Seinäruusut elämän lavatansseissa

Suomalaisen miehen osa on rankka.

Ajatellaan vaikkapa hyvää ystävääni, joka erehtyi menemään naimisiin ei-niin-kovin-viehättävän naisen kanssa.

Ystäväni ajatteli inhimillisesti, että naisen luonne on ulkonäköä tärkeämpi – ja saa nyt maksaa kalliisti virheestään.

Peilin edessä turhan hyvin viihtyvä vaimo on kuulemma alkanut panostaa ulkonäköönsä, mikä ei ole ollenkaan halpaa lystiä.

Rasvaimuihin, ripsien pidennyksiin ja rakennekynsiin on mennyt tuhansia euroja eikä ystäväni huomaa vaimossa minkäänlaista muutosta – ainakaan parempaan suuntaan.

Viimeinen niitti oli rouvalle hankittu laserkäyttöinen karvanpoistolaite, joka maksoi enemmän kuin ystäväni iskuporakone. Ja se oli sentään markkinoiden paras: kolme nopeutta ja kaksi pyörimissuuntaa.

Nyt on pariskunnan yhteinen tili suljettu ja ystäväni kärvistelee kotonaan ilman MM-kisaoluita.

Uskokaa tai älkää, mutta olen kuullut naisesta, jolle tehtiin kasvojenkohotus ja sen jälkeen kasvojenlasku, koska ensimmäinen operaatio epäonnistui. Naama kyllä pingottui oikeaoppisesti, mutta oikea nenän paikka jäi katsomatta.

Naisen nenä oli uudessa naamassa kuin kerrosten väliin jäänyt hissi.

Ymmärrän, että naisilla on sisäänrakennettu tarve kaunistautua miestä varten.

Ai miksi? Siksi, että kauniit naiset vetävät miehiä puoleensa kuin kärpäspaperi kärpäsiä, mutta rumilla on taipumus jäädä seinäruusuiksi arkielämän lavatansseissa.

Luonto on julma, sillä seinäruusut haalistuvat ajan myötä ja parinmuodostusta edistävä lavahumppa lakkaa heidän osaltaan soimasta.

Seinäruusujen onneksi naisia voidaan remontoida kuin vanhoja taloja. Julkisivua voidaan rempata, alapohjaa vahvistaa ja eristeitä lisätä. Sopiviin paikkoihin tietysti.

Kommentit (24)

Kommentit

Kun varttuneen naisen kasvoja

Kun varttuneen naisen kasvoja on kiristetty monta kertaa on syytä varoa, ettei viimeisellä yllätä sitten leukaparta.........

SIKA!!!!

Ai mää vai? Vai Satunnainen h

Ai mää vai? Vai Satunnainen h -mies? Vai molemmat?

Sori vaan, mutta purskahdin

Sori vaan, mutta purskahdin kyllä nauruun muutaman kerran kuvaamasi tarinan käänteiden kohdalla. Draaginen tarina se kaikenkaikkiaan on, muttei sellaista asiaa - johon ei myös humoristisia piirteitä liittyisi. Onhan tuo nyt ihan täysin arvostelukyvytön tuo mieskin ollut vaimoa valitessaan. Saa pitkälti syyttää itseään. On sinultakin täysin sivistymätöntä nimitellä ketään seinäruusuksi ja pilkata ihmisen ulkonäköä, joka kenties on johtanut mainitsemiisi ongelmiin heidän avioliitossaan. Syyt on syvemmällä ja ne voivat olla moninaiset, eipä ole yhtä syyllistä tässäkään jutussa.

Tämä edellinen kommentti oli

Tämä edellinen kommentti oli tarkoittettu vastaukseksi sille Satunnainen sikailija, vai ... mikä se oli... kirjoittelijalle. Luin artikkelin uudestaan ja tulin siihen tulokseen, että olin liian KORREKTI omassa kommentissani, joten kovemman volyymin paikka tähän tuli!

Viikonloppuna, jolloin

Viikonloppuna, jolloin valmistaudutaan juhlimaan äitiä, siis NAISTA, läjäyttää Helsingin Uutiset silmille mitä tökeröimmän "pakinan". JK halveeraa taas naisia (onhan hänen tyyliinsä jo totuttu), mutta nyt kiehahti. Eikö varakkaalla lehtiyhtiöllä ole tarjota töitä ei-sovinistille pakinoitsijalle, joka kirjoittaisi napakasti ja hauskasti eikä tölvisi ketään, ei naista eikä miestä?

tämä kertoo vaan Uusimaan

tämä kertoo vaan Uusimaan tasosta, ei mistään muusta. Kyseistä lehteä ei meille tule, ei nyt eikä koskaan. Nytkin eksyin tänne sivulle kun löysin muista lehdistä Porvoossa tehdystä etsinnästä, kun polkupyörä löytyi laiturilta, mutta eipä tietenkään porvoolaislehden nettisivuilta löydy asiasta mitään. Äänestäkää ihmiset "jaloillanne", vaikka kuinka paikkakunnan oma lehti niin joku taso tulisi silti olla.

Älä hyvä ninah polkupyöriä

Älä hyvä ninah polkupyöriä etsiessäsi eksy tällaiseen Länsiväylä paikallislehteen. Pidättäydy sinä, vaan niissä Porvoolaislehdissäsi, jotta laatu säilyisi. Äläkä missään tapauksessa lue mitään muutakaan sehän voi näet avartaa näkemyksiäsi, kun paljon lukee niin tietää enemmän!

Näin Äitienpäivän jälkeen

Näin Äitienpäivän jälkeen uskaltaa jo pistää viestiä? Tiedän, että räjähtää käsiin. Vaan jos sittenkin. Naisväellä pitää olla pillerit joka hommaan. Siihenkin, mutta siitä ei nyt. Jos ei ole kivaa,niin. Jos on liian kivaa,niin. Jos tavallista, niin. Jos ei tavallista,niin. Jos nukuttaa, niin. Jos ei nukuta, niin. Jos vanha, niin. Jos liian nuori,niin. Jos se nykyinen, niin. Jos ei paniikkia, niin. Jos paniikkia,niin. Työpaikat erikseen, niin. Miehille yksinkertaista, vaan ei mitenkään sallittua. KOSKENKORVAA pullo, niin.

Luinpa minäkin tämän

Luinpa minäkin tämän herrasmiehen jutun, mutta ei oikein naurattanut. Kertoili vaan tyhmästä kaveristaan joka meni vääriin naimisiin, no sehän ei ole mitään uutta kuinka moni raukka on väärän akan / ukon ottanut, mutta sitä minä ihmettelin miten jonkun naama voi näyttää HISSILTÄ? En ikänäni ole nähnyt hissinaamaista naista! Lähetä nyt hyvä mies kuva siitä hissinaamaisesta naisesta. Toivoopi eräs jonka nimi ei ole teräs!

Jos kirjoittaja olisi nainen

Jos kirjoittaja olisi nainen (joka kirjoittaisi miehistä), niin kommenttiosio olisi täynnä myötäileviä kirjoituksia. Tämä on fakta.

Eikö miehen älykkyysosamäärää

Eikö miehen älykkyysosamäärää tarvita mihinkään? Ei edes vaimon valintaan? No ei tietenkään, koska miehellä ei ole todistettavasti älykkyyttä tilanteessa, jossa vaimoa valitaan. Stestosteronit sen tekevät!! Ja sen huomaa - avioerotilastoista!!

Katkeroitunut ja

Katkeroitunut ja ulosheitetyksi tullut mies kirjoittaa noita myrkyllisiä kommentteja naisista. On surullista, että äitiensä hylkäämiä poikia on yhä enemmän keskuudessamme. Kuka korvaa äidin-rakkauden näille katkeroituneille ja hylätyksi tulleille??

Xantippa pieni, yritä

Xantippa pieni, yritä ymmärtää lukemaasi. En etsinyt polkupyöriä, vaan uutista, joka valtakunnallisissakin lehdissä uutisoitiin. Tarkempaa tietoa siis. Luen paljon, kirjoitan ja julkaisen.. mutta pyrin silti säilyttämään jonkunlaisen tason ja sitä odottaisin muiltakin lukijoilta sekä kirjoittajilta, jopa harrastelija -sellaisilta. No, jos on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla ottaa, kun ei ymmärrä niin ei ymmärrä. Väännetäänkö rautalangasta että Xantippakin pysyy kärryillä?

kylhän se niin on että naiset

kylhän se niin on että naiset tuhlaa suotta ulkonäyn kohentamiseen .esim.värjätään hiuksia myrkytetään itseä voimakkailla väriaineilla ..päänkivut.poskiontelotulehdukset.jne. sisäinen kauneus unohtuu kun keskitytään ulkokuoreen joka kuitenkin on sivuseikka elämässä siis olkaamme sellaisia miksi luonto on meidät naiset luonnut.:-)

Sulkeeko Positiivin mielestä

Sulkeeko Positiivin mielestä ulkoisen kauneuden vaaliminen pois sen, että vaalisi myös sisäistä kauneuttaan? Minusta ne eivät ole toistensa vastakohtia, vaan ihan nätti ja siisti ihminen voi olla myös mukava ja yhtävällinen. Usein - ei toki aina - ulkonäkönsä laiminlyövä ihminen laiminlyö myös henkistä puoltaan eli on usein hyvinkin ikävä ja epäystävällinen.

Ninah ihan pikkuisen oli vain

Ninah ihan pikkuisen oli vain hurttia huumoria. Toivon ettet kovasti pahastunut? Hyviä luku hetkiä toivoopi nimimerkki!

Nainen on alkanut panostaa

Nainen on alkanut panostaa ulkonäköönsä eli hän on löytänyt uuden paremman miehen, jonka vuoksi peilailee itseään. Vanha saa kohta kenkää.

onpa paljon tosikkoja

onpa paljon tosikkoja liikkeellä :) jos tuollaisista kirjoituksista ottaa näin pahasti herneen nenään niin ei taida elo kovin herkkua olla... Nauttikaa täysin siemauksin tästä lyhyestä täällä olosta ja naurakaa moisille jutuille...

Kevään tähän asti makeimmat

Kevään tähän asti makeimmat naurut hörähti tälle:D Kiitos!!

Sarkasmi on vaikea laji, sekä

Sarkasmi on vaikea laji, sekä kirjoittajalle että lukijalle.. ;

Kirjallinen viestintä

Kirjallinen viestintä ylipäänsä on vaikea laji. Siitähän puuttuvat kaikki fyysisesti tuotetun puheen ulkoiset elementit, joista sanottava asia saa vivahteita.

Satunnainen herrasmies,

Satunnainen herrasmies, muistathan Länsiväylän ensi numeroon laittaa sen HISSINAAMAISEN naisinehmon kuvan! Odotan sitä innolla, kun koskaan ei ole vastaan tullut moista kummajaista. Mahtaa olla näky ainaskii erikoinen ja kateelliset eukot voisivat ottaa opikseen! Mä odotan sitä.

Eikö ketjussa kirjoittavat

Eikö ketjussa kirjoittavat miehet hyväksyneet naisen ulkonäön sellaisenaan? Kirjoituksessa kävi ilmi, että nainen itse näki kasvoissaan korjailun tarvetta. Yksi hänen havaitsemistaan huomioista oli se, ettei hänen nenänsä sopinut enää muunneltuihin kasvoihinsa. Mikä oli pöyristymisen syy? Sekö, että miehet suhtautuvat varauksella terveiden kasvojen uudelleen muotoiluun?

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet