Paikallisurheilu

Heidi ja Nina Rintala pääsivät taekwondon EM-kisoihin

Heidi Rintala ottelee taekwondon EM-kisoissa.

--

Lohja | Heidi ja Nina Rintala pääsivät huhtikuussa Tampereella järjestettävään ITF Taekwon-Don Euroopan mestaruuskilpailuihin. Kisoihin on tulossa 500 kilpailijaa 25 maasta.

Lohjalaiset siskokset edustavat Sonkal Veikkolan Taekwon-Do -seuraa.

Heidi Rintala, 17, kilpailee juniorien otteluissa alle 60-kiloisissa. Nina Rintala, 15, kisaa liikesarjoissa. Molemmat ovat ensimmäistä kertaa maajoukkueessa.

– Olen perfektionisti. Minulla on kova halu näyttää itselleni ja muille, sanoo Heidi Rintala sanoo.

– Oli hienoa päästä maajoukkueeseen. Saan tehdä sitä, mistä tykkään aiempaa kovemmalla tasolla, Nina Rintala iloitsee.

Suomen edustuspaikoista oli kilpailua. Maajoukkueen päävalmentaja Pekka Variksen mukaan joukkueeseen haki 44 urheilijaa, joista ensimmäisessä vaiheessa mukaan valittiin 30.

– Valintaprosessi oli haasteellinen, koska kotikisoihin tuli normaalia enemmän hakemuksia. Taso on hyvä, sillä saimme mukaan jokseenkin kaikki parhaat, Varis sanoo.

Tampereen EM-kisoissa on ottelujen ja liikesarjojen lisäksi voimamurskausta, erikoistekniikkaa ja näytösotteluja. Henkilökohtaisten sarjojen lisäksi kilpaillaan joukkuesarjoissa.

EM-kisat pidetään 28.4.–1.5. Hakametsän jäähallissa Tampereella. Kisat järjestetään toista kertaa Suomessa. Ensimmäinen kerta oli 2004 ja silloinkin kisat olivat Tampereella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat