Mikkeliläislähtöinen Kaisa Merelä on seksuaalikasvattaja, joka voimaannuttaa naisia somessa – "Tiedän, että puhun asiaa, ja tiedän, että sanani voivat muuttaa ihmisten elämää" 14.8.2021 17:15
Lohjalainen Tiina Purosalmi auttaa kuuntelemaan omaa kehoaan ja avautumaan tunnelukoista – ''Kipujen takaa löytyy niitä tunteita, joita olemme paenneet'' 14.8.2021 12:00
Lohjan Laurentius-talossa voi opiskella vaikka testamentin tekoa – Hiiden Opiston kursseista osa jo täynnä. Livestreemaus hyvä vaihtoehto. 19.8.2021 11:21
Salaliittoteoriat ovat korona-aikana levinneet hyvinvointipiireissä, ja joogaopettaja Hanna Kumpulainen on seurannut keskustelua epäuskoisena – "Hämmästyttää, että ihmiset lähtevät mukaan sellaiseen" 18.7.2021 7:00
Nuoret varusmiehet valmistuivat upseereiksi suoraan jatkosotaan 80 vuotta sitten – vintillä säilynyt kurssijulkaisu paljastaa haaveet Suur-Suomesta ja naurut sotilaskurista 20.6.2021 7:00
Aiemmin vain alkeet hallinnut Laura Kortelainen, 45, hurahti uimiseen varsin erikoisesta syystä – uintitreenien myötä hävisivät myös vuosikausia kiusanneet selkäkivut 1.6.2021 6:00
Kuvataidekoulu muuttaa kesäkuussa Laurentiustalon Taidesiipeen – syksyllä kuviskoulussa on luvassa aivan uudenlaista toimintaa myös lauantaisin 15.5.2021 6:00
Hiiden Opisto tasoittaa koronan takia talousarvioon tulevaa tulopuolen vajetta: korottaa maksuja ensi lukuvuodeksi 5.4.2021 18:00
Opetus ja opiskelu onnistuvat etänäkin - Harrastus voi Hiiden Opistossa jatkua, vaikka kokoontuminen ei olisikaan koronarajoitusten takia mahdollista 14.12.2020 21:48
Hiljainen tieto kulkee Kuortaneen kurssilla – huippu-urheilijoiden valmentajakoulutus tuo lajit luontevasti yhteen 7.12.2020 17:30
"Kiistatta yritysten tärkein tehtävä on tuottaa voittoa" – talousvaikuttaja Björn Wahlroos muistuttaa, että vain olemalla kannattava yritykset voivat tarjota työpaikkoja 28.10.2020 17:53
Tonttujen puuhapaja keskellä kaupunkia: Lohjan Åsvallassa askarrellaan joululahjoja ja maalataan syysruskan värejä 13.10.2020 4:00
Hiiden Opiston kursseilla varmistetaan opiskelijoiden turvallisuus: Hiiden Laulu soi visiirin takaa 18.9.2020 13:50
Lohjan Yhteislyseon lukiossa järjestetään vuosittain valtakunnallisesti ainutlaatuinen kurssi 1.9.2020 6:35
Bild: Mestarien liigan finaalin molemmat päävalmentajat kouluttanut veteraani: "Kun katson Thomas Tuchelia sivurajalla, minun on välillä pakko hymyillä" 23.8.2020 11:33
Miten kissasta saa hyvän luonnekuvan? – Kuva-artesaani Veikko Kivilahti opastaa kurssilaisia kissavalokuvauksessa Hiiden opistossa syksyllä 18.8.2020 18:48
Osa kansalaisopistoista ei palkkaa yli 70-vuotiaita opettajia koronan takia – ota nämä seikat huomioon, kun punnitset harrastusryhmien koronariskiä 17.8.2020 5:00
Arkeologisia kaivauksia Raaseporin linnan eteläisessä esilinnassa elokuussa – kaivauksille järjestetään opastuksia ja kursseja 6.8.2020 7:05
Hiiden Opiston kursseille ilmoittautuminen alkaa ensi viikolla – kaikki 670 kurssia järjestetään tarvittaessa etänä 1.8.2020 6:05
Hiiden Opiston opinto-ohjelma julki keskiviikkona – Lohjan, Vihdin ja Siuntion alueella tarjolla yli 670 kurssia 26.6.2020 15:49
Maijaliisa Valkosen Toimittajalta-kolumni | Uusia lenkkipolkuja ja jaettuja luontoelämyksiä 22.4.2020 11:46