Puheenaihe

Tesoman murhatutkinta valmistui – poliisi keräsi dna:ta 1000 mieheltä, epäilty ilmoittautui itse poliisille

Kuvituskuva

Anton Soinne / Arkisto

Sisä-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Tesomalla 28.–29.12.2014 tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan. Poliisi tutki nelikymppisen miehen kuolemaa murhana.

Uhri ja epäilty kohtasivat todennäköisesti kävelytiellä sijaitsevan penkin luona. Sen läheltä lumesta löytyi tippoja, joita ei kuitenkaan saatu osoitettua vereksi eikä niistä saatu dna:ta. Vainaja löytyi noin 130 metrin päästä penkistä. Tapahtumat saivat alkunsa, kun epäilty oli pyytänyt tupakkaa uhrilta. He kohtasivat sattumalta.

Poliisin mukaan uhrin jäljet näkyivät epäiltyjen verijälkien kohdalla ja päättyivät liukastumisjälkiin löytöpaikalla. Uhrissa oli useampia veitsellä aiheutettuja vammoja.

Tutkinta herätti esitutkinnan aikana suurta julkisuutta, sillä Tesoman alueen miehiltä kerättiin lähes tuhat dna-näytettä. Viime maaliskuussa epäilty tuli kuitenkin itse kertomaan osuudestaan poliisille. Hän on kertonut lyöneensä uhria puukollaan. Rikoksesta epäilty, tamperelainen vuonna 1994 syntynyt mies kertoi poliisille tapahtuneesta myös seikkoja, jotka vain tekijä voi tietää. Hänen dna-näytteensä täsmää poliisin hallussa olevan dna-näytteen kanssa.

Henkirikos siirtyy syyteharkintaan epäiltynä murhana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat