Puheenaihe

Ministeriön twiitti naurattaa: "En tiennytkään, että Timo Soini on radikalisoitunut"

Timo Soini (sin.).

Johanna Erjonsalo / Arkisto

Eilen julkaistu ulkoministeriön Twitter-viesti on aiheuttanut Suomessa epäuskoisia reaktioita, jotka ovat sulaneet hymyyn lukijoiden huomattua, mistä on kyse.

Ministeriö laski liikkeelle torstaina Twitterissä ulkoministeri Timo Soinia (sin.) koskevan viestin, joka antoi tulkinnanvaraa hyvinkin monenlaiseen suuntaan. 

– Ulkoministeri Soinin väkivaltaista radikalisoitumista ja sen ehkäisyä käsittelevä koulukiertue jatkuu Lapissa, kertoi ministeriö twiitissään.

Kyse kuitenkin oli hieman erikoisesti valitusta sanajärjestyksestä: loppupeleissä ministeriö tarkoitti, että Soini on kiertueella, jonka avulla käsitellään radikalisoitumista ja sen ehkäisyä.

Soinin erityisavustaja Riikka Taivassalo huvittuneena vakuutti Ylelle perjantaina, että ministeri Soini ei tietenkään ole väkivaltaisesti radikalisoitunut.

– Lauseen voi lukea monella tavalla. Ehkä se on positiivista vain, jos tällainen pieni huumori on saanut ihmiset klikkaamaan sen enemmän kertoja auki. Asiahan on tärkeä, Taivassalo sanoo.

Alkuperäinen twiitti on herättänyt sosiaalisessa mediassa naurunpyrskähdyksiä. 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat