Kirjoittajavieras

Nuutti Ruotsalainen: Moniäänistä opetusta sisällissodasta

Heli Kurimo

On kulunut sata vuotta siitä, kun Suomi repesi kahtia. Perheiden miehet lähtivät sotaan oman joukkonsa puolesta, ja harmittavan usein joukossa oli myös lapsisotilaita. Molemmilla osapuolilla taistelleiden lapsisotilaiden lisäksi entistä useampi lapsi jäi orvoksi. Tänäkin vappuna työväen laulama Punaorvon vala kertoo siitä kauhusta ja turvattomuudesta, joka orvoksi jääneiden lapsien keskuudessa velloi. On arvioitu, että Suomessa oli sisällissodan päätyttyä yli 20000 turvattomaksi jäänyttä lasta.

Vaikka sisällissodan kauhuista on jo kulunut kokonainen vuosisata, vaivaavat sen arvet vielä nykyisessä yhteiskunnassa. Nuoriso joutuu vielä nykypäivänäkin kohtaamaan niitä arpia, joita vanhemmat sukupolvet kantavat. Tämä ilmiö näkyy vahvasti koulussa. Nykyään sisällissodasta puhutaan kouluissa hyvin eri tavalla kuin muutama sukupolvi sitten. Ennen oli yleistä se asenne, että sodan voittajat kirjoittavat historian omaan suuhun sopivaksi. Tästä ollaan onneksi pääsemässä eroon, vaikka opettajien puheissa ‘vapaussodan’ haamut vieläkin lymyilevät. Olisi erittäin tärkeää myös opetustilanteessa muodostaa interaktiivista keskustelua, jotta sodasta päästäisiin keskustelemaan moniäänisesti eikä värittyneesti.

Opetussuunnitelma ei veny lukiotasolla siihen, että sisällissodan käsittelemiseen voitaisiin satsata enemmän aikaa. Nyt sisällissota käydään lukiossa Itsenäisen Suomen historia -kurssilla, johon on mahdutettu myös Suomen historian muu taival. Tässä on vaarana se, että tietotaito sisällissodasta jää vajaaksi. Opiskelijan olisi kurssilla ensiarvoisen tärkeää oppia ymmärtämään sisällissotaan johtaneet syyt ja tapahtumat sodan jälkeen – objektiivisesti. Täten opiskelija voi halutessaan muodostaa oman kantansa tapahtumiin ilman ulkopuolisia vaikutteita.

Jokainen nuori kantaa jonkinlaista tarinaa sisällissodasta. Olisikin erittäin tärkeää, että perheessä keskusteltaisiin oman suvun historiasta. Tämä auttaa myös opiskelijaa linkittämään tapahtumat omaan taustaansa, jolloin opiskelija pystyy paremmin ymmärtämään tapahtumien luonteen.

NUUTTI RUOTSALAINEN

Kirjoittaja on Nummelta kotoisin oleva opiskelija.

Kirjoittajavieras

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet