Paikalliset

Rockvalokuvaajan onni löytyi pikkukaupungista –Ville Juurikkala vaihtoi Los Angelesin hektisyyden Lohjan idylliin

Ville Juurikkala on juuri vuokrannut työhuoneen Yritystalosta.- Minulla on työhuone myös Helsingissä, mutta nyt ei tarvitse lähteä joka päivä ajamaan sinne, Juurikkala iloitsee.

Heli Kurimo

LOHJA|Keskiviikko 11. tammikuuta on kylmän kosteaa ja poikkeuksellisen hämärää, vaikka eletään keskipäivää. Tapaan Lohjan Yritystalon kulmalla miehen, joka jo kaukaa heilauttaa kättään tervehdyksi, vaikka emme ole koskaan tavanneet. Kohdatessamme valitan kurjasta säästä, mutta mies vain hymyilee leveästi.

– Tykkään talvesta ja kylmästä ilmasta. Los Angelesissa talvi vielä menettelee, mutta kesä on ihan liian kuuma. Puoli vuotta aurinkoa putkeen, kamalaa, mies pyörittelee päätään.

Mies on Ville Juurikkala, yksi Suomen tunnetuimpia rockvalokuvaajia ja -videokuvaajia. Juurikkala on muuttanut muutama kuukausi sitten vaimonsa ja kahden pienen lapsensa kanssa Lohjalle. Yritystalosta hän on juuri vuokrannut itselleen työhuoneen.

– Olimme vielä viime talven Jenkeissä ja käyn siellä yhä tekemässä töitä, mutta koti on nyt täällä, Juurikkala hymyilee.

Juurikkala on kuvannut promokuvia yli sadalle eri bändille ja artistille, mm. HIM:lle, Sonata Arcticalle, Michael Monroelle, Apocalypticalle, Slashille, Good Charlottelle.

Mutta miten Vantaalla varttuneesta Juurikkalasta tuli menestynyt valokuvaaja ja miksi hän valitsi asuinpaikakseen juuri Lohjan Los Angelesin sijaan?

Tajusin, että ehkä se Taikki ei ole mun juttu.

Juurikkala aloitti valokuvaamisen 16-vuotiaana; ensimmäiset kuvat olivat kavereiden rokkibändeistä. Lukion jälkeen Juurikkala pyrki opiskelemaan Taideteolliseen korkeakouluun. Ovet eivät sinne auenneet, mutta sattuma puuttui peliin.

– City-lehdessä oli ilmoitus, jossa haettiin kuvaajia ja toimittajia. Hain ja lähetin sinne kansioni. Ne tykästyivät tosi paljon. Ei mennyt kuin kuukausi pari ja yhtäkkiä kuvasin melkein koko lehden, Juurikkala muistelee.

City-lehden ja Juurikkalan kemiat sopivat hyvin yhteen.

– Se oli vahvasti sitä tyyliä, jota tykkäsin tehdä. Tajusin myös, että City-lehteen lähettämäni kansio oli sama, jonka olin lähettänyt taideteolliseen. Siihen aikaan oli muodissa sellainen todella inhorealistinen tyyli, pelkistetty ja tavallaan konstailematon. Minun tyylini oli ja on edelleenkin vähän yliampuva, juuri sellainen citylehtimäinen tyyli silloin jo, mies virnistää.

– Tajusin, että ehkä se Taikki ei ole mun juttu. Minulla oli jotenkin niin vahvana tiedossa se mitä halusin tehdä.

City-lehden kuvauskeikat poikivat lisää töitä. Ravintola Papa Giovanni oli tekemässä ruokakirjaa, ja Juurikkala haluttiin kuvaajaksi.

– Olin kuvannut City-lehteä varten Papa Giovannissa jotain heidän juttujaan. Siellä oli tykätty kuvistani. Olin tosi yllättynyt; olin vasta 22-vuotias, ja pitäisi kuvata WSOY:n kustantamana kirja, Juurikkala hekottaa.

Ahkeralla nuorella valokuvaajalla riitti kysyntää myös mainoskuvaajana. Mainosmaailma sai kuitenkin jäädä, kun Juurikkala sai yhteydenoton The 69 Eyesi -bändin Jussilta ja Jyrkiltä.

– He olivat nähneet kuviani jossain ja innostuneet niistä. He halusivat, että tekisimme yhdessä valokuvakirjan. Like-kustannus innostui projektista ja lähdimme yhdessä tekemään sitä. Kiersin bändin kanssa Jenkeissä, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Siitä tuli tosi onnistunut kirja, olin kyllä itsekin tyytyväinen.

Kirja ilmestyi vuonna 2006.

– The 69 Eyesin kirjan jälkeen yhtäkkiä bändit halusivat, että tehdään kirja. Nightwishin kanssa aloitin aika pian kirjan teon, se tuli ulos 2008. HIM, Hanoi Rocks ja Apocalyptica alkoivat käyttää minua hovikuvaajanaan. Apocalyptica-kirja tuli 2012.

Nuoren valokuvaajan ura jatkoi vain nousuaan.

– Vuonna 2008 jenkkibändi Good Charlotte oli keikalla Suomessa. Bändi oli tuolloin tosi pinnalla, se oli myynyt Jenkeissä moninkertaisesti platinaa ja sillä on ollut yhden levyn myynti parhaimmillaan viisi miljoonaa. Olin itsekin keikalla. Mukana olivat myös The 69 Eyesin Jussi ja Jyrki. Bändillä oli keikan jälkeen bileet ja bändin laulaja Joel Madden tuli juttelemaan. Hän sanoi tykkäävänsä tosi paljon kuvistani, ja että hänellä on The 69 Eyesin kirja kotona, ja että se on hienoimpia taideteoksia, joita hänellä on. Sitten Joel kysyi, mitä olen tekemässä seuraavana päivänä ja pyysi kiertueelle heidän kanssaan, he maksavat kaikki kulut. No, seuraavana päivänä en lähtenyt, mutta muutaman päivän päästä olin jo bändin kanssa Englannissa.

– Se oli jotenkin ihan absurdia, siellä oli Paris Hilton nukkumassa meidän kanssa samassa kiertuebussissa, Juurikkala nauraa.

Hilton seurusteli tuolloin bändin kitaristin Benji Maddenin kanssa.

Good Charlotten jäsenet halusivat miehen bändin kiertueelle toistekin ja kuvaamaan bändiä enemmänkin. Los Angeles valikoitui uudeksi asuinpaikaksi kuin itsestään.

– Lontoo oli kyllä itselläni vahvempana ensin. Ajattelin sitten, että no, onhan Kalifornia ihan hyvä vaihtoehto, mies nauraa.

Häitä, jouluaattoja, lasten syntymäpäiviä. Niitä kaikkia Good Charlotten bändin soittajat pyysivät Juurikkalaan kuvaamaan, ja Juurikkala kuvasi.

– Varmaan tietty suomalainen luonne auttoi. Suomalaisilla on sellainen maine maailmalla, että olemme luotettavia ja kilttejä. Sellaista luonnetta vaatii, kun tuon tason tyypit päästävät kotiinsa kuvaamaan lapsiaan ja kaikkea mahdollista. Täytyyhän tietysti kuvienkin olla hyviä, Juurikkala miettii.

Miten paljon onnellisempi voi olla, kun on vähemmän mitään.

Los Angelesissa alkoi tapahtua. Tunnettu tatuointitaiteija Kat von D innnostui Juurikkalan kuvista ja Juurikkala kuvasi hänelle pitkään. Juurikkalalla oli myös paljon yksittäisiä kuvausprojekteja, muun muassa Guns N’ Roses, Slash, Linkin Park, Chester Bennington.

Ura oli kovassa nosteessa, mutta kaikki ei miehen mielessä ollut kuitenkaan hyvvin. Juurikkala oli maaliskuussa 2010 täyttänyt 30 vuotta, kun iski kriisi.

– Juuri silloin oli menossa isot kuvaukset. Olin kesällä käymässä Suomessa ja kun menin taksin Losiin, tuli fiilis, että nyt on jutut lähdössä oikeasti isosti. Samalla tuntui, että ehkä en ole vielä ihan valmis siihen.

Juurikkalalle tuli kova tarve lähteä kävelemään vanhalle pyhiinvaellusreitille Santiago de Compostelalle Espanjaan. Hän ilmoitti Facebookissa ja sähköpostin lomavastaajassa, että on poissa kuukauden tai kolme kuukautta, ja laittoi puhelimen kiinni.

Santiagon tiellä vierähti kaksi kuukautta.

– Se oli kaikin puolin aivan uskomaton reissu. Minulla oli kamera mukana; ajattelin, että kuvaan paljon, mutta kaikki varastettiin. Se oli oikeasti parasta mitä tapahtui. Jotenkin löysin tietyllä tavalla rauhan, tietynlaisen tunteen siitä, että miten paljon onnellisempi ja kevyempi voi olla, kun on vähemmän mitään.

Juurikkala menetti passia, puhelinta ja kortteja lukuunottamatta kaiken.

– Ensin tuli epätoivo, mutta jatkoin vain eteenpäin. Tajusin hyvin vahvasti sen, että vaikka minulla ei ole mitään, minulla ei ole myöskän mitään menetettävä.

Juurikkalan matkaan tuli toinenkin mutka, kun häneltä varastettiin myös passi, rahat ja kortit.

– Kävelin vielä kolme viikkoa, nukuin metsissä. Aina välillä joku auttoi. Santiagossa asuin vielä viikon kodittomien kanssa. Sitten sain soitettua äidille, ja hän osti minulle lentolipun Suomeen. Minulla oli ajokortti tallessa ja jotenkin onnistuin pääsemään ajokortille lentokoneeseen, Juurikkala hymyilee muistolleen.

Vaikka Juurikkalan reissunsa jälkeen palasikin taas takaisin yhteiskuntaan, irtiotto kaikesta teki hyvää.

– Sen jälkeen en enää tehnyt niin paljon töitä Losissa, vaikka asuin siellä. Pikkuhiljaa kuitenkin palasin normaaliin elämänrytmiin ja tosi hektiseksikin elämä on välillä taas mennyt.

Vuonna 2012 Juurikkala tapasi tulevan vaimonsa Nooran. Pian oli ensimmäinen lapsikin tulossa.

– Ajattelin, että voisin taas lähteä markkinoimaan itseäni Suomessakin.

Ensimmäisen Voice of Finlandin jälkeen 2012 Juurikkala pyydettiin tekemään finaalissa toiseksi sijoittuneen Jesse Kaikurannan promokuvat. Kuvapalaverissa juteltiin musiikkivideoista ja Juurikkala sattui mainitsemaan, että on tehnyt myös videoita. Ensimmäisen musavideonsa Juurikkala oli ohjannut viisi vuotta aikaisemmin.

– He sanoivat, että lähetä jotain linkkejä, he katsovat. Sitten he innostuivat.

Juurikkala ohjasi Kaikurannan Vie mut kotiin -videon.

– Siitä se lähti. Pikkuhiljaa tein videoita esimerkiksi Michael Monroelle. Monroen video Ballad of the Lower East Side voitti yleisöäänestyksen Oulun musavideofestivaaleillakn. Yhtäkkiä musavideoita alettiin tilata enemmän kuin valokuvia.

Viime syksynä Juurikkala kuvasi Sonata Arctican musiikkivideon Lohjalla. Pääosassa on Paavolan tammi.

– Sain idean Amorphiksen laulajalta Tomi Joutsenelta. Tomi ehdotti aikoinaan Paavolan tammea bändinsä johonkin kuvaussessioon, mutta joillekin bändin jäsenille taisi paikka olla liian kaukana.

Paavolan tammi jäi kuitenkin Juurikkalan mieleen.

– Tammi oli ihan mieletön. Ajattelin, että se pitää joskus hyödyntää. Sonata Arctican laulaja Tony Kakko sitten pyysi minua tekemään videon niiden Life-biisiin. Hän lähetti biisin ja sanat ja katsoin, että ahaa, tässä on elämä-teema. Tony ehdotti, että siinä voisi jotenkin olla elämänpuu. Mietin, että mikä oikeasti on Suomen hienoin puu? Paavolan tammi! Video kuvattiin elo-syyskuussa, heti kun olimme muuttaneet Lohjalle.

Paavolan tammi komeilee videon lisäksi myös Sonata Arctican tuoreimman levyn kannessa.

Lohjalla kun menee suojatielle, autot pysähtyvät. Se on hieno piirre.

Juurikkalan kaksilapsinen perhe asuu idyllisessä puutalossa Moisiolla.

–  Olemme tosi tyytyväisiä Lohjalla. Yksi syy tänne muuttoon oli se, että isäni asuu täällä. Lohjalla on maalla mutta kuitenkin kaupungissa. Lohjan pikkukaupunkimaisuus on hyvä.

– Siinä vaan on se tunne, kun kävelee kadulla. Ihan koko ajan ei autot vilistä joka puolelta. Lohjalla on myös yksi mahtava piirre. Lohjalla kun menee suojatielle, autot pysähtyvät. Se kertoo mielestäni lohjalaisten kiltistä luonteesta. Se kertoo myös tietystä kiireettömyydestä ja rauhallisuudesta. Se on tosi kiva juttu.

Vaikka Lohja on rauhallinen pikkukaupunki, täällä on Juurikkalan mielestä monessa asiassa ajan hermolla.

– Täällä on ihan parhaat kahvilat. Minusta on tullut aivan kahvifiriikki. Ulkomailla on välillä vaikea löytää hyvää kahvia. Sen huomaa kun tilaa esimerkiksi espresson. Se ei saa olla pistävää. Se on yhtäaikaa tosi vahvaa, mutta se on myös pehmeää, Ei sellaisia kahviloita löydä helposti Helsingistä tai Losista.

Vaikutuksen tuoreeseen lohjalaiseen teki myös Mikko Utterin pieni kahdeksanpaikkainen ravintola.

– Kiinnitin heti huomioni Utterin ravintolaan. Oli miettinyt, että tuollaisia chef’s table -ravintoloita ei ole Suomessa yhtään, mutta sitten tulin Lohjalle, ja täällähän on sellainen. Se on kuumin ravintolamuoto maailmalla tällä hetkellä. Lohjalla on ihan maailmanluokan meininkiä monissa asioissa.

Juurikkala asui lapsena pari vuotta Lohjalla, mutta vanhempien eron jälkeen äitinsä ja pikkuveljensä kanssa Vantaalle. Lohja on kuitenkin ollut aina vahvasti mukana Juurikkalan elämässä.

– Isäni ja isovanhempani ovat asuneet täällä, Lohja on ollut toinen koti.

Ville Juurikkala

Syntynyt vuonna 1980.

Asunut lapsena pari vuotta Lohjalla, varttunut Vantaalla. Muutti viime kesänä perheineen Lohjan Moisiolle.

Naimisissa, 1,5- ja 3,5-vuotiaat lapset.

Isä lohjalainen SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen.

Äiti elokuvaohjaaja Kaija Juurikkala.

Koulutukseltaan ylioppilas.

Soitti nuorena hevibändissä kitaraa ja lauloi. – Lopetin bänditouhut parikymppisenä. En osannut soittaa. Enkä osannut kyllä laulaakaan.

Harrastaa perheen kanssa olemisen lisäksi takan lämmittämistä ja luontokuvausta.– Takan lämmittäminen on aivan mahtavaa, meditatiivista.

Juurikkalan mielestä Lohjalla on monessa asiassa maailmanluokan meininki: – Täältä löytyvät ihan parhaat kahvilat.

Asunut vuosina 2008-2011 Los Angelesissa. Tekee yhä töitä kaupungissa.

Useita valokuvanäyttelyitä. 17.3. Vantaan taidemuseo Artsissa avautuu Vallaton-näyttely, jossa on esillä Juurakkalan ja taiteilija Rauli Mårdin yhteisen taideprojektin teoksia.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat