www.taloussanomat.fi/porssi/sanakirja/termi/markkinaraha/0 ).

Vastaavia lainajärjestelyjä tehtiin myös yksityishenkilöiden välillä ns, talletustodistusten kaupassa. Asuntoluottoa halunnut henkilö osti talletustodistuksen (http://www.taloussanomat.fi/porssi/sanakirja/?page_id=45&offset=0&A=tall... ) päivän hintaan yksityishenkilöltä ja antoi sen pantiksi pankille, joka myönsi luoton todistuksen ostamista varten.

Näin pankki sai käyttöönsä lainarahaa muualta kuin toisilta pankeilta lainaamalla. Talletustodistuksen tehnyt henkilö oli tallettanut rahansa johonkin pankkiin määräajaksi, jonka päättyessä hänelle suoritettaisiin sovittu korko ja pääoma palautettaisiin.

Päivän hinta määräsi kuinka suuren koron todistuksen myyjä sai rahoilleen etukäteen ennen kuin todistuksen virallinen juoksuaika päättyi

Rahapulan aikana talletustodistusten kauppa oli vilkasta ja tuottoisaa. Talletustodistuksen ostaja maksoi rahasta ensi myyjän haluaman koron ja sen lisäksi vielä pankin perimän luottokoron sekä järjestelymaksut. Näin asuntoluoton hinta tosin kohosi varsin korkeaksi. Järjestelmä kuitenkin varmisti rahan saatavuuden.