Yön uutiskooste | Elokapina aikoo asettua tänään Helsingin Mannerheimintielle kymmeneksi päiväksi, Ruotsi luopuu tänään lopuistakin koronarajoituksista, Yhdysvaltalaiskenraalit kertovat kehottaneensa Bidenia jättämään 2 500 sotilasta Afganistaniin 29.9.2021 6:09
Yhdysvaltalaiskenraalit kertovat kehottaneensa Bidenia jättämään 2 500 sotilasta Afganistaniin – puolustusministeri Austinin mukaan Afganistanin asevoimien nopea romahdus tuli täytenä yllätyksenä 29.9.2021 8:47
Syyskuun 11. päivän terrori-iskuista tasan 20 vuotta – katso historialliset kuvat päivän tapahtumista 11.9.2021 7:00
20 vuotta sitten tapahtuneita syyskuun terrori-iskuja muistetaan New Yorkissa kuudella hiljaisella hetkellä – muistotilaisuuksiin osallistuvat useat Yhdysvaltain presidentit 11.9.2021 13:26
Isättömiä lapsia, oikeudenkäyntiä odottavia vankeja ja tunnistamattomia uhreja – syyskuun terrori-iskuista tulee kuluneeksi 20 vuotta 10.9.2021 15:56
Burkina Fasossa 80 ihmistä kuollut jihadistihyökkäyksessä – isku oli jo kolmas parin viikon sisällä 20.8.2021 10:07
Talebanin maltillisia puheita ei tarvitse uskoa, mutta kuunnella silti voi, sanoo suomalaisasiantuntija – "Onhan se uutta, että vallan saanut kapinallisliike julistaa ensi töikseen armahduksen" 18.8.2021 17:58
Kiina valmis "kehittämään ystävällisiä suhteita" Talebaniin – Analyytikot: Taleban jatkaa Al-Qaidan tukemista, mutta tekee sen aiempaa peitellymmin 16.8.2021 21:06
Yön uutiskooste | Yhä useampi ottaa asuntolainan yksin, viileä sää hillitsi vapun juhlintaa 2.5.2021 7:21
Iranin armeijan ydinohjelman oletettu johtaja murhattu – ulkoministeri syyttää Israelia 27.11.2020 20:03
Näin Obama kuvaa bin Laden -operaation kulkua: "Päässäni pyöri katastrofifilmi" – HS julkaisi otteen muistelmateoksesta 15.11.2020 17:12