Puheenaihe

Suomalaistutkimus: Moottoritie jopa turvattomampi kuin maantie – riski piilee kelissä

Kuvituskuva.

Anton Soinne / Arkisto

Moottotiellä ajaessa kuljettaja tottuu helposti turvallisuuden tunteeseen, joka uuden tutkimuksen valossa voi olla vaarallista.

Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan huonot keliolosuhteet lisäävät onnettomuusriskiä etenkin moottoriteillä. 

Moottoritiet ovat hyvällä kelillä turvallisempia kuin kaksi- ja monikaistaset tiet, mutta esimerkiksi kovassa lumisateessa asetelma kääntyy toisinpäin.

Tutkimuksen mukaan liukkaus ja lumisateet lisäävät onnettomuusriskiä moottoriteillä enemmän kuin muilla maanteillä. 

– Tulokset osoittavat talvisään voimakkaan vaikutuksen onnettomuusriskiin moottoriteillä. Näiden tulosten valossa on erittäin perusteltua ohjata moottoriteiden nopeusrajoituksia sään ja kelin mukaan, sanoo johtava tutkija Satu Innamaa VTT:ltä tiedotteessa.

Tutkimuksen teki VTT ja sen tilaajina olivat Liikennevirasto ja Trafi. 

Aineistona olivat Suomen pääteiden onnettomuudet vuosina 2014–2016 sekä saman ajanjakson liikennemäärä-, sää- ja kelitiedot.

Tuloksia aiotaan hyödyntää esimerkiksi vaihtuvien nopeusrajoitusten kehittämisessä.

– Tutkimuksen mukaan kannattaisi harkita, pitäisikö kovassa lumi- tai räntäsateessa vaihtuvia nopeusrajoituksia laskea moottoriteillä vielä nykyistä alemmaksi, sanoo johtava asiantuntija Risto Kulmala Liikennevirastosta.

– Tulosten perusteella voimme tarkentaa kuljettajille suunnattua tiedotusta liikkumisen turvallisuusriskeistä, toteaa johtava asiantuntija Anna Schirokoff Liikenteen turvallisuusvirasto Trafista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat