Johannes KoromaKirjoittaja on työtä tekevä eläkeläinen.

Uusien lupausten aika

Kuntavaalit lähestyvät, on uusien lupausten aika. Oikeastaan ei lupausten tarvitse olla uusia, vanhoillakin pääsee valtuustoihin. Aina voi selittää, että niitä ei ehditty toteuttaa vaalikauden aikana.

Syksyn suurta kuntauudistusta ajetaan, jotta palvelut voitaisiin turvata jatkossa. Ja sitä vastustetaan, koska pelätään, ettei palveluita pystytä turvaamaan nytkään. Jälkimmäisestä on kokemuksia, edellisestä on vain lupauksia. Kuntavaalien ja eduskuntavaalien ero on olennainen. Eduskunnasta luvataan parempia lakeja, mutta kunnissa luvataan aina parempia palveluita.

Kuntavaaleissa on tarjolla tuttua tekstiä. Aina ovat ehdokkaat luvanneet edistää lasten ja vanhusten asiaa. Luultavasti samaa luvataan jälleen. Nyt taitaa olla vuorossa vanhusten elämän kohentaminen, koska sitä on moitittu enemmän kuin lapsiperheiden palveluita.

Viime aikojen julkisen keskustelun perusteella hoidon puutteista kärsivien vanhusten määrä kasvaa nopeammin kuin palvelu parantuu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoskin on havainnut tilanteen. Lähihoitajat kertovat laitospaikkojen vähentämisen seurauksista: vanhusten heitteillejätöstä, laiminlyönneistä ja unohtamisesta niin laitoksissa kuin kotihoidossakin. Ne eivät ole yksittäistapauksia, pikemminkin sivistysvaltion häpeätahroja. Vanhusten märät vaipat, aliravitsemus, medikalisaatio ja häiriköiden sitominen eivät kuulu sivistysvaltioon, hyvinvointivaltiosta puhumattakaan.

Myös Valtion Talouden Tarkastusvirasto on havainnut, että hoito- ja palvelusuunnitelmat toimivat huonosti. Kotihoito on alueellisesti epätasa-arvoista ja palvelu pirstoutunutta. Tilastojen arvo on mitätön, koska perusteet vaihtelevat kunnittain. Kun laitospaikkoja vähennetään, kotihoitoon ohjataan entistä huonokuntoisempia vanhuksia. Virasto kyseenalaistaa myös kotihoidon edullisuuden suhteessa laitoshoitoon.

Viraston arvio on merkittävä, sillä valtio osallistuu runsaskätisesti vanhushoidon kustannuksiin. Hyväkuntoiset yli 75-vuotiaat ovat kunnille valtion rahan lähteitä (20 000 euroa vuodessa) ja paljon hoivaa vaativat rasitteita, joista olisi hyvä päästä eroon – naapurikaupunkiin.

Useissa kaupungeissa on jo vuosia vannottu vanhusten kotihoidon nimeen. Vanhusten sanotaan voivan paremmin kotona. Väite pitää varmaan paikkansa, jos kotihoidon voimavarat riittävät tarpeellisten palvelujen tuottamiseen. Nyt tällä verukkeella suljetaan hoitolaitoksia, mutta ei turvata kotihoidon palveluita. Yhä useammat lääkärit ja asiantuntijat ovat kyseenalaistaneet tämän totuuden. Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja muissakin suurissa kaupungeissa säästöt syövät juuri kotihoitoa, mutta rahaa riittää kirjastojen, urheiluhallien ja kunnantalojen kohentamiseen.

Pääosa vanhusten hoitajista tekee raskasta työtä voimavarojensa äärirajoilla. Vastuu onkin kunnan päättäjillä, lupausten antajilla. Vai ovatko päättäjät niitä lampaita, jotka vaikenevat virkamiesten todistellessa vanhusten voivan hyvin.

Viitteitä jatkosta saatiin sosiaaliministeri Maria Gutzenina-Richardssonin sormeiltua valmista lakia vanhuuspalveluista. Sormeilun jälkeen laista poistettiin tärkeät henkilömitoitukset, jotka olisivat turvanneet riittävät voimavarat hoitajille ja hoidettaville.

Johannes Koroma

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet