Lasten Pihajuhla Pusulassa la 9.6.2012 klo 10-14
-
Kuva: Hanna AlajärviLasten Pihajuhlassa 2011 maalattiin kankaalle
9.6.2012, 10:00-14:00
Pusulan kotiseutumuseo, Keskustie 16, 03850, Nummi-Pusula, Verkkosivu
Pusulan taide -yhdistys kutsuu jälleen kaikkia lapsia perheineen
viettämään kesän alkajaisiksi leppoisaa ja toiminnallista Pihajuhlaa
Pusulan Kotiseutumuseon mäelle lauantaina 9.6.2012 klo 10-14. Juhliin
voi piipahtaa hetkeksi tai viihtyä koko tapahtuman ajan. Pihajuhlassa
on tänäkin vuonna tarjolla erilaisia pajoja, joissa voi tehdä käsillään
mitä mielikuvitus tuo tullessaan. Pajoissa voi maalata, askarrella
luonnonkukista ja lehdistä siipiä ja koruja. Ääni- ja soittelupajassa
voi tuottaa erilaisia ääniä soittimilla ja muilla esineillä.
Lotrauspajassa puolestaan voi kokeilla veden ominaisuuksia. Tänä
vuonna jokainen paikalle tullut lapsi voi rakentaa oman Metsäkansan
koneensa, jonka voi viedä mukanaan kotiin. Viime vuoden Pihajuhlan
suosittu kauppaleikki rakentuu myös museonmäelle leikittäväksi.
Kotiseutumuseo on avoinna ja museohiirtäkin lapset pääsevät auttamaan.
Luvassa on jälleen monenmoista toimintaa koko perheelle, omaa
lounastakin voi ottaa mukaan piknikin tapaan. Tapahtumaan on vapaa
pääsy. Pusulan kotiseutumuseo sijaitsee Keskustien varrella Pusulan
koululta n. 100 m Karkkilan suuntaan.
Nettikaruselli
Haluatko ilmoituksesi tälle paikalle? Klikkaa mediamyyntiin!
Näin jätät tapahtuman
Tapahtumakalenteriin voit jättää tiedot erilaisista tapahtumista ilmaiseksi. Tapahtumatietoja pääset jättämään rekisteröitymällä verkkosivuille. Jos et ole vielä rekisteröitynyt, rekisteröitymislinkin löydät täältä.
Kun olet kirjautunut sisään sivustolle, tapahtumat-sivun harmaaseen nimiöön ilmestyy Lisää tapahtuma -linkkipainike. Tätä painamalla pääset jättämään tapahtumatiedot. Ohjeet tapahtumakaavion täyttämiseen löydät täältä.
Tapahtumajärjestäjä on vastuussa tapahtumakalenteriin ilmoittamistaan tapahtumatiedoista.
Lehdessä julkaistavat tapahtumatiedot poimitaan netin tapahtumakalenterista.
Lehden rajallisen tilan vuoksi kaikki tapahtumatiedot eivät mahdu lehden sivuille.
Ongelmatilanteissa ota yhteyttä webmaster(at)lehtiyhtyma.fi
Uusimmat
- (08:00) Kolmen kopla visioi Lohjasta uimarantakaupungin
- (08:00) Pusulaan uurnahautaosasto ja muistolehtoa
- (08:00) Rantaraitin parannussuunnitelma: penkkejä, levennystä, valaistusta
- (08:00) LoPan muinaiset joukkueet ottavat mittaa toisistaan
- (08:00) Manni ja Österholm parhaat juniorit
- (08:00) Metsolan koulun ekaluokkalaiset ikäihmisten juhlan tähtinä
- (08:00) Lauluja lapsilta vanhuksille Pohjassa
- (06:00) Antti Tuisku oli ennen outolintu
Uusimmat blogit ja kolumnit








KUITUANET | Ilmoitus
Katso kestotilaajan klubiedut
Länsi-Uusimaan kestotilaajana saat tuntuvia etuja paikallisiltä palveluntarjoajilta. Klikkaa ja katso tämän kuukauden edut.

Ehdota uutta Omenatyttöä!
Omenatyttö valitaan vuosittain sanomalehti Länsi-Uusimaan perinteisesti järjestämässä kilpailussa. Valittua Omenatyttöä voi pyytää lohjalaisen liike-elämän markkinointi- ja mainostehtäviin tai muihin paikallisiin tapahtumiin. Klikkaa painiketta!

Pelaa Lohja-visaa
Päivän kysymys
Liity Länsi-Uusimaan nettikumppaniksi
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Tutustu kumppanitoimintaan tästä.


