Kirjoittajavieras

Liisa Mantere: Ensimmäinen kevät

Näinä päivinä muistelemme itsenäisen satavuotiaan Suomen ensimmäistä kevättä. Se oli raaka ja verinen.

Rovasti Heikki Linnavirta palasi kolumnissaan 21.4. kolmekymmentä vuotta ajassa taaksepäin.

Vielä vuonna 1988 Karjalohjalla oli tapana, että seurakunnan ja kunnan edustajat sekä kirkkoväki veivät itsenäisyyspäivänä ja kaatuneiden muistopäivänä toukokuussa seppeleet sankarivainajille ja Karjalaan jääneille. Vuoden 1918 punaisten muistomerkille jatkoi harvalukuinen joukko. Uusi kirkkoherra Linnavirta ehdotti, että eiköhän lähdetä yhdessä viemään seppele myös punaisten muistomerkille. Uusmiehen vanha isäntä oli nuoren papin tukena rakentamassa jotain uutta ja laulamassa pyhiinvaeltajien laulua punaisten muistomerkillä.

Kaikki tosin eivät lähteneet mukaan.

Uusmiehen vanha isäntä, appeni Heikki Mantere, oli Karjalohjan suojeluskunnan päällikkö 1930-luvulla ja mukana Talvi- ja Jatkosodassa. Kun hän rauhan tultua palasi kotiin, hänet tultiin pian hakemaan kotoaan ja vietiin tutkintavankeuteen epäiltynä asekätkennästä. Kevät 1945 kului Turun lääninvankilan turvaisassa suojassa, monien tuttujen isäntämiesten kanssa.

”Hyvin meitä pidettiin, pelasimme korttia ja sellien ovet olivat auki. Kun Valpon miehet tulivat kuulustelemaan, ovet lukittiin ja oltiin niin kuin oletettiin”, hän kertoi.

Appeni vapautui loppukeväällä eikä syytteitä nostettu. Helteisenä kevätpäivänä hän lähti junalla Turusta Pohjankurun asemalle. Talvitamineisiin pukeutunutta miestä oli katseltu pelonsekaisin ilmein. Olisihan Uusmiehellä ollut puhelin ja olisi ollut renki ja hevonenkin, mutta isäntä ei ilmoittanut tulostaan. Osa taivalta sujui hevoskärryillä, loppumatka jalan huopikkaissa. Suuri oli ilo, kun hän ilmestyi pihaan.

Appeni oli monessa mukana. Hän ajoi vaatimattomalla autolla ja vanhalla traktorilla, ja häneltä tultiin kysymään apua mitä erilaisimmissa asioissa ja tilanteissa. Kun hänet siunattiin syksyllä 1994, Karjalohjan iso kirkko oli täynnä. Hänet siunannut Linnavirta sanoi, ettei ollut koskaan nähnyt niin paljon saattoväkeä kenenkään hautajaisissa.

Appeni puhui aina Heikki Kirkonrakentajasta.

Sadan vuoden takaiset tapahtumat kertovat siitä, että ihminen on ollut ja on pala taivasta ja helvettiä. Balkan on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun ihmisten pahoja tekoja muistellaan polvesta polveen jatkuvasti. Luojan kiitos Suomi on kulkenut eri tietä. On ollut riittävästi hyviä rakentajia.

LIISA MANTERE

Kirjoittaja on karjalohjalainen toimittaja ja isoäiti.

Kirjoittajavieras

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet