Sydänsairaat ovat peruneet vastaanottoaikoja koronaviruksen pelossa – lääkärit patistavat sydänoireisia hakeutumaan hoitoon

Sairaalan lisäksi ihmisiä mietityttää muun muassa oleskelu odotustiloissa ja liikkuminen julkisissa kulkuvälineissä. HANNA MATIKAINEN / LEHTIKUVA
STT

STT

Koronavirusepidemia huolettaa varsinkin pitkäaikaissairaita. Tämä on saanut osan sydänsairauksia potevista ihmisistä perumaan vastaanottoaikansa.

Sairaalan lisäksi ihmisiä mietityttää muun muassa oleskelu odotustiloissa ja liikkuminen julkisissa kulkuvälineissä. Virustartunnan pelon aiheuttama sydänsairaiden "kato" on havaittavissa esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) sairaaloissa.

– Tämä näkyi sen jälkeen, kun tuli valtiovallan määräys, jonka mukaan yli 70-vuotiaat saisivat liikkua mahdollisimman vähän. Sen jälkeen ovat potilaat ottaneet aika paljon yhteyttä ja osa on perunut vastaanottonsa. Osa ei uskalla tulla sairaalaan, kertoo kardiologi Mika Laine Husista.

Hänen mukaansa nyt voidaan aika monessa tapauksessa asioita hoitaa etävastaanotolla. Jos vastaanotolle on tarve tulla, sinne voi Laineen mukaan tulla turvallisesti.

– Mutta todella tärkeä asia on, että ennalta sovitulle kiireettömälle vastaanotolle ei saa tulla, jos on ylähengitystieinfektio-oireita. Tällöin asiat yritetään hoitaa puhelimella.

Hoitamattoman sydänkohtauksen kuolleisuus suurempi kuin koronainfektion

Porissa Satasairaalassa kardiologina työskentelevä dosentti Jussi Mikkelsson sanoo todenneensa samassa sairaalassa työskentelevien kollegoidensa kanssa, että hiljaista on. Esimerkiksi akuutteja infarktipotilaita on ollut hyvin vähän puolentoista, kahden viime viikon aikana.

– Sydänosaston ja sydänvalvontaosaston kuormitustilanne on ollut hyvin vähäinen, Mikkelsson sanoo.

Kardiologien Facebook-ryhmässä samankaltaisia viestejä on tullut hänen mukaansa muun muassa Vaasasta, Joensuusta, Seinäjoelta, Helsingistä.

Hänen mukaansa erityisesti kotikaranteenissa olevia yli 70-vuotiaita tulisikin muistuttaa, että vakavien sydänoireiden (äkillinen, voimakas rintakipu tai hengenahdistus) takia olisi syytä hakeutua sairaalahoitoon eikä pysytellä väkisin kotona.

– Hoitamattoman, akuutin sydänkohtauksen kuolleisuus on paljon suurempi kuin koronainfektion kuolleisuus, Mikkelsson sanoo.

Hän kertoo italialaisten kardiologien viestineen Euroopan kardiologiseuran nettisivuilla, että akuuttien sydänoireiden takia sairaalahoitoon on siellä tullut potilaita poikkeavan vähän. Hoitoon on tultu usein myös niin myöhään, että potilailla on jo ollut esimerkiksi verenkiertosokki tai sydämenpysähdys.

Vuodeosastolla tavallista vähemmän akuutteja sydäninfarktipotilaita

Pohjois-Karjalan keskussairaalan kardiologian ylilääkäri Tuomas Rissanen kertoo niin ikään, että vuodeosastolla on ollut parin viime viikon aikana tavallista vähemmän sydämen vajaatoiminnasta kärsiviä ja akuutteja sydäninfarktin saaneita potilaita.

– Potilaat ovat myös aika paljon peruneet suunniteltuja toimenpiteitä, koska heillä on pelko sairaalaan tulemisesta koronaepidemian takia, vaikka esimerkiksi meidän alueella tilanne on sen suhteen aika rauhallinen.

– Jos käynti on selvästi lääketieteellisesti perusteltua tehdä, olemme sanoneet potilaalle, että meidän mielestämme on turvallisempi hoitaa tilanne sydämen osalta kuntoon ja mahdollisimman hyväksi. Näin siksi, että jos hän saa koronainfektion vaikka myöhemmin keväällä tai kesällä, todennäköisyys toipua siitä on myös parempi, jos sydäntilanne on optimoitu.

Rissasen mukaan on tärkeää, että vaikeiden sydänoireiden takia potilaat hakeutuvat normaaliin tapaan hoitoon tai vakavassa tilanteessa, kuten kovan rintakivun ilmaantuessa, hälyttävät heti apua soittamalla hätänumeroon 112.

Syöpäjärjestöjen neuvontapuhelin soinut tiheästi

Syöpäjärjestöjen valtakunnalliseen neuvontapuhelimeen on tullut paljon soittoja sekä syöpäpotilailta että heidän läheisiltään, joita sekä syöpä että korona askarruttavat. Soittajia huolettaa oma tilanne ja muun muassa se, kuuluvatko kaikki syöpäpotilaat, siis myös jo syövästä parantuneet, riskiryhmään, kertoo Suomen Syöpäyhdistyksen neuvontapalveluiden päällikkö Taina Häkkinen.

– Mutta tietenkin, jos syövän sairastamisesta on esimerkiksi kymmenen vuotta, ei ole samassa tilanteessa kuin sellainen henkilö, joka käy parhaillaan hoidoissa tai jonka hoidot ovat juuri loppuneet.

Soittajat ovat hänen mukaansa ylipäätään myös kiitollisia siitä, että saavat johonkin yhteyden kysyäkseen mieltä painavista asioista, saavat jakaa huolensa ja tulevat kuulluksi.

"Toiminta on jatkunut oleellisin osin ennallaan"

Husissa potilaat eivät ole laajemmin peruneet syöpähoitoja ja -tutkimuksia koronaviruksen takia, kertoo Syöpäkeskuksen johtava ylilääkäri Johanna Mattson.

– Syöpäkeskuksessa muutettiin koronaepidemian käynnistyttyä suurin osa vastaanottoajoista etävastaanotoiksi. Puhelun aikana käydään lääkärintarkastusta lukuun ottamatta läpi kaikki samat asiat, mitä vastaanotollakin käydään.

Potilailta on hänen mukaansa saatu etävastaanotoista myönteistä palautetta.

Sairaalan vastaanotolle kutsutaan ensikäyntipotilaat ja ne potilaat, joiden hoito sitä edellyttää. Iäkkäiden potilaiden vuosikontrolleja ja niitä edeltäviä tutkimuksia on puolestaan siirretty eteenpäin.

– Toimintamme on jatkunut oleellisin osin kuitenkin ennallaan, Mattson sanoo.

Hän muistuttaa, että syöpähoidot eivät ole kiireettömiä ja niitä tulisi mahdollisuuksien mukaan jatkaa epidemian aikanakin.

– Toisaalta samanaikaisesti syöpäpotilaat on mainittu yhtenä riskiryhmänä, sillä useat syöpähoidot heikentävät immuunipuolustusta. Jokaisen potilaan kohdalla tulisikin entistä tarkemmin punnita hoidon hyötyjä ja mahdollisia vakavia haittoja erityisesti silloin, kun kyseessä ei ole parantava hoito, vaan taudin etenemistä jarruttava hoito, joka muulloinkin saatetaan tauottaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kahden auton nokkakolari Raaseporissa
  2. Koiria ja kissoja yhä paljon ilman mikrosirua – Lohjan eläinsuojeluyhdistyksen Sonja Tossavainen: ''Melkein soisin, että sirutus tulisi lakisääteiseksi''
  3. Lohjalaisten lukuinto kasvoi alkukesästä
  4. Kauniiden asioiden äärellä: Terttu Aholan spontaani luonne näkyy hänen teoksissaan
  5. Syksyn kouluruokailut suunnitellaan Lohjalla koulukohtaisesti – ruokailujen järjestämiseen saattaa kohdistua uusia haasteita
  6. Suomalaisasiantuntijat saapuivat sirpaleiseen Beirutiin, jossa levottomuudet ja koronavirus vaikeuttavat avustustyötä
  7. Mestarien liigasta pudonnut Juventus erotti päävalmentajansa Sarrin
  8. Bottas päihitti Hamiltonin tämän koti-gp:n aika-ajoissa ja kaasutteli toista kertaa tällä kaudella paalulle – "Sain itsestäni ja autostani kaiken irti"
  9. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  10. Vuoden Lauri Seija Virolainen: "Lohja on kaikki!"
  11. Boston Celtics löylytti NBA:n hallitsevaa mestaria – itälohkon viimeiset pudotuspelijoukkueet varmistuivat
  12. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  13. Kiinalaisgolfaaja teki historiaa PGA:n mestaruuskilpailussa – tiivis ryhmä jahtaa arvokilpailun kärkeen harpannutta Li Haotongia
  14. Konflikti, jonka maailma unohti – Länsi-Saharan tilanne on yhä jumissa vuosikymmeniä siirtomaavallan päättymisen jälkeen
  15. Oppivelvollisuusiän noston kustannuksia epäillään, Etlan tutkija tukee silti esitystä – "Kustannukset menetetyistä työntekijöistä tulevat paljon kalliimmaksi"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kahden auton nokkakolari Raaseporissa
  2. Vuoden Lauri Seija Virolainen: "Lohja on kaikki!"
  3. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  4. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  5. Länsi-Uudenmaan asuntomurtojen suma selvisi – Poliisi: "Miesjoukko kiinni tarkkasilmäisten ansiosta"
  6. Päätoimittaja Päivi Kallo: Maski kasvoille opastuksen kera
  7. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  8. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  9. Yrittäjä Olli Muurainen kertoo saaneensa koronatartunnan – Karjaalla suljettiin ravintola altistuksen takia
  10. Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä
  11. Koiria ja kissoja yhä paljon ilman mikrosirua – Lohjan eläinsuojeluyhdistyksen Sonja Tossavainen: ''Melkein soisin, että sirutus tulisi lakisääteiseksi''
  12. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  13. Juuri nyt: Truckersin toinen tuleminen Billnäsissä – raskaita autoja ja hyvää fiilistä
  14. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  15. Punkit rakastavat peuroja ja kauriita, sanoo asiantuntija: ”Suuri vaikutus punkkien määrään”

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.