Puheenaihe

Sopu syntyi! – Yösyöttö elokuva sittenkin Finnkinon teattereihin

Petteri Summasen tähdittämä Yösyöttö nähdään viimeinkin Finnkinon teattereissa.

Toni Tervo

Marja Pyykön ohjaama Yösyöttö-elokuva tulee esitykseen Finnkinon elokuvateattereihin vuoden viimeisenä viikonloppuna.

Solar Filmsin tuottamaa ja Nordisk Filmin levittämää elokuvaa ei aiemmin ketjun teattereissa nähty Finnkinon ja Nordisk Filmsin rahariidan vuoksi. Riidan taustalla oli Finnkinon halu saada merkittävästi suurempi osa lipputuloista kuin aiemmin.

Yösyöttöä näytettiin sekä yksityisissä elokuvateattereissa että sitä varten kehitetyissä erikoisnäytöksissä esimerkiksi musiikkitalossa. Elokuva on kerännyt eilisiltaan mennessä 168 286 katsojaa. 

– Olemme tavattoman iloisia siitä, että katsojilla on mahdollisuus nähdä Yösyöttö nyt myös Finnkinon elokuvateattereissa. Elokuvan tekijöille tämä on valtavan tärkeä asia, sillä elokuvat on tehty katsottaviksi, iloitsee Nordisk Filmin elokuvalevityksen johtaja Katarina Nyman

– Yleisöltä tullut palaute on ollut todella mieltä lämmittävää! Kentältä on kerrottu, miten Petteri Summasen esittämän Antti Pasasen hahmon rinnalla on vuoroon naurettu, vuoroon liikututtu. Yleisö on ottanut elokuvan todella omakseen, niin kuin nämä upeat katsojaluvutkin todistavat. Toivottavasti kaikki, joilta elokuva onkin vielä jäänyt näkemättä, pääsevät sen viimeistään nyt näkemään, hän jatkaa.

Yösyöttö voitti parhaan elokuvan palkinnon ”Best Nordic Feature 2017” Nordic International Film Festivalilla New Yorkissa lokakuussa. Elokuva esitettiin festivaalilla englanninkielisellä nimellä Man and a baby.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Riita Finnkinon kanssa maksoi Yösyötölle kymmenia tuhansia katsojia – Elokuvalle silti hyvä tulos avausviikonloppuna9.10.2017 19.10
"Finnairin toiminta häpeällistä" – Kuluttajaliitto kovistelee mustalle listalle joutunutta lentoyhtiötä avoimella kirjeellä17.11.2017 08.54
Ensi-ilta pelastui rahakiistasta huolimatta – Yösyöttö-elokuva pyörii jo 130 teatterissa6.10.2017 19.16

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Verokone

 

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat