Asiasanasta lisää

26.12.2019 14.15

Puheenaihe

"Koskaan en ole tehnyt syrjähyppyä toiseen liikkeeseen" – Kampaajan ja asiakkaan suhde vaatii luottamusta, joka voi mennä myös rikki

26.12.2019 10.30

Puheenaihe

Kuka palkkaisi ex-toimitusjohtajan? – Pekka Kirvesmies, 54, sai potkut, laihtui kymmenen kiloa ja miettii mitä tekisi nyt: "Työ oli niin tärkeässä roolissa elämässäni"

26.12.2019 06.50

Paikalliset

"Tähtään pitkälti kansainvälisyyteen" – Vuoden Artesaani Jenni Vanhanen on siirtymässä kokoaikaiseksi yrittäjäksi

24.12.2019 19.30

Puheenaihe

4000 haki kovapalkkaiseen työhön, 9 valittiin: näitä ominaisuuksia lennonjohtajalta vaaditaan – "Ammattitaito punnitaan kiire- ja poikkeustilanteissa"

23.12.2019 10.00

Paikalliset

Työttömyyden väheneminen pysähtyi Uudellamaalla: Lohjan työttömyysaste nyt 7,9 prosenttia

23.12.2019 09.15

Puheenaihe

Kysely: Valtaosalla työt jatkuivat palkkatukijakson jälkeen

23.12.2019 09.13

Puheenaihe

Asiakas on lyönyt tai potkinut jopa 45 prosenttia sote-alan työntekijöistä – hoitajat ja nuoret kohtaavat eniten väkivaltaa

22.12.2019 14.36

Puheenaihe

Taloussanomat: Instrumentariumin työntekijöitä nöyryytettiin Helsingissä työpaikan koulutustilaisuudessa – "Koko tilanne oli absurdi, olen niin vihainen"

22.12.2019 10.38

Puheenaihe

Yle: Suomen suurimpien yritysten johto on edelleen vankasti miesten käsissä – 40 suurimman yrityksen johtoryhmissä vain joka viides jäsen on nainen

21.12.2019 20.05

Puheenaihe

Maustetehtaalla joulu alkaa jo syyskuussa – Vallilassa töitä tehdään nyt kahdessa vuorossa

Sivut