Puheenaihe

Työsuojeluselvityksen karu tulos: Kuormitus yksityisissä sote-yrityksissä vaarantaa jo työntekijöiden terveyden

Kuvituskuva

Yksityisissä sote-työpaikoissa on niin kova kuormitus, että se vaarantaa jo työntekijöiden terveyden, kertoo valtakunnallinen työsuojelun valvontahanke.

YKSOTE-kuormitus 2017–18 -valvontahanke teki viime vuonna yksityisille työpaikoille noin 800 tarkastusta.

Vakaviin puutteisiin annettiin 130 kehotusta. Toimintaohjeita annettiin 2 220.

Työpaikoilla esiintyi paljon ongelmia sekä työn fyysiseen että psykososiaaliseen kuormitukseen liittyen.

Työvoimamitoitukset alalla ovat nykyään todella tiukat, sanoo hankekoordinaattori Marja Tereska.

Kuormitusta lisää muun muassa sijaisten saamisen hankaluus, jota pahentavat vakituisille sijaisille tehtävät nollatuntisopimukset.

Lähiesimiesten kuormittuneisuus pahentaa tilannetta. Kehittäminen voi jäädä puolitiehen, jos esimies on itsekin kuormittunut, Tereska sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Yksityisiä kotipalveluita entistä enemmän tarjolla – "Kaikilla on sote silmillä"27.1.2018 07.40
Eristämistä, uhkailua ja työnteon vaikeuttamista – yksi ala korostuu työsuojeluviranomaisen karuissa tilastoissa 27.3.2017 19.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat