Vaalikoneemme on nyt avattu!

Paikallisurheilu

ESC pyrkii futsal-liigan pudotuspeleihin

Kesäisin EIFissä jalkapalloa pelaava Zacharias Ekström teki futsal-liigassa ESC:n 5-5-maalin TP-Kaarlea vastaan.

LU-arkisto/Svante Thilman

RAASEPORI | Sarjatulokas Tammisaaren ESC:llä on kahden kierroksen jälkeen kaksi pistettä miesten futsal-liigassa. ESC aloitti liigataipaleensa toissa viikonloppuna pelaamalla vieraissa 1–1-tasapelin Akaan Toijalassa Kylmäkosken Veikkojen kanssa. Viime sunnuntaina ESC tasasi pisteet 5–5-lukemin TP-Kaarlen kanssa Kokkolassa.

– KylVe-ottelu oli ensimmäinen liigaottelumme ikinä, mikä näkyi hermostuneisuutena. EIFillä oli edellisenä päivänä ollut kauden viimeinen ottelu, mikä myös näkyi, sanoi ESC:n manageri Peter Lindholm.

Yhtä lukuunottamatta kaikki ESC:n pelaajat pelaavat jalkapallon kakkosessa Tammisaaren EIFin miesten joukkueessa.

– Toisella puoliajalla pääsimme vauhtiin. Yksi sarjapiste on ihan okei, mutta tuolla paikkamäärällä meidän olisi pitänyt ottaa kolme pistettä. Pallo on kuitenkin pyöreä, Lindholm mietti.

TP-Kaarlea vastaan ESC johti jo 2–4, mutta oli pian tappiolla 5–4. Zacharias Ekström nosti ESC:n kuitenkin vielä tasoihin.

– Johan Estlander sai punaisen kortin, mitä seuranneesta kahden minuutin alivoimasta vielä selvisimme. Sitten tuli minuutin mittainen blackout, Lindholm sanoi.

– Kaikki joukkueet eivät välttämättä matkusta parhaalla kokoonpanolla Kokkolaan. TP-Kaarle tulee ottamaan suurimman osan pisteistään kotikentällä, Lindholm arveli.

Hallimme on täynnä ja katsomo huutaa.
Futsal-liigassa 12 joukkuetta pelaa kaksinkertaisen runkosarjan. Kahdeksan parasta jatkaa pudotuspeleihin ja kaksi viimeistä putoaa ykköseen.

– Ainoa tavoitteemme on päästä pudotuspeleihin. KylVe, junioreista koostuva Porin Jazz, Mad Max (Valkeakoski) ja TP-Kaarle lienevät sarjan neljä heikointa joukkuetta.

ESC pelaa liigan ensimmäisen kotiottelunsa lauantaina, kun kolme edellistä mestaruutta voittanut Tampereen Ilves saapuu Tammisaaren palloiluhalliin. 2007 toimintansa aloittanut ESC on tähän saakka hävinnyt kotikentällään vain yhden sarjaottelun – viime helmikuussa.

– Meitä vastaan on vaikea pelata kotikentällämme, sillä halli on täynnä ja yleisö huutaa. Liigassa kotitappioita tulee kuitenkin tulemaan.

– Estlander on pelikiellossa, Timo Brotkin matkustaa Englantiin katsomaan jalkapalloa ja Carl Forsström on loukkaantuneena ainakin marraskuun puoliväliin. Harmittaa, että meiltä puuttuu kolme parasta pelaajamme, kun ensimmäisessä liigakotiottelussa kohtaamme Suomen parhaan joukkueen.

Viime kaudella ESC ylsi loppuotteluun Suomen cupissa. Matkalla finaaliin ESC pudotti liigassa pelaavat Turun Pallokerhon ja jyväskyläläisen Kampuksen Dynamon. Cup-mestaruuden voitti Ilves lukemin 5–2.

– Teimme kolme helppoa virhettä, joista Ilves teki maalit. Tietenkään niin ei saa ajatella, mutta ilman niitä virheitä peli olisi ollut 2–2.

On kiva pelata kaveriporukalla.
ESC nousi alasarjoista liigaan viidessä vuodessa.

– Tämä on kaveriporukka. Vuonna 2007 pohdiskelin yhden kaverin kanssa, että olisi kiva pelata futsalia. Aloitimme, ja siitä porukasta on joukkueessa vielä jokunen pelaaja mukana. Kaikki pelaajat ovat tammisaarelaisia, ja menestystä on auttanut, että pelaajat tuntevat toisensa. He pelaavat kesäisin yhdessä jalkapalloa ja talvisin futsalia, Lindholm sanoi.

ESC:tä valmentaa toista kautta brasilialainen Pinduca. Hiljattain joukkueeseen liittyi brasilialainen Allyson Soares.

– Houkuttelin Lappohjassa (Hanko) asuvan Pinducan valmentajaksemme, kun olimme jääneet ykkösessä neljänsiksi. Hän oli aiemmin AC Stoppin (Helsinki) pelaajavalmentaja, ja nosti heidät liigaan. Pinduca saapui Suomeen 1990-luvun puolivälissä, ja on pelannut jalkapalloa liigassa, Lindholm kertoi.

KylVe–ESC 1–1 (1–0)

1. puoliaika: 2.48 Juho Pirttijoki (Jussi Sorri) 1–0.

2. puoliaika: 36.05 Johan Estlander (Zacharias Ekström) 1–1.

TP-Kaarle–ESC 5–5 (1–3)

1. puoliaika: 1.50 Olli-Pekka Itälä (Niko Kalliokoski) 1–0, 5.12 Daniel Westerlund (Timo Brotkin) 1–1, 11.01 Magnus Huldin (Johan Estlander) 1–2, 18.30 Simon Eklund (Jens Mattfolk) 1–3.

2. puoliaika: 23.44 Jonas Nyberg (Jarno Hyökyvaara) 2–3, 31.39 Brotkin (Alysson Soares) 2–4, 35.58 Nyberg (Kalliokoski) 3–4, 36.35 Jussi Roiko (Hyökyvaara) 4–4, 37.00 Kalliokoski 5–4, 37.11 Zacharias Ekström (Eklund) 5–5.

ESC:n liigajoukkue 2012–2013: maalivahdit: Martin Ekholm, Oscar Forsström, kenttäpelaajat: Timo Brotkin, Simon Eklund, Zacharias Ekström, Johan Estlander, Carl Forsström, Magnus Huldin, Patrik Lindström, Jens Mattfolk, Jonas Sjöblom, Allyson Soares, Daniel Westerlund.

Valmentaja: Pinduca, manageri: Peter Lindholm.

Futsal-liigan joukkueet: ESC (Tammisaari), GFT (Espoo), FC Jazz (Pori), FC YPA/Sievi (Sievi), Ilves (Tampere), Kampuksen Dynamo (Jyväskylä), KylVe (Akaa), Mad Max (Valkeakoski), SoVo/SoFo (Somero), Tervarit (Oulu), Turun Pallokerho, TP-Kaarle (Kokkola).

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat