Suomalaisten taloususko vajosi heikoimmaksi sitten viime kevään, työttömyyden pelko hyydyttää kulutusta 30.12.2024 14:21
Suomen talouteen odotetaan parempia aikoja – mutta nousun voimasta ei vielä ole tietoa 27.12.2024 12:29
Työttömyysaste harppasi jo yhdeksään prosenttiin – "Näin huonoa lukua en odottanut näkeväni" 23.12.2024 16:46
Suomen Pankki ennustaa ensi vuodelle varovaista kasvua – maailmantalouden epävarmuus varjostaa toipumista 17.12.2024 15:12
Kuluttajien luottamus omaan talouteensa laski marraskuussa – reilusti yli puolet uskoo työttömyyden lisääntyvän 27.11.2024 15:10
Työllisten miesten määrä väheni lokakuussa, naisia töissä hieman vuodentakaista enemmän 26.11.2024 14:45
Suomen Pankki arvioi kesällä kilpailukyvyn paranevan, jos ansiotasoindeksi nousisi noin 5 prosenttia 15.11.2024 18:58
Kiinan "perässähiihtäjän etu" maailmantaloudessa on hiipunut, arvioi Suomen Pankki – maailman toiseksi suurin talous jatkaa hidastuvan kasvun ladulla 4.11.2024 15:36
Kuluttajien luottamus kohenee ja asunnon ostoaikeet nousevat – Suomen näkymiä pidetään huonoina 28.10.2024 13:23
Työllisten määrä putosi selvästi syyskuussa – Ekonomistit: Parempia aikoja jouduttaneen odottamaan ensi vuoteen 22.10.2024 14:28
12 kuukauden euriborin laskusuunta tyssäsi maanantaina – tiistaina tiedossa merkittävä muutos 7.10.2024 14:13
Nykymenolla Venäjän talous kestää sotaa parin vuoden ajan, arvioidaan Bofitista – ensi vuodelle kaavaillaan ennätyspanostuksia sotaan 1.10.2024 16:15
Tilastokeskus: Työllisten määrä laski edelleen elokuussa – naisilla lasku miehiä suurempaa 24.9.2024 11:08
Kiinteät korot ovat kiinnostaneet asunnon ostajia tänä vuonna aiempaa enemmän – niiden osuus on silti yhä pieni 24.9.2024 5:00
Valtiovarainministeriö: Suomi näyttää selättäneen taantuman – julkisen taloudenpidon arvioidaan pysyvän "riskirajoilla" 23.9.2024 15:47
Suomen talous yltää vain verkkaiseen nousuun ensi vuonna, arvioivat talousennustajat – geopoliittiset riskit uhkaavat nujertaa orastavan kasvun 17.9.2024 14:31
Suomalaisten talouslaitosten ennusteet olleet viime vuosina ylioptimistisia, kertoo selvitys – "Heitto on hyvin merkittävä" 12.9.2024 15:57
Rakentaminen kääntyy Suomessa selvään kasvuun ensi vuonna, ministeriön suhdanneryhmä arvioi 3.9.2024 14:52
Danske Bank pitää ennusteensa Suomen talouskasvusta ennallaan – loppuvuodelle ennustetaan kasvua 3.9.2024 13:25
Kuluttajien luottamus omaan talouteen kasvoi elokuussa hitusen – "Kuluttajien näkemykset ovat parantuneet kesän aikana merkittävästi" 27.8.2024 9:08
Yhdysvaltain inflaatio hidastui alimmilleen yli kolmeen vuoteen – markkinoilla arvioidaan, että maan keskuspankki aloittaa ohjauskorkojensa laskun syyskuussa 14.8.2024 20:42