Länsi-Uusimaa Ilta

”Rajoitteet eivät hidastaneet heitä” – Anna Sauvola-Kuparinen on saanut fyysisesti rajoittuneet ihmiset uskomaan itseensä

VIIKON VIERAS Naisen teko -kunniamaininnan saanut liikunnanopettaja

Anna Sauvola-Kuparinen on viihtynyt liikunnan parissa sekä työssään että vapaa-ajallaan. Lohjan Zonta -kerho muisti häntä Naisen teko -kunniamaininnalla.

Annukka Vakkuri

Polkee, polkee, nousee, nousee ja lantio pyörii ja pyörii. Lohjan yhteislyseon lukiossa liikuntaa opettava Anna Sauvola-Kuparinen on ehtinyt tulla tutuksi monille lohjalaisille liikkujille.

Hän otti vastaan viime viikolla Z-Jazzeilla Opus K:ssa Lohjan Zonta -kerho ry:n myöntämän Naisen teko -kunniamaininnan.

– Tuntuu ihan hienolta, että tällaista työtä muistetaan ja huomioidaan. Onhan liikuntaa tullut jokunen tunti ohjattua, sanoo 21. opetusvuottaan Lohjan lukiossa opettava nainen.

Sauvola-Kuparinen pitää lisäksi tunteja Liikunta -ja Hyvinvointikeskus Aplicossa ja toimii Lohjan Naisvoimistelijoissa tyttöjen tanssiliikuntaryhmän ohjaajana.

Molemmista liikuntapesteistä on kertynyt kokemusta 10 vuoden ajalta.

– Tyttöjen tanssiliikuntaryhmä on erityisesti sydäntäni lähellä. Aloitin tyttöjen ohjaamisen, kun he olivat 3-4 -vuotiaita ja nyt he ovat 13-14-vuotiaita. On ollut ilo seurata heidän kasvuaan ja kehitystään.

– Tavoitteena on, että ensi vuonna osallistumme Turussa järjestettävään Gymna Estrada –voimistelutapahtumaan.

Tapahtuma kerää vuosittain yhteen kymmeniä tuhansia voimistelijoita.

Oulusta lähtöisin oleva nainen opiskeli lukion jälkeen Lahdessa erityisliikuntaryhmien ohjaajaksi.

Tätä ennen hän toimi freelancer-valmentajana joukkuevoimistelussa ja rytmisessä kilpavoimistelussa.

– Erityisliikuntapuolella näin maailman, jossa oli fyysisesti rajoittuneita ihmisiä, mutta jotka uskoivat itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa. Heiltä oikeastaan puuttuivat henkiset rajoitteet kokonaan.

– Poika, joka oli sokea, opetteli laskettelemaan. Ja toinen, jolla oli vain yksi jalka, teki samoin. Oli melkoisen hienoa nähdä kaikki tämä. Rajoitteet eivät hidastaneet heitä. Tämä tempaisi minut mukaan. Silloin syttyi kipinä liikuntauralleni.

Ohjaajana myös Sauvola-Kuparinen pääsi laskettelemaan sokkona.

– Sehän oli aivan kauheaa!

Työssään liikunnanopettajana nainen on nähnyt vuosien aikana tapahtuneen muutoksen.

– Nuorten kunnossa ääripäät ovat lisääntyneet huimasti. Toiset ovat erittäin hyvässä kunnossa ja toisille liikunta on jäänyt täysin vieraaksi. Yleisesti ottaen myös kestävyyskunto on nuorilla paljon heikompi kuin 15–20 vuotta sitten.

– Nyt kunto loppuu 15–20 minuutin harjoittelun jälkeen, kun ennen tehtiin samaa 90 minuuttia. Ryhmien heterogeenisuus asettaa liikunnanopetukselle haasteita.

Liikunnalliselle naiselle itselleen maistuu kaikki lajit.

– Tykkään hiihtää, uida, lenkkeillä ja tanssia. Viime aikoina lattaritanssit ovat vieneet mukanaan. Viime syksyllä tosin polvestani menivät nivelsiteet kesken oppitunnin, joka hidasti hieman tahtia.

Lohjan liikuntalautasesta Sauvola-Kuparisella on paljon hyvää sanottavaa.

– Muutettuani Lohjalle vuonna 1996 olen seurannut iloisena sitä kehitystä, joka täällä on tapahtunut vuosien aikana liikuntamahdollisuuksien suhteen. Lohjalla pystyy harrastamaan erittäin paljon ja Lohjan Liikuntakeskus Oy tarjoaa kaikenikäisille edullisia mahdollisuuksia liikuntaan, tämä on meille kaupunkilaisille todella suuri valtti.

Mutta nyt on aika nousta pyörän selkään ja sammuttaa valot. Kun Cruiserin alkutahdit kaikuvat salissa, ollaan jo matkalla.

Anna Sauvola-Kuparinen

Syntynyt Oulussa 1968.

Asuu Lohjan Lempolassa perheensä kanssa. Perheeseen kuuluu mies, kaksi lasta ja kaksi pupua.

Lohjan lukion liikunnanopettaja.

Koulutukseltaan liikuntatieteiden maisteri. Valmistui Jyväskylän yliopistosta vuonna 1996.

Sai Lohjan Zonta –kerho ry:n myöntämän Naisen kunniateko –maininnan viime viikolla.

Ui, pyöräilee, hiihtää, tanssii. Viime aikoina ”lattarit” ovat vieneet mukanaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Länsi-Uusimaa Ilta

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat