Kulttuurikolumnit

Liisa Mantere: Juhlat talkoilla

Näinä päivinä suomalaiset juhlivat satavuotiasta isänmaataan kouluilla, seurojentaloilla, kirkoissa ja kodeissa. Ostoskeskuksissa kuorot laulavat Finlandiaa, kadut, pihat ja rakennukset juhlavalaistaan.

Karjalohjalla juhlitaan sekä Seurojentalolla että kirkossa.

Osa juhlia oli koululla järjestetty perinnepäivä, johon Kotiseutuyhdistys sai mukaan Martat ja joukon taitavia, perinteistä kiinnostuneita kyläläisiä. Monelle lapselle uusi juttu oli perunoista ja ruisjauhoista valmistettu melakkapuuro, jota maistellessa selvisi sekin, miten ennen vanhaan korjattiin satoa ja valmistettiin jyvistä jauhoa.

Opeteltiin himmelin kokoamista ja langan kehruuta rukilla, vuoltiin puukolla kiehisiä ja taivutettiin metallilangasta eläinkuvioita. Leikittiin Vaarinhousuja ja Mitä tiedät ystävästäni, opeteltiin narutemppuja ja tehtiin nappihyrrä, josta tuli hitti.

– Nää vanhat leikit on paljon hauskempia kuin uudet, joku oppilaista totesi.

Entisajan tyyliin pukeutuminen toi oman lisävärinsä, esiliinat, hartiahuivit, liivit ja puvut, jopa kansallispuvut.

Aikuisilla oli hauskaa. Lastenkin mielestä päivä oli onnistunut.

Yhdistykset järjestävät juhliaan. Pohjois-Karjalohjan kyläyhdistyksen perinteisillä jouluglögeillä metsästäjien kodalla kaikuu tänä vuonna Maamme-laulu.

Itsenäisyyspäivään kuuluvat jumalanpalvelukset ja kunniakäynnit sankarihaudoilla. Karjalohjallakin on koottu kunniavartiota ja valmistettu talkoilla 55 seppelettä – upeaa! Lasikirkon juhlassa julkistetaan Muistojen Karjalohja 2, Rauhan ja sodan aikoja, talkootyönä syntynyt aikamatka kotiseudun historiaan.

Kaikkiin tapahtumiin tarvitaan paljon vapaaehtoista työtä. Pöytien kattamiseen, juhlapaikan koristeluun, tarjottavan valmistukseen ja ohjelmaan, jota usein esittävät vapaaehtoiset – kuten vaikkapa täällä Karjalohjalla yli satavuotias kirkkokuoro.

Juhlat vaativat tekijänsä, niin kuin arkikin. Läntisen Uudenmaan ihmiset eivät ole unohtaneet juuriaan ja he rakentavat itsenäisyysjuhlia sydämellä.

Talkooperinne edustaa suomalaista kulttuuria hienoimmillaan. Yhdessä suomalaiset ovat tätä maata rakentaneet. Ja yhdessä he rakentavat sitä toiset sata vuotta.

Kulttuurikolumnit

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet