Paikallisurheilu

’Jos pelkää, ei tule hyvää pelaajaa’

Martin van Daalen opasti Lo-Ten Leo Haaralaa tenniksen saloihin.

Jukka Urhola

LOHJA | –  Jos pelkää, ei tule hyväksi pelaajaksi. Tennis on laji, jossa on nopeasti uskallettava päättää, mitä pitää tehdä, tietää 34 vuotta tennisvalmennuksessa Hollannissa ja Yhdysvalloissa mukana ollut Martin van Daalen.

Suomen tenniksen uusi päävalmentaja van Daalen esitti ajatuksiaan käydessään tutustumassa ja valmentamassa Lohja-Tenniksen nuoria pelaajia tiistaina Kisakallion tennishallissa.

– Lohjalla on lahjakkaita nuoria pelaajia.

Van Daalen aloitti Suomen päävalmentajana 1. helmikuuta tehtyään 1+3 vuoden sopimuksen Tennisliiton kanssa.

– Kiinnostuin työstä, koska liitto haluaa uudistaa valmennusjärjestelmänsä. Se on aina ollut minun vahvinta aluettani, sanoo pitkään sekä Hollannissa että Yhdysvalloissa valmentanut ja systeemejä kehittänyt, van Daalen.

Tennisliitto käynnisti myös kansainvälisen yhteistyön ruotsalaisen Good to Great -tennisakatemian kanssa. Sen omistajat Magnus Norman, Mikael Tillström ja Nicklas Kulti vastaavat akatemiassa pelaajien ja valmentajien kehittämisestä.

Liitossa ei aiemmin ole ollut yhtä hyvää osaajaa.
Reino Jokinen Päävalmentaja katsasti lohjalaispelaajia Kisakallio Tenniksen päävalmentajan Reino ”Repe” Jokisen kanssa.

– Van Daalen antoi vankan näytön osaamisestaan. Hän näki heti pelaajiemme tekniikkavirheitä, joita minä en ole huomannut valmentaessani heitä kevätkauden. Hän antoi välittömästi korjausohjeita minulle ja pelaajille, Repe Jokinen sanoi.

Jokinen on valmentanut monia suomalaishuippujakin.

– Toivottavasti Suomen Tennisliitto tajuaa, minkälaisen kultakimpaleen se on saanut. Tällaista kokemusta ja osaamista liitossa ei ole aikaisemmin ollut.

– On hienoa, että päävalmentaja tuli opettamaan meitä ja antoi heti palautetta, ihasteli talvella naisten kaksinpelin SM-hopean voittanut Lo-Ten 15-vuotias Laura Pennanen.

– Hän löysi kämmenlyönnistäni ja syötöstäni teknisiä virheitä. Kämmenlyönnissä minun pitää nostaa kyynärpääni korkeammalle. Syötössä pitää viedä vapaa käsi mahan päälle, ettei se heilu missä sattuu.

7–15-vuotiaiden 15 Lo-Ten pelaajan joukossa van Daalenin opeista nautti myös 13-vuotias Volter Virtanen.

– Oli kiva, kun päävalmentaja tuli. Hän korjasi rystyotettani. Enköhän opi sen pikku hiljaa, uskoi Suomen kymppikärjessä oleva Volter Virtanen.

Tarvitaan taitoa ja ajattelua.
Martin van DaalenVan Daalen haluaa, että nuoret hoitavat koulunsa kunnolla.

– Lasten ja nuorten on tehtävä kunnolla läksyt. Koulua käydessä ajattelu kehittyy, ja tenniksessä tarvitaan sekä ajattelua että taitoa. USA:ssa valmentaessani nuorilla ei ollut asiaa harjoituksiin, jos koulu ei sujunut, painotti van Daalen.

– Vanhempien on valvottava kotiläksyjen lisäksi myös lasten terveellistä syömistä ja riittävää nukkumista samoin kuin käyttäytymistä. Jos et osaa käyttäytyä normaalissa elämässä, et osaa tehdä sitä tenniskentälläkään.

Van Daalen antoi Lohjalla palautetta, kun kokoon kutsumisen jälkeen pelaajien tulo hänen luuksensa kesti liian kauan. Samoin hän opetti nuoria kuuntelemaan, mitä valmentajalla on sanottavaa.

– Valmentajaa pitää kunnioittaa. On hyvä, että van Daalen pisti meihin vauhtia, kun välillä tulee kentällä vähän maleksittua, sanoi alle 14-vuotiaiden Suomen rankingnelonen Leo Haarala.

– Hän löysi syötöstäni korjattavaa. Ylösheitto pitää mennä enemmän eteen ja myös minun itseni. Ajoittain syöttöni on toiminut hyvin, mutta useimmiten siinä on ollut ongelmia.

Päävalmentaja on nyt ehtinyt kaksi ja puoli kuukautta kiertää ahkerasti Suomen tennisseuroja.

– En ole ehtinyt olla paljon Helsingin kodissani. Suomalaiset lapset ja nuoret ovat vähän hiljaisia. Heitä pitää opettaa avautumaan.

– Positiivinen asenne on tärkeää ja pitää pystyä sopeutumaan kaikkiin tilanteisiin ja olosuhteisiin, jos haluaa huippupelaajaksi, Martin van Daalen opasti.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat