Keskustelut
Kommentit
Siuntio-Lohja yhdistyminen olisi v. 2004 täytäntöön pannun ruotsinkielen suojelulain perusteella tehnyt Lohjasta kaksikielisen. Nykyhetken "päättäjät" herätys.
Lohjan kaksikielisyys päätös on purettava. Ihan säästösyistä!
Muutaman viranhaltian vedätyks on, jatkossakin kaksikielinen Lohja, tuossa ei ole järjen häivää. Lohja on perussuomalainen kaupunki!
Siuntiolle kävi kuten euroviisuissa, ei päässyt finaaliin.
Olen järkyttyneenä seurannut RKP:n valtataistelua, johon on vedetty muidenkin puolueiden jäseniä. Keinoina on käytetty jopa hyvien tapojen vastaisia konsteja, joita voi odottaa vain siuntiolaisilta (mitäs se A.Kivi sanoikaan heistä?).
Näin positiivisesti ajatellen nyt on sitten heinäladosta heiniä tarjolla, koska niitä ei enää tarvita uuden poliittisen sukupolven alkuunpanemiseksi...
Nyt on siis maksun aika ja katsotaan onko r14 porukasta maksajiksi.
Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin maksumiehiksi joutuvat suomenkieliset, kuten ennenkin. Jos jollekin ei auennut äskeinen, niin menkääpä historiaan...
Ehdotan siis että kun ostatte palveluita, niin äänestäkääpä jaloillanne. Eiköhän konkreettinen kukkarossa näkyvä mielipide kerro myös muutamille päättäjille mitä mieltä asukkaat ovat. Nyt he ovat mällänneet meidän rahojamme, joten näytetään me vuorostamme.
Joo, firmat kannataa valikoida tarkkaan! 51:llä olevaa autokorjaamoa en käytä, esim. Antakaa lisää vältettäviä juttuja!
Olen siuntiolainen ja äärimmäisen pettynyt paikallispolitiikkaamme. En jaksa maksaa veroja reilusti enemmän kuin naapurikuntalaiset, saamatta edes niitä palveluita. Olen tämän kuntaliitossekoilun alettua tehnyt kaikki ostokseni ja kuluttamiseni joko Helsingin tai Lohjan suunnalla. Suosittelen samaa muille.
Yle- uutiset, Helsinki 25.5.2012 klo 8:17 | päivitetty 25.5.2012 klo 8:18
Nokkapokka Lohjan ja Siuntion välillä jatkuu. Siuntio on halukas jatkossakin ostamaan sosiaali- ja terveyspalvelut Lohjalta, sanoo Siuntion RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Marcus Nordström. Asiaa hankaloittaa hänen mukaansa Lohjan käsittämätön vastahakoisuus.
+
http://yle.fi/uutiset/nokkapokka_lohjan_ja_siuntion_valilla_jatkuu/6134334
Niin just; Lohjahan tässä on ollut käsittämättömästi vastahakoinen. Aika hauskaa, vai?
Nyt riitti Marcus Nordström! Ensi vuoden alusta on meidän yrityksen osoite todennäköisesti nuualla esim. Lohjalla ja henkilökohtaiset kirjat myös, sillä ei tätä soppaa ja tulevia veroäyrin korotuksia ym viitsi odotella minkä Siuntion ryhmä 14 on saanut aikaan. Että hyvästi Sjundeå.








