Vaalikoneemme on nyt avattu!

Paikalliset

Lohja heltyi ja myi Karjalohjan entisen kunnantalon kylätaloksi

Jenni Ruoho, Riikka Maasilta ja Elina Majander-Aira luovuttivat Irene Äyräväiselle 575 henkilön allekirjoittaman adressin.

Erja Hinkkanen

LOHJA |Karjalohjan entisestä kunnantalosta tulee karjalohjalaisten kylätalo. Lohjan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Karjalohjan Taidetalo ry:n tekemän ostotarjouksen, jonka suuruus on 2000 euroa. Tarjous oli ainoa, jonka Lohja sai talosta..

Vielä ennen kokousta kaupunginhallituksen puheenjohtaja Irene Äyräväinen (kok.) uumoili, että kaupunginhallitus ei välttämättä ole myymisen kannalla.

–  Kyllä hallitus sitä pyöritteli monelta kantilta ja siihen tulokseen tultiin, että on parempi, että kiinteistö on käytössä kuin että se olisi tyhjillään, Äyräväinen sanoo.

Hän epäilee, että päätökseen saattoi vaikuttaa sekin, että juuri ennen kunnantalon myyntiä hallitus kuuli "navakan" selvityksen kaupungin omistamien kiinteistöjen sisäilmaongelmista.

– Meillä on ihan tarpeeksi kiinteistöjä, joille ei ole käyttöä, Äyräväinen sanoo.

Karjalohjan Taidetalo ry:n puheenjohtaja Jenni Ruoho on kiitollinen.

– Hieno päätös kaupunginhallitukselta, hän sanoo.

Ruoho toteaa, että nyt alkaa todellinen työ kylätalon puolesta. Ensi töikseen yhdistys aikoo laittaa vuokralle viisi työhuonetta.

– Vuokralaisia tarvitaan, sillä talosta alkaa heti juosta kuluja, Ruoho sanoo.

Varmoja vuokralaisia yhdistyksellä ei ole, alustavia yhteydenottoja kyllä.

Välittömästi yhdistys aikoo hakea Ykkösakselilta Leader-hankerahaa osa-aikaisen hankekoordinaattorin ja kiinteistönhoitajan palkkaukseen.

– Alustavan kuntotarkastuksen mukaan kunnantalo on hyvässä kunnossa, mutta muutama kohta on tarkistettava, Ruoho sanoo.

Talo on myös maalattava ulkoapäin ainakin Tallaantien puoleisen kuistin osalta.

Ruoho toivoo, että harrastustoiminta pääsisi vauhtiin heti syksyllä, taloon on suunnitteilla ainakin kuvataidekerhoa.

Kylätalossa pidetään avoimet ovet, heti kun yhdistys saa avaimet käteen, Ruoho lupaa. Silloin juodaan myös kakkukahvit.

Kylätalon puolesta kerättiin adressi, jonka allekirjoitti 575 henkilöä. Jenni Ruoho, varapuheenjohtaja Elina Majander-Aira, taloudenhoitaja Riikka Maasilta ja jäsen Virpi Saari luovuttivat adressin Äyräväiselle ennen kaupunginhallituksen kokousta.

– Tulimme siksi, että hanke saisi kasvot, Ruoho sanoi.

Karjalohjan Taidetalo ry

Yhdistys on kesällä 2015 perustettu yleishyödyllinen yhdistys, jonka tarkoituksena on elävöittää Karjalohjan seutua vuokraamalla entisestä kunnantalosta kohtuuhintaisia harrastus- ja työskentelytiloja.

Vuokratulolla on tarkoitus kattaa talon ylläpitokulut, jotka ovat noin 20 000 euroa vuodessa.

Yhdistys arvioi, että talossa on viisi vuokrattavaa työ- tai toimistohuonetta, neljä toimitilaa opetus- tai harrastetiloiksi sekä kokoustila.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat