Paikalliset

"Vaimo ei usko vieläkään voiton olevan totta", 15,5 miljoonaa Lotosta voittanut mies kertoi Veikkaukselle

Arkistokuva, Tältä tiskiltä voittokuponki oli ostettu. Sunnuntaina kauppias Mustafa Kosar tarjoili lottovoiton kunniaksi kahvia ja karkkeja kaupassaan Routiolla. Rauno Rinne (oik.) sanoi, että jos olisi itse voittanut, olisi jo etelän lämmössä. Vasemmalla Nazife Kosar.

Helena Soinio

Voittorivinsä Lohjalla Routionmäen Tarmo Lähikauppa MK Marketissa tehnyt lottovoittaja otti puhelimitse yhteyttä Veikkauksen asiakaspalveluun.

Veikkauksen tiedotteen mukaan mies oli ollut ensin menossa ostamaan peliä ABC-huoltoasemalta, mutta  pihaan pamahti juuri ennen häntä bussilastillinen eläkeläisiä.

– Ajattelin, että enpä nyt jaksa mennä pitkäksi aikaa jonottamaan ja ostin kupongin sitten myöhemmin kauppareissulla. Eläkeläisistä oli jälleen mittavaa hyötyä, voittaja kertoi Veikkaukselle.

Lue lisää: Routio juhli satumaista lottovoittoa – voittaja on 99,9 -prosenttisella varmuudella routiolainen, arvioi MK Marketin kauppias

– Yleensä tarkistan lauantaisin vain Vakioveikkauksen, jos sellainen on tullut tehtyä. Loton kohdalla olen aina ajatellut, että eipä ole niin kiire sen kanssa. Sunnuntaina sitten aloin katsoa omaa kuponkiani, jossa oli ensin yhdellä rivillä neljä oikein ja yhden numeron päässä viisi. Mietin että meni tosi lähelle viisi numeroa oikein, voittaja kertasi tapahtumia Veikkauksen mukaan.

Historian suurimman yksittäisen lottovoiton sisältäneessä kupongissa oli muutamia rivejä, joista viimeisessä oli kaikki seitsemän arvontanumeroa oikein. Tämä tarkoitti Loton historian suurinta yksittäistä voittoa, 15,5 miljoonaa euroa.

– Tarkistin ja katsoin numeroita. Ja tarkistin. Ei sitä meinannut uskoa millään todeksi. Vaimolle sanoin, että tiedätkö mitä. Nyt osui toden teolla. Hän ei usko vieläkään voiton olevan totta. On tässä seurattu mediasta juttuja ja näytti, että on ollut välillä aivan ykkösuutisena tämä potti, voittaja kertoi Veikkauksen haastattelussa.

 

 

Veikkauksen mukaan mies ei ollut käyttänyt pelatessaan Veikkaus-korttia. Kyseessä oli tietoinen valinta.

– Olen joskus voittanut Vakiosta ihan hyviä potteja, mutten koskaan sellaista että olisin päässyt niille Veikkauksen voittajakahveille. Olenkin jättänyt Veikkaus-kortin lompakkoon, että pääseepä sitten käymään voittajakabinetissa jos käy onni. Nyt se taitaa sitten oikeasti toteutua. Joskus olen nähnyt unta Loton voittonumeroista, mutta eivät ne nämä kylläkään olleet. Uskomaton homma, hän kertoi Veikkaukselle.

Veikkauksen haastattelema mies epäilee, että historiallinen potti saattaa vaikuttaa yöuniin.

– Voitosta olen tietoinen mutta toistaiseksi tuntuu siltä, että en oikein ymmärrä miten iso raha tuo voitto on. Saa nähdä, että iskeekö se tajuntaan niin, että menee unet. Ei tässä ole vielä ehtinyt miettiä, että mitä rahoilla voisi tehdä. Mahdollisuuksia tällainen varmasti avaa. Iso summa se on.

Lue lisää: Routiolla lottopottia juhlitaan perjantaina: Veikkaus tarjoaa kakkua 500:lle

Veikkauksen mukaan voittaja saa rahat pankkitililleen kolmen viikon karenssiajan kuluttua.

– Nämä ovat aina todella jännittäviä tilanteita meilläkin Veikkauksessa, kun pelaaja ei ole käyttänyt Veikkaus-korttia ja kohdalle osuu iso voitto. Peukkuja on pidetty, että voittaja tulisi tietoiseksi voitostaan ja arvokas kuponki pääsee hyvään talteen. Suurenmoiset onnittelut voittajalle, hienoa että hän otti nopeasti yhteyttä, Veikkauksen onnenpelien liiketoimintaryhmän johtaja Anu Kytö totesi yhtiön tiedotteessa.

Suurimmat Lotto-voitot

1. 15,5 miljoonaa euroa: Lohja, kierros 6/2019

2. 14,5 milj. euroa: Ruokolahti, kierros 22/2018

3. 13,3 milj. euroa: Lahti, kierros 15/2014

4. 12,8 milj. euroa: Helsinki, kierros 36/2013

5. 12,2 milj. euroa: Helsinki, kierros 43/2012

6. 10 milj. euroa: Kempele, kierros 13/2018

Lähde: Veikkaus

Lisää aiheesta

Routio juhli satumaista lottovoittoa – voittaja on 99,9 -prosenttisella varmuudella routiolainen, arvioi MK Marketin kauppias10.2.2019 19.25
Loton historian suurin potti löysi voittajansa – 15,5 miljoonan euron täysosumarivi oli pelattu Tarmo Lähikaupassa10.2.2019 08.25
Lokakuussa pelattu 190 000 euron lottovoitto löysi omistajansa – "Kannatti tarkistaa vanha kuponki"30.1.2019 12.55

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat