Lohjalaismiehen ohjaama auto ulos moottoritieltä Salossa – humalassa ollut matkustaja iski hätäkeskukseen soittanutta auttajaa päähän

Kuvituskuva.

Arkistokuva.

LOHJA | Lohjalaisen miehen kuljettama henkilöauto suistui ohitustilanteen jälkeen katolleen pientareelle moottoritiellä Kruusilan liittymässä Salossa myöhään sunnuntai-iltana.

.Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi miestä. Kaikkien autossa olleiden onnistui päihtymyksestään huolimatta päästä omin avuin ulos romuttuneesta autosta.

Paikalle pysähtyi useampi henkilö auttamistarkoituksessa, mutta mieskolmikko käyttäytyi aggressiivisesti.

Tämän sai tuntea erityisesti tapahtumasta hätäkeskukseen soittanut henkilö. Hänen soittaessaan matkapuhelimellaan oli yksi autossa olleista miehistä lyönyt häntä takaapäin päähän.

Isku aiheutti soittajalle verta vuotavan naarmun ja mustelman kasvoihin.

Auton kuljettajaksi ilmoittautuneelle miehelle suoritettu puhalluskoe antoi tulokseksi 0,48 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.

Ajoneuvon hallinnan menetyksen syyksi lohjalaismies kuitenkin kertoi sen, että toinen kyydissä olleista miehistä oli yllättäen tarttunut auton rattiin.

Tälle miehelle puhalluskoe antoi tulokseksi 0,50 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.

Written by:

Ota yhteyttä