Opiston navetan tilat avoinna sammattilaisille

Työtehoseura vuokraa Männistön mökin kesäkahvilaksi. Mökin viereen rakennetaan suihkulähde. Ensi tiistaina sammattilaisilla on mahdollisuus tulla esittämään ideoita tulevasta toiminnasta.

Heli Kurimo

Työtehoseuran myynnissä olevat tilat Sammatissa eli entisen emäntäkoulun navetta avautuu sammattilaisten käyttöön. Työtehoseuran varatoimitusjohtaja Anna-Maija Kirkkari kertoo, että tiloissa voidaan järjestää esimerkiksi myyjäisiä, kokouksia ja juhlia. Navetan vieressä oleva Männistön mökkiä puolestaan vuokrataan kesäkahvilaksi.

– On sammattilaisista ja meistä itsestämme kiinni, mitä kaikkea keksitään, Sammatti2017-yhdistyksen puheenjohtaja Pentti Uittamo sanoo.

Jos sammattilaiset oikein innostuvat, voisi emäntäkoulun vanhasta navetasta sukeutua jopa kylätalo, Uittamo sanoo.

Täysin kunnostetussa navetassa alakerta on lämmintä tilaa ympäri vuoden, yläkertaa voi käyttää kesäisin.

Työtehoseura ja Sammatti2017-yhdistys järjestävät Männistön mökissä glögitilaisuuden tiistaina 12.12. klo 12–19.

Ylhän kartano eli kiinteistö, jossa toimi pitkään Kahvila Vanha Emäntä on myynnissä.

Toimitusjohtaja Tero Eskola Solaris-kylpylöistä kertoo, että Päiväkumpu Oy myy kiinteistön siksi, että se ei kuulu Päiväkummun ydintoimintaan eli majoitus- ja hotellipalveluihin.

– Kiinteistö ei myöskään ole sellaisessa kunnossa kuin haluaisimme. On parempi, että omistajana on yksityinen, jolla on mahdollista kunnostaa kiinteistöä, Eskola sanoo.

Päiväkummun rahkeet eivät hänen mukaansa tähän riitä.

Karjalohja-Sammatin yrittäjäyhdistys on valinnut vuoden 2017 yrittäjäksi kirvesmies Tarmo Syrjäsen. Valintaperusteena oli, että Syrjänen työllistää muita yrittäjiä.

Syrjänen on toiminut yrittäjänä vuodesta 2001 lähtien, ensin toiminimellä Tarmo Timpuri ja vuodesta 2013 lähtien Tarmo Timpuri Oy:ssä.

Tarmo Timpuri Oy:n palkkalistoilla on yhteensä neljä henkilöä. Lisäksi Syrjänen rekrytoi tarpeen mukaan toiminimellä työskenteleviä yrittäjiä isommille työmaille.

Samassa kokouksessa Karjalohja-Sammatin yrittäjät valitsivat uudeksi puheenjohtajaksi Simo Westerlundin Enäjärven saha Ky:stä.

Edellinen puheenjohtaja Raimo Selenius johti yhdistystä vuodesta 2008 lähtien. Hallituksen jäsenet ovat Pirkko Ohvo Kuljetus Pirkko Ohvo Oy:stä, Simo-Pekka Heinonen Ah- Kiinteistöhuolosta, Jan Kurtti Kurtin Atk-huollosta, Jani Vaahtera Rengasmestarit Oy:stä, Raija Heikkilä Uivelo Oy:stä, Tuija Heikkonen Tuuheikosta ja Elli Syvähuoko Laiskanlinnan Majatalosta.

Pusulan koulussa otettiin varaslähtö itsenäisyyden juhlimiseen ja järjestettiin itsenäisyysjuhla jo marraskuun viimeisenä päivänä.

– Tänään on kulunut 78 vuotta siitä kun talvisota syttyi, rehtori Ulla Rantanen sanoi tervetuliaissanoissaan.

Juhla oli aikamatka satavuotiaan Suomen menneisyyteen. Sen toteuttivat ensimmäisen, kolmannen ja viidennen luokan oppilaat pienoisnäytelmin ja lauluin. Yleisö tempautui mukaan viimeistään tanssipotpurissa. Oppilaiden tulkinta Hurriganesin Get on -kappaleesta sai sukat pyörimään jaloissa.

Lohjan kaupungin tervehdyksen toi kaupunginjohtaja Mika Sivula.

Written by:

Erja Hinkkanen

Ota yhteyttä