Kiri kärkkyy maakuntasarjan kakkosena

Kirin Maarit Siltala tuo kunnarinsa jälkeen vielä juoksun ja joukkuekaverit jokeri Sanna Lindholm, Virve Jääskeläinen, Sanna Lehtonen sekä Elisa Ranta juhlivat.

Kari Sallinen

Kirin Virve Jääskeläinen ehtii hyvin ykköselle, kun Tahkon ykkösvahti Vilma Levänen ei saa kiinni sieppari Jenni Vaaran huiskaisemaa palloa.

Kari Sallinen

LOHJA | Virkkalan Kirin naiset kärkkyvät maakuntasarjassa kakkosena. Kesätauon jälkeen joukkue on pelannut kolme kotiottelua putkeen ja lyönyt niistä pisteitä jokaisesta, yhteensä kuusi.

Viime viikolla kirittäret kohtasivat Hyvinkään Tahko ykkösen ja pyörittivät siitä kolmen pisteen voiton jaksoin 2–0 (10–9, 3–0). Nurmijärven Mailaa vastaan peli päättyi 1–0 (7–7, 9–5).

Tahko kakkoselta Kiri sai torstaina yhden pisteen tuloksella 1–2 (3–4, 9–8, 2–3).

Ensimmäisen jakson huippuhetki oli, kun Maarit Siltala löi kunnarin, ja samalla kotiin juoksi Taina Valkoniemi. Siltala pyyhälsi vielä kolmoselta kotiin Heini Tuomisen lyönnillä ja toi kolmannen juoksun. Tilanne oli silloin tasan, mutta Tahko onnistui tekemään vielä jakson voittojuoksu.

Toisella jaksolla yleisö sai nauttia juoksuista, ja mikä parasta, tasaväkisen 17 juoksun jakson voitti kotijoukkue 9–8. Jaksosta tuli jännittävä, kun Kiri johti jo 9–2. Sitten kääntyi henkinen ote vieraille.

– Siinä tuli selkeä tuomarivirhe. Vastustajalle olisi pitänyt tulla kaksi paloa. He saivat huuman päälle ja tekivät kuusi juoksua putkeen. Sama huuma jatkui supervuorossa. Me emme pystyneet siihen vastaamaan, harmitteli Kirin pelinjohtaja Juha Laitinen.

Myös supervuoro päättyi yhden juoksun eroon.

– Peli oli tiukkaa vääntöä ja vastustaja kova. Sitä on veikattu sarjan kärkipäähän. Peli olisi voinut yhtä hyvin kääntyä meillekin. Vaikka tulikin tappio, peli oli meiltä hyvä.

Siltala löi neljä juoksua ja toi yhden. Maria Nygård toi neljä juoksua.

Tavoitteemme on olla kolmen sakissa.
Kiri on maakuntasarjassa kahden pisteen päässä Janakalan Janasta, joka on pelannut yhden ottelun vähemmän. Juha Laitinen aloitti pelinjohtajana vasta keväällä. Hän ajatteli, että suomensarjaan nousu, eli sarjavoitto, voisi olla kiva juttu.

Joukkueen tavoite onkin selkiytynyt kesän mittaan. Aiempina vuosina huolena on ollut sarjassa pysyminen.

– Olemme päättäneet pelaajien kanssa, että tavoite on kolmen joukkoon. Janakkala on jo karussa, mutta kolmen sakkiin tavoittelevat myös Vantaa, Tahko II ja Kerava.

Kirillä oli viisi voittoa putkeen ennen torstain ottelua.

– Kausi on mennyt hyvin. Pisteitä on enemmän kuin viime kaudella yhteensä, vaikka pelejä on viisi jäljellä.

Varsinkin ulkokenttä Kirillä on toiminut.

– Olemme saaneet linjan tiiviiksi, ja lipsahduksia on tullut vain vähän. Koppareille on tullut rohkeutta lisää. Lukkari Noora Valo on alkanut ottaa näpyjä kiinni, ja tolppasyötöistä on tullut varmoja.

– Lyöntipuolelle alkaa tulla näkemystä. Torstaina meillä oli hyvä kombinaatio. Lyöjiä oli paljon toisen jakson ajolähtöputkessa, kun tuli juoksuja.

– Olen tyytyväinen, sillä pelaajilla on motivaatiota harjoitella. Vajaita harjoituksia ei ole tarvinnut pitää, kiitteli Laitinen.

Seuraavaksi Kiri pelaa jälleen Virkkalan pesäpallokentällä. Vastassa on kärkikolmikkoon pyrkivä Vantaanjoen Juoksu.

Kiri–Tahko II 1–2 (3–4, 9–8, 2–3).

Kirin pelaajien lyödyt ja tuodut: Saara Ek 1/3, Virve Jääskeläinen 0/3, Maria Nygård 0/4, Sanna Lehtonen 2/0, Taina Valkoniemi 1/1, Maarit Siltala 3+1/1, Heini Tuominen 2/0, Noora Valo 2/0.