Keskustelu

Taustatietoa kuntaliitoksiin (myös Lohja, Siuntio ja Nu-Pu)

Pahoittelen LU:n toimitukselle, että tuon lehden keskustelusivuille Helsingin Sanomien 21.2.2012 uutisoiman asian kuntaliitosten taustoista.

Suosittelen kaikille paluuta tiistain (21.2.) Helsingin Sanomien Kotimaa-osaston sivu A 8:n uutiseen "Viialainen vertaa kuntien uudistusta Stalinin toimiin". Laajempi maakuntajohtaja Matti Viialaisen haastattelu on sunnuntain (19.2.) Karjalaisessa.

Helsingin Sanomien haastattelussa Viialainen toteaa: "Kuntakartta on täysin Säätytalon hallitusneuvottelujen mukainen. Se ei ole mikään virkamiesten harjoitus".

Matti Viialainen on Etelä-Savon maakuntajohtaja ja demarien kunta- ja alueryhmän jäsen. Ihmekö tuo, että tietää Säätytalon koplauksien yksityiskohdat.

Nyt napsahti kohdalleen, mistä Siuntion Rkp tiennyt ja etenkin Marcus Nordström tuonut esiint, miten ja mihin Siuntio halutaan liittää. Nyt ymmärtää myös sen, miksi kuntaministeri Henna Virkkunen on koko ajan ollut puhetaidoton pöllö. Ei tietenkään pienintäkään tukea kuntaministeriltä Siuntion päättäjille, koska jo ajat sitten oli päätetty ihan toisin kuin Siuntion valtuutetut ovat halunneet.

Ei mikään ihme:
- että Siuntion kuntaliitoksesta on äänestetty jo kahdesti
- että Helsingin hallinto-oikeus pysäytti yhdistymistyöskentelyn
- että Stefan Wallin ehdottaa Porkkalan kunnata-asian käsittelyä vielä kerran
- että kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta ei halua Siuntion liittyvän Lohjaan.

Kyllä etoo poliitikkojen halu ja kyky yrittää kusettaa kansalaisia. Parempaa ja demokraattisempaa työskentelyä ei siis ole odotettavissa runsaaseen kolmeen vuoteen. Siitä vaan poliitikot riemu rinnoin ja jyrkimäisellä jykevyydellä pakottamaan suomenkieliset Ruotsalaisen kansanpuolueen vasalleiksi.

Ja olihan hallitusneuvotteluissa paikalla Siuntion Vihreiden Kristian von Essen. Ensikäden tietoa on siis ollut hänelläkin.

Lieköhän Patista patisteltu Jyrkipojan poppoosta. Etoo vaan entistä enemmän.
Tämä on niin sairasta touhua kuin olla voi. Kauan eläköön demokratia - muistoissamme!
Kiitos vaan kaikille asiaan vaikuttaneille.

Heikki Valtavaara

Kommentit (107)

Kommentit

Sen verran osallistun

Sen verran osallistun keskusteluun, että korjaan tuon K-ryhmä tarinan. Kantatie 51 varrella on K-ryhmällä tontti ja on heistä itsestään kiinni milloin siihen rakentavat. Jonkinnäköinen aikataulu heillä on kohteen rakentamisesta, mutta yhteiskumppania etsivät. Olen ollut itse paikalla, kun K-ryhmän vetäjälle on tarjottu vapaavalintaista tonttia aseman seudulta. Silloin vastaus oli, ettei ole riittävää asukaspohjaa heille, mutta oletettavasti joskun vuoden 2020 paikkeilla saattavat saapua paikalle, riippuen Siuntion Sydän projektin etenemisestä. eli rkp ei ole ainakaan viimeisen 3 vuoden aikana jarruttanut k-ryhmän tuloa, vaan sen on tehnyt itse k-ryhmä.

Niin Krisu tuohan on totuus,

Niin Krisu tuohan on totuus, muutta totuus ei näillä sivuilla kyllä paljoa paina. Täällä mennään mutulla ja salaliittoteorioilla koska se on paljon raflaavampaa. Stefan S

Stefan, kerrothan, missä

Stefan, kerrothan, missä minun teksteissä on mutua. Haluan oppia virheistäni. Olen itse ollut yhteydessä Länsi-Uudenmaan K-ryhmän johtajaan. Siitä on pari vuotta. Saamani tieto on muuta kuin se, mitä Krisu toteaa. Viimeisin K-ryhmän Siuntioon tulo kaatui siihen, että K-kaupan yhteyteen haluttu parkkialue oli kaavassa olemattoman pieni S-marketin parkkialueeseen verrattuna. Se on pienestä kiinni. Valitettavasti sinun idealismisi ja unelmasi omasta puolueestasi ovat sadunhohtoista taikaa, jossa kurja mökki muuttuu kuninkaanlinnaksi. Todellisuudessa on toisenlaista. Siellä on paljon ihmisiä, joita ohjaa itsekkyys ja toisten hyväksi käyttäminen

En kiistä sanomaasi k-ryhmän

En kiistä sanomaasi k-ryhmän suhteen mutta miten liität sen RKPhen? Kaavat ovat pitkän käsittelyn tulos joista päätökset tekee kunnanvaltuusto. Mutua on että RKP estää K-ryhmän tulon kuntaan. En ole edelleenkään nähnyt mitään todisteita siitä että yksikään täällä Siuntion RKPtä vastaan järjestönä suollettu, osa varsin raskaitakin, syytös olisi millään tasolla muuta kuin ilkeitä huhuja, kuulopuheita ja erinäisistä dokumenteistä ja lausunnoista tehtyjä villejä päätelmiä. Jos sinulla on kiistatonta aineistoa joka liittää Siuntion RKPn yhteenkään näistä syytöksistä niin lupaan katsoa sitä objektiivisesti. Enkä nyt tarkoita mitään dokumenttejä joista voi halutessaan vetää ihan minkä johtopäätöksen tahansa vaan kiistatonta kirjallista tietoa tyylin: "Siuntion RKP käskee täten Itellaa olla jakamasta postia sinne ja sinne...." Kaikki muu on spekulaatiota käytöksestä jota en, käsi sydämmellä, ole näiden 3-4 vuoden aikana Siuntion RKPssä havainnut. Stefan S

Siuntiossa on kuulemma

Siuntiossa on kuulemma satuseppo joka kirjoittaa kirjaa fiktiivisestä poliittisesta sankarista joka kaikesta hyvästä huolimatta joutuu erotetuksi tehtävästään. Kirja ei ole ilmestynyt mutta kun se on valmis, kannattaa varmasti ehdottaa uutta kirjan aihetta Siuntion salaliitoista ja -kerhoista. Tämä voisi olla vaikka jatkoa ensinmäiseen.

Järkyttävää lukea näitten

Järkyttävää lukea näitten satusetien vihakirjoituksia...:(

Stefan, valtuutettujahan on

Stefan, valtuutettujahan on se 8/27, mutta vaikutusvaltaa suhteessa ehkä hiukan enemmän. Äänestystuloksethan ovat valtuustossa olleet yleisesti 13-14, ja kunnanhallituksessa 5-6. Aika pienellä marginaalilla järki voittaa, yleensä - ja takavuosina oli ikävä kyllä toisin päin. Historiaa ei sovi vähätellä, on siitä paljon opittavissakin. Vaikka, toki, tärkeämpää on katsoa eteenpäin ja soveltaa sitä opittua. Siuntion kunnan hallinnon historiasta voi kyllä todeta vanhan lausuman mukaan, että "paska vaan haisee, kun sitä penkoo".

Kristian ja Stefan ovat sen

Kristian ja Stefan ovat sen verran vähän aikaa asuneet Siuntiossa, että lausunnoillanne halveksitte niitä suomenkielisiä ja ruotsinkielisiä asukkaita, jotka tätä kurjuutta ovat sietäneet. Ja Stefanille, kun olet Lohjalta, niin et ole ihan kärryillä Siuntion RKP:n historiasta - Lohjalla ollaan vähän pihalla RKP:n toiminnasta, tai ainakin siellä on RKP:n piirissä viisautta enemmän.

Onko asiat todella NOIN

Onko asiat todella NOIN kauhiat..? Itse muutin siuntioon 20v sitten,ja ihan mukavasti on mennyt,vaik täys suomenkielinen oonkin. Enkä ymmärrä ollenkaan tuommoista kiihkoilua ja vihaa...!! Miksi muutit siuntioon,tiesit varmaan siuntion olevan hurreja täynnä,ohan noita umpimielisiä junttikuntia tässä maassa ihan riittämiin.

Kyllä nyt olisi ja on ollut

Kyllä nyt olisi ja on ollut jo kauan aika tyrkätkä RKP pois vallasta ja sen valta hoitaa asioita päin p....ttä. Ja menköön sen mukana muutama valtuutettukkin oikeita Rkp :läisiä ja yksi "muka " sellainen. Itse olen asunut Siuntiossa vuodesta 1973 joten on tullut nähtyä miten tätä kuntaa on hoidettu. On hyvä että viime vuosina asioihin on saatu edes jotain tolkkua, eikä se ainakaan Siuntion RKP:n ansioita ole.

He he! Siuntion Kokoomus sai

He he! Siuntion Kokoomus sai riveihinsä oikeen" ääniharavan",tätä menoa kokoomus katoaa siuntion kartalta kokonaan . Niin rankkoja juttuja täällä kirjoitellaan.

Luulenpa että kartalata

Luulenpa että kartalata katoaa joku muukin puolue , vaikka heillä ei "ääniharavaa" olekkaan. Riittää kun tarpeeksi kyhää valituksia ja saa muutaman kunnan asiat sekaisin. Luulen että aika monta ihmistä "lämmöllä" kiittää heitä ja tulee varmaan muistamaan ensi vaaleissa. " kileksis avi", heh, kaukalon pekka

Marcus! Nousin täältä

Marcus! Nousin täältä "haudasta", kun alkoi nuo sähköiset signaalit niin sinkoilemaan, että ei saanut enää nukkua rauhassa. Mitä täällä Suomen suuriruhtinaskunnassa taas tapahtuu?

Pitääkö Bobrikovin alkaa taas

Pitääkö Bobrikovin alkaa taas pitämään jöötä täällä tsuhnan maassa? Laitetaanko sakkia Sibirskajaan? Saatte valita. Kuka oli se, joka sillä piipulla ... ja sitten joku sammutti minun valoni? Kertokaa, se onkin viimeinen mitä minä muistan.

Keskustelu näillä palstoilla

Keskustelu näillä palstoilla on lähtenyt aivan lapasesta. Nyt siuntiolaisena kokoomukselaisena valtuutettuna sanoudun täysin irti Heikki Valtavaaran edustamasta linjasta jota hän kokoomukselaisuudeksi kutsuu.

Muistaakseni Paasikivi oli

Muistaakseni Paasikivi oli Lohja liitosta vastaan joten varmasti sanoutuu irti Valtavaaran linjasta, todennäköisesti kaikesta muustakin.

Marcus N. edustaa

Marcus N. edustaa perus-Siuntio-RKP:suutta. Vain heillä on oikeus valittaa, ei muilla. He saavat tehdä kanteluita, ei muut. Heillä vain on sanavapaus, ei muilla. Tämä perinnehän on jatkunut jo sata vuotta. Siuntion RKP tietää jo oikeuden ratkaisutkin etukäteen. Valta turmelee, jos se on saanut jatkua kyllin pitkään. Niin käy suurimmalle osalle puolueista, nykyisin myös Suomen Kokoomukselle, mutta ennenkaikkea Siuntion RKP:lle . Valta turmelee myös poliitikkoja - valta tekee omnipotentiksi. Vai mitä mieltä olette Olli Rehnin reaktiosta? Itse tunnen myötähäpeää.

Totta se on, että harvempi

Totta se on, että harvempi poliitikko selviää niin sanotusti "puhtain paperein". Valta turmelee - se on ihmiskunnan heikkous. Ihan niinkuin on olemassa vertauskuvallinen sanonta: "Tilaisuus tekee varkaan". Olihan se Olli Rehniltä aika herkkähipiäistä. Niin se sielläkin todellinen luonne paljastuu.

Niinpä,olen pitänyt

Niinpä,olen pitänyt kokoomusta lukeneitten,järkevien,asiallisten ihmisten puolueena,eikä räyhäävien kiihkolaisten sakkina kuten siuntiossa.

Voidaan hyvin kysyä miksi

Voidaan hyvin kysyä miksi kokoomuslaisetkin ovat jo ruvenneet kiihkoilemaan ? Eiköhän se pinna katkea keltä vaan ku jotkut heittää kapuloita rataisiin sen kun ehtii. ja syöttää omaa propagandaa jatkuvalla syötöllä. Ei ihme että on käynyt niin että " niin metsä vastaa kuin sinne huutaa" ilmiö.

Hyvä Marcus! Suomessa toimii

Hyvä Marcus! Suomessa toimii edustuksellinen demokratia, valtuutetut eivät voi väistää vastuutaan sälyttämällä sitä kuntalaisille. Älä nyt jauha siitä äänestyksestä! Miksi ette hoitaneet meitä Kirkkonummeen, miksi KIRSI purettiin? Voitko luvata meille siuntiolaisille, ettei meitä liitetä Raaseporiin?

Kiitos tästä tiedosta!

Kiitos tästä tiedosta!

Parin päivän saalis.

Parin päivän saalis. Keskustelemaan opettelu on vihdoinkin käynnissä Siuntiossa. Hyvissä ajoin ja peruuttamattomasti: En koskaan, missä ikinä olenkin asunut, ole lähtenyt ehdokkaaksi mihinkään vaaleihin, en edes presidentin valitsijamiesvaaleihin (huom. välissä oleva sana, se ei ole minun sovinismiani). Kukaan ei ole kysynyt, eikä kenenkään kannata kysyä minua ehdokkaaksi seuraaviinkaan vaaleihin. Ei ole, eikä tule minua varten, oli sitten kyseessä Siuntio, Suur-Lohja tai Kirkkonummi. Ei edes Raaseporinkaan mahdollisesti kyseessä ollen. Puolue- ja politiikkakriitikkona tavoilleni uskollisena: Kaikki kolme Paasikiveä voivat huokaista helpotuksesta. Minun nimeni ei tule Kokoomuksen listoille. Siitä sitten kaikki kolme innolla mukaan seuraaviin kuntavaaleihin. Vielä kerran on mahdollisuus yrittää palauttaa peräänkuuluttamanne Siuntion konsensus (tilan, jossa kuntalaisten on pysyttävä hiljaa). Siihen kannattaa kiinnittää huomiota, että olen taustalla vaikuttamassa koko ajan. Se on minun intressini. Siihen en tarvitse mitään muodollista tai muutakaan valtuutusta keneltäkään. Mukana on toki muitakin.

Aivan oikein Heikki! Onhan

Aivan oikein Heikki! Onhan Siuntion Kokoomuksessa sallittu sekin, että mm. kuntaliitos-asiassa on äänestetty valtuustoryhmän sisällä eri tavalla. Valtuutetut ovat siis saaneet olla eri mieltä. Vai voiko tätä tosiasiaa kiistää? Miksi siis Heikki Valtavaaran kaltainen aktiivinen ajattelija ja taustavaikuttaja ei saisi olla omaa mieltänsä? Miksi hänen kokoomuslaisuutensa olisi sitten jotenkin huonompaa kuin jonkun sellaisen valtuutetun, joka ajattelee esim. kuntaliitoksesta ja kuntalaisten parhaasta eri tavalla. Valtuutetun on turha iskeä omalla arvovallallaan saman yhdistyksen aktiivijäsentä. Se on melkein pahinta mitä valtuutettu voi tehdä: unohtaa oman sallitun erimielisyytensä muiden valtuutettujen keskellä ja samalla tuomitsee tavallisen mutta aktiivisen rivijäsenen mielipiteet ja halun nostaa "kipeitä kissoja pöydälle".

Henna Virkkusen kannanotto

Henna Virkkusen kannanotto Siuntion tilannetta koskien: http://svenska.yle.fi/nyheter/artikel.php?id=238748

aika lämpöiset välit tuntuu

aika lämpöiset välit tuntuu olevan kahdella oikeistoryhmällä. Ei uskoisi, että puolueet istuvat samassa hallituksessa valtakunnantasolla.

Vai oikein ilman natsoja.

Vai oikein ilman natsoja. Tämä "lupaus" kertoo ulkopuolisellekin Siuntion RKP:n itse kuvittelemastaan mahdista. Ikäänkuin demokratiaa ei olisi keksitty tai ko aate ei ole ainakaan vielä saapunut Siuntioon.

Nimimerkille ASSE: Oikeassa

Nimimerkille ASSE: Oikeassa olet, vaikka hieman kautta rantain asian ilmaiset ensimmäisessä virkkeessäsi. Nimittäin, en usko, että RKP istuisikaan niin "itsestäänselvästi" nykyhallituksessa, mikäli Kokoomuksen puoluejohto kunnioittaisi puoluekokousväen tahtoa. On tunnettu tosiasia, että Kokoomuksen kentän ääni on selvästi nykyisen puoluejohdon linjasta irrallaan. Tästä todistuksena Jyväskylän tapaukset. Muun muassa Kimmo Sasin ja Jyrki Kataisen sekä varsinaisen ylimmän johdon ideologisen arkkitehdin Häkämiehen linjaukset ajavat kokoomuslaisen väen ylitse. Ennustan, että Kokoomusta ei enää kauan johdeta tällä tavalla. Nykyisten toimien pakkotahtisuus/luonnottomuus/epäjärjellisyys ja siinä samassa RKP:n kaltaisten pienpuolueiden kynnyskysymysten ylikorostuva painoarvo sisäpoliittisesti on paha merkki otteen lipsumisessa. Nimittäin, ei laajapohjainen hallitus tarkoita suinkaan sitä, että kaikki (pienpuolueetkin) saavat tahtonsa läpi kuin apteekin hyllyltä ja vieläpä tikkukaramellien kera! Se on johtajasta kiinni. Heikkoudet ovat jo paljastuneet hallitusneuvotteluvaiheessa. En enää yhtään ihmettele, että tarkkanäköisenä ja kokeneena poliitikkona Timo Soini sanoi Kiitos ei!

Nimimerkille

Nimimerkille IRENE: Mainitsemasi seikat ovat yksi syy siihen, miksi arvostan Marcus Nordströmiä poliitikkona ja oman linjansa pitäjänä. Nimittäin Marcus Nordström edustaa rehellisesti sitä TODELLISTA RKP-läistä asennetta, mistä meidän kaikkien on syytä olla tietoisia. Hän on selkeä indikaattori Wallinilaisesta ja RKP-läisestä asennemaailmasta, joka on sitä samaa mitä se on ollut iät ja ajat. Kyllä politiikassa pitää olla rehellinen tai sitten ainakin avoimesti roisi niissä asenteissa ja siinä ideologiassa mitä edustaa. Tyylipisteitä jaan tasan 10 Marcus Nordströmille, koska hän on yksinkertaisesti taitava siinä mitä edustaa ja vieläpä avoimesti esittää oman käsityksensä demokratiasta, jonka tarkoituksena on pikemminkin palvella ns. intentionaalisen (arkisemmassa merkityksessänsä) politiikan implisiittisiä tavoitteita - ei siis varsinaista politiikkaa.

Meitä ihmisiähän on

Meitä ihmisiähän on monenlaisia ja se on hyvä, mutta RKP:n äänestäjien kunnanvaltuutetun valintamotiiveja Siuntiossa ei voi muuta kuin ihmetellä.

Asia on niin simppeli,

Asia on niin simppeli, päätetään ja ajetaan asioita vaan oman edun ja Siuntion RKP:n edun mukaan, ei siinä ajatella kuntalaisia taikka valtuutettuja äänestäneitä. Olisi kyllä hyvä kun Siuntion RKP:n kannattajillakin avautisi silmät että heitä vedettän vaan höblästä.

IRENE: Olen monta kertaa

IRENE: Olen monta kertaa varoittanut RKP:tä tavoittelemasta lyhytaikaisia voittoja, joiden motiivit ovat puhtaasti puoluepoliittisia ja joiden puoluepoliittisten tavoitteiden suuntaviivat määrittyvät puhtaasti ns. "kultaisen ja ylipanavan huippupyramidin" etujen ajamisesta. RKP:n alemmat kerrokset, jotka eivät suinkaan suurimmalta osalta tule osalliseksi muusta kuin illuusiosta kuulumiseen "kultaiseen huippupyramidiin", eivät lopulta kestä sitä todellisuutta, jonka ylempänä oleva painolasti aiheuttaa. Seurauksena on lopulta alempien kerrosten murtuminen ja pyramidin kaatuminen. RKP on puolueena sinänsä täydellinen kummajainen, jonka olisi modernissa yhteiskunnassa pitänyt jo ajat sitten kadota tarpeettomana. Se tuleekin katoamaan, kun tuo romahdus pidemmällä aikavälillä realisoituu. Nyt ajetut puoluepolittiset varmistustoimenpiteet kuntakarttaa muokkaamalla siten, että muodostuu RKP:n kannalta äärimmäisen vahvoja kannatusalueita näyttäytyvät hienolta suunnitelmalta, kun siihen nyt on annettu suhteellisen vapaat kädet. Tässä ovat olleet mukana sekä RKP:n johtavat poliitikot ja RKP:n puoluepoliittiset soluttautujat eri puolueissa, joista eräänä mainittakoon Maarit Feldt-Ranta. Paikallisella tasolla näitä verkoston muodostavia lähettiläitä on pilvin pimein, mm. Kokoomuksessa, SDP:ssä ja Vihreissä. Sen huomaa RKP:n puoluepoliittisten tavoitteiden kannalta kriittisten kysymysten kohdalla RKP:n kannalle asettumisena. Motiivina eivät ole suinkaan "yhteinen kieli ja kielipolitiikka". Se on vain maski, ehkä osittain näiden soluttautujienkin itse sitä tiedostamatta. Tämä on kuitenkin poliitiisessa elämässä kestämätöntä ja puoluepoliittisesti ns. keskipitkän aikavälin voittojen tavoittelua, jolla ei ole mitään yhteyttä yhteiskunnan kansantaloudellisesti kestävään kuntarakenteeseen. Siitä kärsijöinä myös RKP:ssä ovat ns. alemmat kerrokset, joilla viittaan tavallisiin palkansaajiin, osittain ylempään keskiluokkaankin. Summa summarum: se mikä lyhyessä juoksussa vaikuttaa suurelta vahvistumiselta ja voitolta, johtaakin pitkässä juoksussa yhä jyrkempään laskuun ja lopulta annihilaatioon. RKP:n valtakunnan politiikan ja paikallistason uskottavuus on jo osittain mennyttä. Vieläpä siten, että se on syönyt puolueeseensa pettyneiden kannattajien luotettavuuden ja arvon muiden puolueiden silmissä. Pahinta mahdollista terroria ja kauhuotteessa pitämistä RKP:n taholta omiin jäseniinsä nähden! Soluttautujat ovat jo jääneet ns. "kiinni housut kintuissa". Siuntiossa elää kuitenkin se tietoisuus, että vuosien varrella ns. sydämestänsä aidosti kaikkien ihmisten parasta ajattelevat entiset RKP-läiset ovat todellakin ihmisiä isolla iillä! Kun "suomukset ovat pudonneet heidän silmiltään", niin se on todella tarkoittanut sitä ja ilmennyt politiikassakin todellisina tekoina.

Huh! Iso karhu ja muut Rkp

Huh! Iso karhu ja muut Rkp jankkaajat hakeutukaa hoitoon tai hankkikaa itsellenne elämä...Järkyttävää tämä jatkuva jankkaaminen..! Siuntiossa on ollut ja on ihan kiva elää ja olla..mut sit nämä sisäänmuuttavat Peevelit..ym..umpimieliset pöllöt kaivaa verta nenästä ihan tosissaan...:( Itse muuttettiin Siuntioon 11v sitten ja ollaan viihdytty todella hyvin. Kolme kakaraa meillä on,vanhin kävi suomenkielisen mut nuorimmat pistettiin svenskaskoolaan..onneks...:) Nuorimmat ovat täysin kakskielisiä mistä olen todella tyytyväinen..ite ku en osaa enkkua enkä svenskaa,.( V....tuttaa nää kaikenmaailman Pastorit ym..viisaat riidankylvääjät..Muuttakaa huitsinnevadaan tai hornaan,olette todella rasittavia Jankkajii..:(((((

No voi kyyl,vähänks toi sun

No voi kyyl,vähänks toi sun 11 v on mä oon sdunu täällä vuodesta 1973 eli ihan vaan pari vuotta pidempää ku sinä. on kyllä jankkaajilla ihan aiheetta motkottaa . Sen verran tiedän kunnan poliittisesta historiaasta. Niin ja luulis suaki perheellisenä kiinnostavan palvelut ja se millanen vero% Siuntiossa on. Onneksi tuon sun kehoituksen voi toistaiseksi toteuttaa vielä omalla paikkakunnalla, voi hakeutua hoitoon omaan terkkariin, toisin voi olla ensi vuonna. Siitä saa kiittäää about 3 ihmistä. Niin että jos et viihdy jankkaajien kanssa samassa kunnassa niin harkitseppa kuule ihan itse sitä paikkakunnan vaihtoa, vois tehdä sunkin korvavälille hyvää....tuntuu kiristävän.

Tarkoitus olisi myös, että

Tarkoitus olisi myös, että nimimerkin DEMOKRATIA-kaltaiset henkilöt Siuntiossa "ärsyyntyisivät". Ei sillä ole merkitystä, onko samaa mieltä meidän "mielestäsi hoitoa ja omaa elämää tarvitsevien" kanssa. Sitäpaitsi aina on syytä BIG BEARINkin miettiä, onko hän hoidon ja oman elämän tarpeessa :-) Mielipide kuin mielipide ja ulos kuorestansa muutkin siuntiolaiset. Sitä tarvittaisiinkin. Ei mielipiteen suuntautumisella siihen tai tuohon suuntaan ole väliä, kunhan se on oma ajatus. Arvostan sitä, että toit tuonkin puolen siuntiolaisesta elämästä esille. Minulla, kun ei ole ruotsinkielisiä eikä ruotsinkieltä vastaan yhtään mitään. Huolemme vain ovat yhteisiä ja sitä monet täällä yrittävätkin (jankkaajat), että ihmiset heräisivät. Provokaatiotahan se on. Mutta pyrkii olemaan pohjimmiltaan vasta-argumentteja odottavaa positiivisessa mielessä.

Tulehan Jäätävä

Tulehan Jäätävä maanpinnalle...Ja katsele tätä elämää tavallisen siuntiolaisen silmin..jos osaat..ei tämä tavan siuntiolaisen elämä niin surkeeta ooo..ei todellakaan.Mutku kaikenmaailman Pöllöt täällä paasaa,jolla muuten olis varmaan pohjoiskoreassa loistava tulevaisuus...Sitäpaitsi sanoin että viihdytään... oikein hyvin!!!! Nämä umpimieliset sisäänmuuttajat pistää kylän sekaisin.....Ja ihan tiedoksi oon ihan tavan suomenkielinen duunari,joka uskoo demokratiaan.

No niinpä olen muuten minäkin

No niinpä olen muuten minäkin ihan tavallinen kuntalainen ja duunari minäkin, en herra enkä päättäjä. Tukevasti on jalat maanpinnalla ja tiedän kyllä mitä on elämä tavallisen kuntalaisen silmin, tosi olen kyllä huolissani tulevaisuudesta. En myöskää väitä ettenkö olisi myös viihtynyt täällä , en varmaan olisi asunut näin kauan jollen viihtyisi. Niin itse uskon myös demokratiaan ja siksi ihmettelen kaikkea tätä hälyä joka on syntynyt kunnanvaltuuston kaksi kertaa domokraattisella päätöksellä tekemän kuntaliitossopimuksen ympärillä velloo. On totta että täällä kirjoittaa myös henkilöitä jotka sekoittavat pakkaa ja pahasti.

Duunareita ollaan,

Duunareita ollaan, joo. Oletko nimimerkki DEMOKRATIA ajatellut, että umpimielisyys mielipiteissänsä ole välttämättä umpimielisyyttä sieltä pintaa syvemmältä? Ei sillä ole väliä onko sisäänmuuttanut vaiko täällä ns. alkuperäistä väkeä edustava henkilö. Tarkoitus voi olla saada rajapintaa ihmisiin ja mielipiteisiin. Raivo voi olla joskus hyväksi, vaikka raivostuisit nimimerkki BIG BEARille. Ei siinä kuinkaan käy. Se minua kiinnostaa, että mitä sinulle käsite demokratia tarkoittaa? Kerro oma käsityksesi. Ja sitten miten määrittelet käsitteen politiikka? Siis, saisiko ajatuksia ja vaikka raivon kera?

No niin , siuntioonkin on

No niin , siuntioonkin on perustettu kuulemma perussuomalainen paikallisyhdistys tulee mielenkiintoiset vaalit....

Juu...! Demokraattinen

Juu...! Demokraattinen päätös..Itse äänestin ei, niinku 69%..,ei siinä mitään mutk itse kuljen ja muija myös itään päin,emmekä käy koskaan Lohjalla niin aika luonnollinen asia.Ärsyttää vaan tämä Rkpeen jatkua mollaaminen näillä sivuilla....ku sillä ei oo mitään merkitystä tavan siuntiolasen arkeen.Tunnen työni ja kakaroitten kautta hirrrveeen monta ruotsinkielistä tyyppiä täällä siuntiossa ,ja entisenä Vantaalaisena sanon että todella vilpittömiä ja ystävällisiä ihmisiä ovat.....!! VerattunaVantaan happamiin ja tylyihin byrokraatteihin. Järkyttää tämä kirjoittelu mikä esintyy täällä netissä ja länskärin yleisöosastolla. Niinku joku Pastori...ihan ku Peevelin kirjoittamat..:( Aika hauskaa tämä kirjottaminen muuten on...ite kuittaan vaan rahtikirjoja arjessa.

eli äänestit käytönnössä

eli äänestit käytönnössä itsenäisen siuntion puolesta kun äänestit ei. EN myöskään ymmärrä kun täällä kirjoitellaan ei äänestäneistä ikään kuin kannataisivat liitosta Kirkkonummeen, vaikk sitähän ei edes äänestyksessä kysytty. Onnea, olet onnistunut tapaamaan ne muutaman suomenruotsalaisen joka asuu tällä kylällä. Voín kyllä omasta kokemuksesta kertoa että itselläni näin vuosien varrella kyllä valitettavasti enemmän tuon Vantaan tyylisiä kokemuksia . Onhan se mukava jakaa tuntojaan täällä.

korjaus edelliseen ne

korjaus edelliseen ne muutaman mukavan suomenruotsalaisen joka asuu tällä kylällä.

Ja , Ohan se ihan itsestä kii

Ja , Ohan se ihan itsestä kii kehen tutustuu..Enkä kannata Kirkkonummea yhtään sen enempää kun Lohjaa..Mutku toi Lohja on vähän vieras..näitten vuosien aikana ollaan käyty vain muutaman kerran,on niinku vähän väärässä suunnassa.

Ymmärrän kyllä pointtisi

Ymmärrän kyllä pointtisi Lohjan suhteen. Kyllähän sitä on tullut tässä liki 40 vuoden aikana tutustuttua aika monenlaisiin ihmisiin, niin suomenkielisiin kuin ruotsinkielisiinkin, valitettavasti jälkimmäisten kanssa on ollut hankala tulla toimeen. Etenkin esim taloyhtiössä jne.. Harmivaan että jossain vaiheessa liitos on pakko tehdä johonkin suuntaan koska Siuntio ei tule pärjäämään itsenäisenä kuntana.

Näitten kokemusten

Näitten kokemusten peruustella mitä oon lukenu ja kuullut,olis viisainta et tulis se Raasepori, ja Lohja liittyis nummi-pusulaan ja vihtiin...Ei muuten saada minkää näköistä rauhaa, koskaan......Aina löytyy joku Luttinen tai Svensson joka räyhää pää punasena jostain pilkkuvirheestä. Usko vaan... tästä ollaan neuoteltu työmaakopissa kuukausia!!!

Korjaan tähänkin et

Korjaan tähänkin et Porkkala.EI RAASEPORI.

Lainaus Big

Lainaus Big bear:ltä: Tyylipisteitä jaan tasan 10 Marcus Nordströmille, koska hän on yksinkertaisesti taitava siinä mitä edustaa ja vieläpä avoimesti esittää oman käsityksensä demokratiasta, jonka tarkoituksena on pikemminkin palvella ns. intentionaalisen (arkisemmassa merkityksessänsä) politiikan implisiittisiä tavoitteita - ei siis varsinaista politiikkaa. Tässä Marcus Nordströmissäkö on jotain erinomaista poliittista taitoa, jota oikein ihailla pitää! Eiköhän valituksen tekeminen ole verraten arkista puuhaa, ei siihen mitään erikoistaitoja tarvita. Nummi-Pusulassa "juntit" tekevät sitä harva se kuukausi, ellei viikko. Olisiko poliittinen lahjakkuus kuitenkin jotain aivan muuta ? Taitavuutta yheisten asioiden hoidossa kaikkien parhaaksi, ehkä ? Mutta vielä kerran, lämmin kiitos Marcus Nordströmille lohjalaisten puolesta. Kiitos.

Bingo Irene, tuo viimeinen

Bingo Irene, tuo viimeinen lause kertoo juuri sen mikä oli Big Bearilla varmaankin pointtina tuossa Marcuksen kehumisessa, käänteinen logiikka.

Uskon että on puhuttu ja niin

Uskon että on puhuttu ja niin varmaan monessa muussakin paikassa, mutta Raasepori on viho viimenen suunta liittyä. Mietippä jos olet sitä mieltä että Lohja väärä suunta niin mites sitten kun palvelut olis Tammisaaressa samoin meitä hoitava sairaala....huonomainen sellainen. Itse saatan jopa pakata muuttokuorman jos liitos tulee Raaseporiin. Jos valittava on niin se on Lohja tai Porkkala. Kyllä luulen että jos Raaseporia ruvetaan ehdotamaan tulee räyhjääjiä tällä kertaa henkilöiltä joilla suomenkielinen sukunimi.

Sori....Paha moka ei ikinä

Sori....Paha moka ei ikinä Raasepori vaan Porkkala...(tää meni taikajuoman piikkiin)

Sivut

Luetuimmat paikalliset

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat paikalliset