Äiti menee aamulla poikansa huoneeseen jo kolmatta kertaa ja huutaa kiukkuisena: nyt Reino ylös sängystä tai myöhästyt koulusta.

– Sano yksikin hyvä syy, miksi minun pitäisi lähteä kouluun, kiukkuinen poika kysyy peiton alta.

– No, ensinnäkin olet jo neljäkymmentä. Ja toiseksi, olet koulun rehtori, joten kai sinun täytyy jotain vastuuta ottaa, äiti kivahtaa.

Töihin lähteminen on aamu-uniselle miehelle vaikeaa. Taju on herätyskellon soidessa kankaalla, vaikka olohuone olisi tulessa, aamulenkille haluava saksanpaimenkoira järsisi nilkkaa ja vaimo nuolisi innokkaana naamaa.

Tosin useimmiten naamaa nuolee koira, ei vaimo, ja yrittää jopa tunkea kieltä suuhun – kuin tiskin alta myytävissä pahimman lajin pervoelokuvissa, joita ei taatusti tehdä kennelliiton luvalla.

Aamuisin iso ja raavaskin mies muistuttaa olemukseltaan viatonta vauvaa: makaa sikiöasennossa, imee peukaloa, tuhisee – ja kuolaa.

Hetkeä ennen heräämistä mies raahautuu sohvan nurkkaan odottamaan kahvia, jonka aamuvirkku vaimo on keittänyt valmiiksi.

Tunnelma on kuin zombie-elokuvasta.

Erityisen vaikea on ensimmäisen työpäivän aamu kesäloman jälkeen. Höyhensaarilta on vaikea palata kurjaan palkkaorjan arkeen, jos on kuusi viikkoa aktiivisesti vältellyt sukkia, alushousuja, ihmisiä ja kaikkea mahdollista aivotoimintaa.

Arkeen heräämistä ei yhtään auta se, että pomo tunkee viimeisenä lomayönä uniin isorintaisten blondien tilalle, huutaa naama punaisena ja vetää kalvosulkeisia.

Siinäkin unessa mies on jäykkänä – mutta lähinnä kauhusta.

Lomaltapaluu voi aiheuttaa pahojakin traumoja.

Kerran töihin palatessani oli työhuoneeni purettu. Vähän siinä tuli orpo ja hämmentynyt olo kuin aikoinaan neuvolassa, missä ilkeät tädit läpsivät minua silloisia vauvanhoito-oppeja noudattaen kovalla kädellä paljaalle pepulle.