Kulttuuri

Ihan tavallisestakin elämästä voi kirjoittaa suuren tarinan

Kirjoittajakoulutuksen uranuurtaja. Liisa Enwald on opettanut luovaa kirjoittamista 1970-luvulta lähtien. - Lahjakkuudella on merkitystä, mutta kaikki voivat oppia kirjoittamaan ainakin jollain tavoin, hän sanoo.

Heli Nurmi

NUMMI-PUSULA | Melkein jokaiselle Liisa Enwaldin pitämälle elämäntarinan kirjoittamiskurssille ottaa osaa ihminen, joka pyytelee osallistumistaan anteeksi sillä perusteella, että on elänyt tavallista elämää.

Mutta oman elämänsä tarinan voi kirjoittaa, vaikka ei olisikaan tapahtunut mitään traumaattista. Tavalliseen elämään kuuluvat pienet tapahtumat voivat olla mielenkiintoisia ja niistä voi kasvaa suuri tarina.

– Ne ovat arjen historiaa, Enwald sanoo.

Arjen historiaa sisältäviä tarinoita julkaistaan Elämäntarina-lehdessä, jonka päätoimittajana Enwald aloitti tammikuussa. Kymmenen vuotta sitten perustettu lehti on Suomen ainoa elämänkertoihin perustuva lehti. Lehteä kustantaa Suomen Elämäntarinayhdistys ry. ja sitä toimitetaan talkoovoimin. Päätoimittaja ei saa työstään palkkaa eikä sitä makseta kirjoittajillekaan.

Kansan syvien rivien lisäksi Elämäntarina-lehdessä kirjoittavat folkloren eli kansanperinteen tutkijat.

– On tarkoitus, että jokaisessa lehdessä olisi yksi tai kaksi tutkijan kirjoitusta, Enwald sanoo.

Neljä kertaa vuodessa ilmestyvään Elämäntarina-lehteen saa kuka tahansa kirjoittaa. Lehden toimituskunta seuloo ja editoi tekstit.

– Harvoin pitää tekstejä kokonaan hylätä, Enwald sanoo.

Kustantajan kotipaikka on Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Kärsämäki, mistä syystä valtaosa kirjoittajista on Keski-tai Pohjois-Suomesta. Läntinen Suomi ja Uusimaa ovat heikosti edustettuja.

Enwald toivoo, että läntisellä Uudellamaalla asuvat rohkaistuisivat lähettämään tekstejään lehteen. Tämän vuoden teemana ovat erityisesti 1950-ja 1960-luvun tapahtumat sekä talojen tarinat.

– Runoja saa myös lähettää ja vanhoja valokuvia, Enwald sanoo.

Teksteille ei ole määritelty tarkkaa ihannemittaa, mutta useimmiten ne ovat yhdestä neljään liuskaan, mikä tarkoittaa noin kolmeakymmentä riviä tekstiä aanelosella. Mustavalkokuvia julkaistaan kotialbumit aarteita palstalla ja niitä käytetään myös lehden kansikuvina.

Ainakin toistaiseksi lehti ilmestyy vain paperisena.

– Katsotaan kuinka pitkälle päästään ilman blogeja, Enwald sanoo.

Elämäntarina-lehdestä otetaan tuhannen kappaleen painos.

Muisti on eräänlainen mielikuvituksen muoto.

Omaa elämäntarinaa kirjoittaessa aikajärjestystä ei tarvitse noudattaa, sillä tekstistä tulee helposti tylsä. Enwald neuvoo kunnioittamaan ja tallentamaan yksittäisiä muistikuvia, joita välähtää mieleen.

– Yksittäiset muistikuvat herättävät toisia, ja näin ilmiöstä tulee itseään ruokkiva.

Kuta lähempänä teksti on romaania, sitä vähemmän on merkitystä sillä, ovatko muistikuvat totta.

– Muisti on eräänlainen mielikuvituksen muoto, Enwald sanoo.

Luovaa kirjoittamista on opetettu Suomessa järjestelmällisesti 1970-luvulta saakka. Enwald on alan ensimmäisiä opettajia. Hän on opettanut muun muassa Kansanvalistusseuran omistamassa Oriveden opistossa sekä lukuisilla kesä-ja viikonloppukursseilla. Klassikon asemaan on noussut Enwaldin Luovan kirjoittamisen opas, joka ilmestyi vuonna 1980.

Enwald kutsuu itseään koulutusmyönteiseksi, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki oppivat hänen mielestään kirjoittamaan ainakin johonkin rajaan saakka. Vaarana tosin on, että koulutuksessa teksteistä katoaa persoonallinen särmä ja niistä tulee toisiaan muistuttavia.

– Yhdysvalloissa, jossa on paljon kirjoittajakoulutusta, puhutaan kampusnovelleista, Enwald kertoo.

Hänen opissaan on ollut useampikin menestyskirjailijaksi kohonnut kirjoittaja, mutta nimiä Enwald ei paljasta.

– Kirjailijoiden kanssa olemme sopineet, että opettaja ei kerro nimiä. On eri asia jos kirjailijat haluavat itse kertoa, Enwald sanoo.

Lahjakkuudesta ja inspiraatiosta puhutaan paljon kirjoittamisen yhteydessä. Lahjakkuudella on Enwaldin mielestä merkitystä.

– Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla ja taito kehittyy, kun jaksaa työstää tekstiään. Lahjakkuus auttaa jaksamaan tätä työtä, Enwald sanoo.

Hän uskoo inspiraatioon, mutta ei äkillisesti mieleen tulevana, vaan kirjoittamisen tuloksena syntyvään. Puhutaan myös flow-ilmiöstä.

Suomalaiset kirjoittavat nykyisin paljon, mitä Enwald pitää mielenkiintoisena ilmiönä. Suomalaisten oikeinkirjoitustaidon väitetään toisaalta rapistuneen. Pitkän linjan kouluttajana Enwaldilla on vähän toisenlainen näkemys.

– Suomalaisten peruskirjoitustaito on koulutuksen myötä kohentunut. Muistan, kuinka 1970-luvulla kursseille saattoi osallistua ihmisiä, jotka olivat käyneet vain kiertokoulua, ja joille lauseenmuodostuskin oli vaikeaa, Enwald sanoo.

Alkuaikoina kritiikin ottaminen vastaan kirjoittajalle oli hyvin vaikeaa.

– Vaikka kuinka yritti sanoa kannustavassa hengessä, olivat reaktiot välillä hyvinkin rajuja. Jotkut puhuivat jopa itsemurhasta.

Enwald muutti miehensä kanssa kolme vuotta sitten Nummi-Pusulan Saukkolaan. Sinne heidät toi sattuma, toisin sanoen edullinen talo. Tutustuminen paikallisiin ihmisiin on käynyt hitaanlaisesti. Liittyminen kirkkokuoroon on edesauttanut asiaa.

Laulaminen on ollut Enwaldille tärkeää lapsuudesta saakka.

– Helsingissä asuessani ja tutkijan työtä tehdessäni, kuuluin yhteen aikaan neljään eri kuoroon, hän kertoo.

Sopeutumista on vaatinut sekin, että autottomina pariskunnan on ollut hankala päästä mihinkään.

– Saukkolasta ei pääse edes lääkäriin ilman autoa.

p Elämäntarina-lehteen tarkoitetut jutut, valokuvat ja juttuideat voi lähettää osoitteeseen [email protected].

Etusivulla nyt

Uusimmat: Kulttuuri

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat