Tutkimus: Eläinproteiinin osittainenkin korvaaminen kasviproteiinilla tuo terveyshyötyjä

Kasviproteiini, kuten härkäpapuvalmiste, lisää myös kuidun saantia. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT

Eläinproteiinin korvaaminen edes osaksi kasviproteiinilla parantaa ruokavalion rasvahappokoostumusta ja lisää kuidun saantia, ilmenee Helsingin yliopiston tutkimuksesta.

Tutkimuksessa tehtyyn kokeeseen osallistui 136 aikuista suomalaista, jotka noudattivat 12 viikon ajan yhtä kolmesta ruokavaliosta. Yksi niistä vastasi keskimääräistä suomalaista ruokavaliota, jossa noin 70 prosenttia proteiineista saadaan eläinkunnan tuotteista ja loput kasvikunnasta. Toisessa ruokavaliossa osuudet olivat puolet ja puolet, ja kolmannessa eläinproteiinin määrä oli 30 prosenttia ja kasviproteiinin taas 70 prosenttia.

Kaikki ruokavaliot sisälsivät yhtä paljon kalaa ja kananmunia. Punaista ja vaaleaa lihaa sekä maitotuotteita korvattiin lisäämällä ruokavalioihin palkokasveja monessa muodossa. Lisäksi syötiin pähkinöitä, siemeniä ja viljatuotteita.

Tulosten mukaan ruokavalioista, joissa eläinproteiinia oli korvattu kasviproteiinilla, saatiin vähemmän tyydyttyneitä ja enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja kuin siitä tutkimusruokavaliosta, joka edustaa keskimääräistä suomalaista ruokavaliota. Tämä selittyy paitsi eläinproteiinin lähteiden vähenemisellä, myös sillä, että etenkin pähkinät ja siemenet sisältävät runsaasti monityydyttymättömiä rasvahappoja.

– Kun verrattiin eläinproteiinipainotteista ja kaikkein kasviproteiinipainotteisinta ruokavaliota, muutos rasvan laadussa oli niin suuri, että se pienensi merkitsevästi sekä kokonaiskolesterolin että LDL-kolesterolin pitoisuutta. Eläinproteiinin lähteiden korvaaminen kasviproteiinin lähteillä voi siis osaltaan edistää sydän- ja verisuoniterveyttä, sanoo tutkimuksen johtaja Anne-Maria Pajari Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta tiedotteessa.

Lisäksi kahdesta muusta ruokavaliosta saatiin enemmän kuitua kuin eläinproteiinipainotteisesta tutkimusruokavaliosta. Runsaan kuidun saannin on osoitettu pienentävän paksusuolisyövän riskiä, joten eläinproteiinin korvaaminen kasviproteiinilla voi tutkijoiden mukaan edistää myös suoliston terveyttä.

"Voisi suositella laajemminkin"

Kokeessa havaittiin myös, että etenkin puolet kasvi- ja puolet eläinproteiinia sisältävän ruokavalion noudattaminen oli tutkimushenkilöiden mielestä vaivatonta.

– Tällainen ruokavalio toteutuu varsin hyvin jo siten, että päivän kahdesta pääateriasta yhdellä syödään kasvisruokaa ja toisella esimerkiksi lihaa, kalaa tai siipikarjaa. Koska myönteiset vaikutukset ruokavalion rasvan laatuun ja kuidun saantiin saavutettiin jo tällaisella ruokavaliolla, sitä voisi suositella suomalaisille aikuisille laajemminkin, Pajari sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  2. Ensi viikolla koulujen alkaessa 5 775 lasta ja nuorta palaa lähiopetukseen Lohjalla – "Keskustelemalla voimme lievittää pelkoa"
  3. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  4. Fokus-talon purku alkaa lokakuussa: Karjaan kirjasto on jo nyt suljettu - väistötilat Grabbegårdeniin
  5. Tulevaisuuden kapellimestarit johtavat Lohjan kaupunginorkesteria torstain konserteissa
  6. USU: Kolme pankkia tarjoaa yhä maksuttomia lainanlyhennysvapaita
  7. Peruskouluverkko harvenee seuraavien 20 vuoden aikana entisestään, arvioi Opetushallitus – jyrkimmässä laskelmassa nykykouluista voitaisiin sulkea lähes puolet
  8. Australian Victoriassa jopa yli 12 000:ta euroa vastaavat sakot koronarikkomuksesta
  9. Tänään rapsahti rahaa monen tilille verottajalta – mitä jos et saanutkaan, vaikka piti?
  10. Koronakriisi lisäsi selvästi lemmikkien määrää, ja se näkyy Musti Groupin hyvässä tuloksessa
  11. Kävelystä saa pienten muutosten avulla tavallista tehokkaampaa – katso personal trainerin vinkit
  12. Chilen kaivosturma 10 vuotta sitten johti poikkeukselliseen pelastusoperaatioon
  13. Kertaalleen heikentynyt Isaias-hurrikaani iski Pohjois-Carolinaan
  14. Suomen Vuokranantajat ennustaa vuokrien jatkavan hiipivää nousuaan – koronakriisin hidastamaa arvonnousua kurotaan nopeimmin kiinni kasvukeskuksissa
  15. Siniset osallistuu kevään kuntavaaleihin – Puoluesihteeri ei tiedä, mitä viisi ex-ministeriä aikovat tehdä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.